sunnuntai 17. elokuuta 2014

Uusia ja vanhoja ostoksia

Helteet on tainneet vihdoin hellittää, muutamana aamuna on jo pitänyt vetää villasukat lämmittämään viluisia varpaita. Uusia sukkia ja lapasia vanhoilla malleilla on ehkä piankin puikoilla kun ostin ihanan kotimaisen perinneneulekirjan Sukupolvien silmukat. Kirjassa on myös useampia virkattuja malleja joita haluan ehdottomasti kokeilla jos vain kädet kestää. Kiva kun perinteitä näin välitetään uusille sukupolville.


Kirjan lisäksi postissa odotti viikolla myös lankaa. Wollmeisen nettikauppa jäi lomalle ja juuri ennen lomaa siellä oli alennuksessa We're different ylläripusseja. Siis kokeilueriä ja eriä jotka ei ihan vastaa alkuperäistä väriä. Langat olivat ylläreitä myös siinä mielessä että voit valita väriryhmän (sininen, punainen, vihreä yms) mutta et sitä minkä värin saat. Luin myöhemmin kansainvälisestä ryhmästä että joitakin toiveita oli kyllä huomioitu. Tilasin neljä vyyhtiä DK lankaa ja säästin ainakin postikulut.


Tilasin kolme vyyhtiä väriryhmästä musta-ruskea-harmaa ja sain kaksi vyyhtiä nimetöntä harmaata, kokeiluerää siis ja vyyhdin ruskeaa, samaa Feldmaus väriä jota olen tilannut joskus ennenkin. Lisäksi tilasin vyyhdin väriryhmästä oranssi-keltainen ja tykkään kovasti saamastani Gänsefüsschen väristä. Oli oikein onnistuneet ylläriostokset.


Ja sitten niitä vanhempia juttuja. Lankavarastosta löytyi pussillinen Novitaa, seiskaveikkaa ja nallea. Onneksi sukkasato alkaa taas pian ainakin Ravelryssä joten saan ehkä kulutettua enemmänkin kuin tämän yhden kerän sukkalankaa.


Lankana siis taas kerran seiskaveikka, puikot 3 mm ja varressa ja jalan päällä 3 o, 1 n joustinta. Sukkien koko toivottavasti nuorelle naiselle sopiva.


Sukkavaihdosta ja pienestä kisailusta kiinnostuneille tiedoksi että vielä on muutama päivä aikaa ilmoittautua kansainväliseen Sock Sniper sukkavaihtoon. Vaihto on maksullinen, tulot menevät Lääkärit ilman rajoja järjestölle ja kisaajat saavat vähintään neljä (viime vuonna viisi) uutta sukkaohjetta ja tietenkin ne uudet sukat joltain toiselta neulojalta. Ohjeet voi ostaa myös osallistumatta vaihtoon.

4 kommenttia:

  1. Tuo kirja on todella aarre. Ihanat sukat ja upeita lankaherkkuja.
    Ihanaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Lupaavan näköinen kirja! Ja hienot ostot olet tehnyt.
    Kansainvälisiin vaihtoihin en uskalla lähteä koska olen niin kielitaidoton...

    VastaaPoista
  3. Tuo kirja on niin pakko saada! :D
    Ja kivoja värejä oot ostanu!

    VastaaPoista
  4. Tuo kirja on mullakin ostoslistalla.
    Ja ylläriostoksista sait kyllä ihania värejä :)

    VastaaPoista