keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tää ei nyt menny ihan niinkuin piti

Sock Sniper sukkasotailu on vihdoin saatu päätökseen. Viimeiset kisaajat saivat sukkansa melkein yhtä aikaa, toinen ja kolmas samana päivinä ja eka sitten seuraavana päivänä.


Mullekin tuli vihdoin sukat, johan näitä on jo odotettukin. Mun sukat on postitettu 16.10. ja ne tuli perille vasta 28.10. Jostain syystä sukat vietti ensimmäiset kuusi päivää jossain matkalla kohti New Yorkia, rekisteröinneissä oli kumma 6 päivän tauko. Mun pari päivää myöhemmin lähettämät sukat oli Amerikassa vain päivä sen jälkeen kun nämä olivat lähteneet sieltä. Tosin ne mun lähettämät seikkaili myös ennen perille menoa pikkuisen. Pikakirje oli loppujen lopuksi jopa vähän hitaampi kuin aiemmin lähettämäni Prioritykirjeet mutta kannatti maksaa ylimääräinen 5 euroa siitä ilosta että sain seurata kirjeen perille menoa melkein loppuun asti, ihan viimeinen kirjaus jäi puuttumaan.


Nämä mun saamat sukat on neulottu sillä samalla King Charles I Tree of Life Socks ohjeella jolla itsekin neuloin yhdet sukat tämän kisan aikana. Lankana Trekking pro Natura villa/bambusekoite joka ei välttämättä kestä kovin kauaa sukissa mutta onneksi mukana tuli jämät joten ei haittaa vaikka pitäiskin parsia.


Olen jo muutaman kerran kertonut, että osallistuin tähän kisaan lähinnä tämän sukkavaihdon takia. Toivoin että minulle tulee vain yhdet sukat neulottavaksi ja saan omani aika alkuvaiheessa. Niin ei kuitenkaan käynyt koska mulle aloitetut sukat katosivat jonnekin mustaan aukkoon kisan aikana. Ja itse lähetin kaikiaan neljät sukat, kolmet neuloin kokonaan ja yhdet puoliksi. Ja mikä sitten oli lopputulos? Mä voitin koko kisan, olin se ihan viimeinen Sniper. Tässä kisassa ei ole nopeudella tai millään taidoilla ollut merkitystä, ihan puhdasta onnenkauppaa jossa myös postilaitoksilla oli näppinsä pelissä. Jossain vaihessa posti tuonee mulle lisää lankaa, pääpalkinto oli tässäkin kisassa 20 vyyhtiä sukkalankaa.


10 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon kisan voitosta! Mukavaa piristystä arkipäivään tuollainen! Mitähän ihania lankoja mahdatkaan saada....!

    VastaaPoista
  2. Onnea kisan voitosta! Kauniit sukat sait. :)

    VastaaPoista
  3. Glückwunsch!! Ymmärrän oikein?? Postiin hiidas toiminta auttoi että voitit?? Kivä näinpäin välillä. Ei ainakaan aiheuttanut paha harmia.

    VastaaPoista
  4. WOW, mikä palkinto! Onnittelut! :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista. Onnea hienosta voitosta.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut! Sinulla on hienoja töitä!

    VastaaPoista
  7. Onnea voittajalle!! Tätä kisaa on ollut mukavaa seurata.

    VastaaPoista