sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Liskoja

Meidän pihassa näkyy joka kesä sisiliskoja, itse en niitä ole ihan joka vuosi nähnyt mutta tänä keväänä säikäytin liskon puuvajasta ja säikädin samalla toki itsekin. Näissä sukissa ei taida olla ihan sisiliskoja mutta jotain niiden sukulaisia kuitenkin.


Mallina lizard socks jonka ohjeen olen saanut synttärilahjaksi vuosi sitten. Nämä sukat jatkavat matkaansa postin mukana heti huomenna mutta voi olla että teen tällä ohjeella sukat myös itselleni.


Lankana Hjertegarn Sock Wool, 50 gramman kerä kumpaakin väriä riitti hyvin kun tein aika lyhytvartiset sukat. Puikkoina tällä kertaa 2.5 mm pyöröpuikko.


Ohjeessa kantapää on tehty jälkeenpäin mutta itse päädyin tiimalasikantapäähään. Sain mielestäni kuvion jatkumaan varsin hyvin myös kantapäässä. En näköjään saa tarpeeksi sukkaneulonnasta vaikka kisassakin julkaistaan taas kohta uusi ohje. Niille jotka eivät ole Ravelryssä väliaikatietona kerrottakoon että meidän joukkue johtaa myös toisen etapin jälkeen.


Kuvat piti tällä kertaa ottaa vähän hätäisesti, samalla kun pääsin pihalle, alkoi piskotella ja sitä sadetta tuli jo vähän reippaammin kun palasin takaisin. Joku kellokukka kukkii jo ja päivänkakkarat avaa nuppunsa varmasti ensi viikolla.


Ja sitten loppuun taas varjolilja jossa on jo muutamia nuppuja auki. Aurinkoista ja lämmintä juhannuksen odotusta kaikille!

7 kommenttia: