tiistai 1. tammikuuta 2013

Mitä tuli tehtyä

On taas aika katsoa taaksepäin mitä tulikaan tehtyä vuonna 2012. Vuoden viimeiset sukat valmistuivat pari minuuttia ennen puolta yötä, niistä vain pikainen vilautuskuva kun ovat niin ihanat että ansaitsevat ihan oman postauksen joskus myöhemmin.

Koko vuosi oli erittäin sukkapitoinen, erilaisia jalanlämmittimiä, sukkia ja tossuja valmistui äkkiä laskien 76 paria.


Kuviin pääsevät ensiksi aivan ihanalla Heijastuksia mallilla tehdyt sukat. Näiden tekeminen oli toisaalta ihanaa ja toisaalta hurjan jännää kun saaja on itse todella taitava neuloja.


Toiset sukat nostan esiin siksi kun ne menivät yhdelle nuorelle kesäharjoittelijalle ja sekä malli että värit sopivat hänelle täydellisesti.


Toiseksi eniten valmistui erilaisia kädenlämmittimiä, lapasia 14 paria ja kämmekkäitä 16 paria.


Pipoja tein 11, tosin näistä kymmenen oli kokoa vastasyntynyt. Erilaisia vaatteita valmistui viime vuonna vain kaksi, molemmat tyttärelle. Kaikenlaista sekalaista valmistui myös, iso kasa tilkkuja eri keräyksiin, sängynpeitto, matto, huivi ja kauluri. Lisäksi virkkasin muutaman patalapun ja lumihiutaleita.


Vuodesta jäi mieleen myös kaupunkimatkat Roomaan ja Lontooseen. Keväinen Rooma tuoksui appelsiinkukilta ja toi muistoja mieleen vuosien takaa. Lontoo taas on vaan niin ihana että lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna. 

Tänä alkaneena vuonna toivon muistavani myös itseni välillä, kaikista neulomuksista itselle taisi jäädä yhdet tossut ja kämmekkäät, edellisen postauksen sukat saattaa jäädä mulle tai sitten ne menee kummitytölle.

9 kommenttia:

  1. Mahtava vuosi sulla takana! Upeita töitä! Näistä on tällaisen aloittelijan hyvä ottaa mallia.

    VastaaPoista
  2. Minä olen ihastellut noita sinun tekemiä sukkia ja erilaisia kädenlämmittimiä, noiden kämmekkäiden malli on ihastuttava.

    VastaaPoista
  3. Hyvää alkanutta vuotta!

    Sie oot kyllä niin mahtavan nopea ja taitava noissa kirjoneuleissa. Nostan hattua :) Hih, tuntuu aina yhtä hämmästyttävältä nähdä mun ohjeella tehtyjä sukkia. Noi sun tekemät ovat väriyhdistelmältään yhdet kauneimmista.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavan hienoja töitä, onnea tuleviinkin!

    VastaaPoista
  5. AAAAH Täällä minä huokailen ihastuksesta ja kuolaankin aika tavalla.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania neuleita, varsinkin nuo valkoiset sinisydämmelliset lapaset, mistähän niihin löytyisi ohje. Olen samaa mieltä kaikkien edelläolevien kommenttien kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän postauksen kaikki neuleet on esitelty erikseen v 2012, sydänlapaset on helmikuun postauksessa. Ohje on ostettavissa netin kautta ja on englanninkielinen:
      http://www.ravelry.com/patterns/library/kristins-lyre-flower-mittens-kristins-lytnantshjerter-votter

      Poista
  7. Aivan ihania töitä, kertakaikkiaan. Minulla ei riitä kärsivällisyys monimutkaisiin kirjontatöihin.Ilolla seuraan aikaansaannoksiasi. Jos minäkin joskus...

    VastaaPoista
  8. Nuo Heijastuksia-sukat ovat aivan mielettömän hienot! Uskaltaisikohan lisätä omalle tehtävien listalle..

    VastaaPoista