sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Neljäs kierros

Sukkahullutuksen neljäs kilpailuohje julkaistiin siis tiistaina. Kisan kulkuun kuuluu että seuraavan ohjeen materiaalitietojen julkaisua seuraavien kahden vuorokauden aikana ohje tulee sähköpostiin. Materiaalitiedot julkaistiin maanantaita vasten yöllä joten pikkuisen piti jännittää tuleeko ohjeposti yöllä. Toisaalta jos ohje olisi tullut aamuyöstä, meillä eurooppalaisilla olisi kerrankin ollut koko päivä aikaa neuloa.


Ohje kolahti postilaatikkoon kuitenkin vasta tiistaina neljän maissa iltapäivällä. Ihan heti en viestiä huomannut mutta aika pian kuitenkin. Tämäkään ohje ei ollut aluksi mitenkään kovin innostava. Rakenne on kuitenkin mielenkiintoinen joten jo siksi kannatti neuloa.


Sukat aloitetaan tuosta nilkan poikittaisesta palmikkorinkulasta. Ei ole väliä neulooko seuraavaksi varren vai terän, molempiin poimitaan silmukat palmikon reunasta. Neuloin ensin molemmat rinkulat yhtäaikaa ja sitten varret vuorotellen. 4 o, 4 n joustinneule oli aika puuduttavaa kaksivärisenä. Lisäksi neuloin varresta vähän turhan pitkän, reilun tuuman lyhyemmätkin varret olisi hyväksytty.


Seurasin keskustelua ja huomasin, että meidän supernopeassa joukkueessa oli useampi nopea neuloja joilla oli juuri nyt elämässään muutakin kuin neulominen. Toisaalta tällä kierroksella jakoon pääsee vielä aika monta joten kovin kovaa kilpailua kärkisijoista ei ehkä ollut tulossa. Päätin siis katsoa mihin sijoitukseen mun kipeillä käsillä tällä ehkä vähän helpommalla kierroksella yltää.


Varressa piti päätellä yksi pystyraita kerrallaan, sitten olisi pitänyt katkaista lanka ja ottaa se uudestaan työhön seuraavan samanvärisen raidan kohdalla. Ensimmäistä vartta neuloessa mietin kuumeisesti, voisko tuon langan katkaisun välttää kun kymmenet langanpäät ei niin kauheasti innostaneet. Päätin sitten jättää ensimmäisen päättelyn jälkeen pitkän langan ja kokeilla josko voisin jatkaa samalla langalla seuraavankin osion. Pujottelin langan sukan nurjan puolen kautta seuraavan raidan alkuun, ihan hyvin onnistui joten jatkoin päättelyt samalla tavalla. Pikkuisen jännitti josko joudun kuitenkin katkaisemaan langat osioiden väliltä, mutta en onneksi joutunut. Tein kuitenkin saman työn kuin muutkin sitä langan katkaisua lukuunottamatta joten tämä muutos oli sallittu, yleensä nämä kisasukat pitää tehdä juuri kuten ohjeeseen on kirjoitettu.


Kun kumpikin varsi oli valmis, oli jo aamuöy ja aika mennä nuukumaan. Jatkoin aamulla työtä pyöröpuikolla ja otin puikolle molemmat sukat. Vähän piti keriä pyöritellä välillä kun mulla oli kumpaakin väriä vain yksi kerä. Kärkikavennukset tein sitten taas erikseen kun kyllästyin lopullisesti lankojen kiertymiseen. Samalla seurasin tabletilta meidän joukkueen kuulumisia keskusteluketjuista ja huomasin että pari muutakin oli jo päässyt sukkiensa kanssa aika pitkälle, useammalla oli jo yksi sukka valmiina.


Neuloin sukat loppuun niin nopeasti kuin pystyin, päättelin loput langanpäät (suurimman osan olin päätellyt jo neuloessa), otin tarvittavat kuvat, loin projektisivun ja lähetin sähköpostin. Huomasin vasta pari päivää myöhemmin että unohdin joukkuenimen tuosta sähköpostista. Voitin toiseksi tulleen joukkuekaverin noin puolella tunnilla. Tiukille siis meni mutta tulipahan etappivoitto, taisi olla tämän kisan ainoa, seuraavalla kierroksella ne nopeammat tekee varmaan parhaansa ja tipahdan kisasta. Tälläkin kierroksella yli puolet meidän joukkueen jatkopaikoista täyttyi kahdessa vuorokaudessa, ensi kerralla ne menee vielä nopeammin kun paikkoja on enää 7.


Malli: Shakertown Fences
Langat: Regia Trendpoint ja Roosa nauha sukkalanka
Puikot: Palmikossa 2.75 mm sukkapuikot muuten 2.5 mm sukkapuikot ja pyörö



11 kommenttia:

  1. Jännä rakenne sukissa tosiaan ja ovat itse asiassa aika hauskat! Hyvä sinä! =)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen malli, erityisesti tuo "nilkkapanta" kutkuttaa kokeilemaan joskus.
    Kuulostaa kilpaneulonnan tahti huimalta kun päästään kirikierroksille, mutta on tosi kivaa seurattavaa penkkiurheilijalle. Tsemppiä seuraavalle kierrokselle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää kierros on muuten mennyt nopeasti mutta yhdessä joukkueessa on vasta yksi pari valmiina. Ehkä heistä ei pääse ihan yhtä monta jatkoon kuin muista joukkueista.

      Poista
  3. Onpa jännittävä lukea tuon kilpailun etenemistä! Tsempit täältä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kisaaminen on myös jännää, kyllä syke nousi kun lähetin sähköpostia kun en millään voinut tietää olenko eka ja onko joku yhtäaikaa valmiina.

      Poista
  4. Kauniit sukat. Jotenkin eka kuvasta tuli mieleen sellainen marionetti - vai mikä sen nuken/hahmon nimi sitten onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jos nyt tekisin nää sukat uudestaan, vaihtaisin värien järjestyksen. Joku oli käyttänyt samoja värejä päinvastoin ja ne oli tosi kivat.

      Poista
  5. Hienot sukat! Jännää, miten sanoit, etteivät sukat olleet mitenkään innostavat neuloa Kun mie näin ekan kuvat, ajattelin ihan päinvastoin. En tiedä, miten suhtautuisin, jos olisin itse neulonut ne. kivat joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tässä kisassa on ohjeiden mallikuvat olleet aika hätäisesti otetun näköisiä, näistäkin sukista on ohjeessa vain tuo Ravelryn ohjesivulla näkyvä, ei minkään värinen yksinäinen sukka. Valmiissa sukkapareissa on monta kivaa väriyhdistelmää. Ja toi nurjan neulominen pelottaa vähän edelleen, käsi kipeytyi viime syksynä kun neuloin paljon nurjaa, syy on kuitenkin ihan muussa kuin neulomisessa.

      Poista