keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Taas se aika vuodesta

Mä en oikeastaan neulo pipoja. Itse käytän niitä tosi vähän ja oikean koon arvioiminen on aina yhtä hankalaa. Sukat on paljon helpompia.


Mutta näin talven koittaessa neulon melkein aina pipon tai pari.


Tyttäreltä tuli viikonloppuna viesti että pitäis laittaa joku pipo pikkuveljen mukaan kun veli lähtee syyslomalta kouluun. En tietenkään lähtenyt etsimään pipoa tyttären kaapista vaan selasin hetken Ravelryä ja kun sopiva ohje tuli vastaan niin tallensin sen ja aloin miettiä lankoja.


Mulla piti olla kaksi kerää luonnonvalkoista Lanettia mutta eipä ollutkaan, löysin vain yhden. Ja yhden kerän löysin myös vitivalkoista. Iltahämärissä näyttivät kovasti samanvärisiltä. Langat löydetty, sitten tarvittiin enää puikot. Resorin tein 3.75 mm sukkapuikoilla. Tuli vähän tiivistä joten vaihdoin seuraavaksi 4.5 mm pyöröpuikkoon. Siinä oli vähän jäykkä kaapeli joten jatkoin muutamia kerroksia neulottuani 4 mm pyöröllä. Lopussa vaihdoin taas sukkapuikkoihin, niihin 3.75 millisiin kun en jaksanut etsiä isompia. Kyllä se ihan pipolta näyttää, eikä värikään ole hullumpi, neuloin siis kaksinkertaisella langalla, toinen lanka luonnonvalkoista ja toinen vitivalkoista.


Mallina tässä Molly. Ihan kiva ja helppo malli vaikka ohjeessa ei olekaan kaavioita. Tein pari mallikertaa lyhyemmän pipon kun langat alkoi huveta uhkaavasti. Huomasin tekemäni virheen vasta valitessani kuvia tähän postaukseen, virhe näkyy ainakin yhdessä näistä kuvista. Ei sinänsä haittaa mutta harmittaa ihan pikkuisen. Mutta eikös niitä virheitä tehty joskus muinoin ihan tarkoituksella.


Tämän postauksen kuvat otin viime sunnuntaina kun oli tosi kaunis ja aurinkoinen ilma. Viime yönä satoi kunnolla lunta mutta aamulla tuli sitten jo silkkaa vettä ja kaikki lumet suli pois samantien. Töistä tullessa kaikki oli märkää ja tosi harmaata.

5 kommenttia:

  1. Kaksi Mollya oon tehny ja oli tosiaan helppo malli ja ohje. Jahas, ai että on sulla virhe . . neljännen palmikon kohdalla ehkä jotain häikkää on . . . Mulla on melkein joka työssä joku virhe, antaa olla, ei ne haittaa.
    Väri on varmaan ihan kiva luonnossa kun on nuo ei valkoiset yhdessä, ilmeisesti ei oo niin vitivalkoinen.

    VastaaPoista
  2. Kiva Molly, itsekin olen tehnyt yhden :)

    VastaaPoista
  3. onpa tosi kaunisja tyylikäs myssy. Olen kutonut joskus aikoinani isoja villatakkeja ja paljon palmikoita, mutta siitä on 30 vuotta aikaa ja nyt ihailen tätä sinun tosi kaunista myssyä ja mietin pystyisinkö vielä tähän. Teen lapsenlapselleni takkia puikoilla 6,5 ja lankana joku vanha korista löytynyt vaalea (Villa)-lanka, kaksinkertaisena. Virheitäkin on syntynyt tehdessä, mutta niin kuin sanoit, niitä on tehty joskus ihan tarkoituksella. Ainakin käspaikoissa piti olla aina yksi Oma tekemä osa ja yksi virhe. Näin kertoi äitini. Oikein hauskoja kudontahetkiä. Nyt ainakin löysin hyvän kutomisblokin ja käyn katsomassa tekemisiäsi.

    VastaaPoista
  4. Tosi nätti pipo ja kiva malli :)

    VastaaPoista