sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Semifinaali

Sukkahullutuksen toiseksi viimeinen ohje olikin sitten ihan toista maata mitä kisan aiemmat ohjeet. Ei mitään helppoa ja tavallista tällä kertaa.


Materiaalilistan perusteella odotettiin jotain kirjoneuletta ja sitähän sitten saatiinkin mutta pienellä mausteella, mukana oli myös lisäyksiä ja kavennuksia, oikeita ja nurjia.


Koska en osallistu kisaan, sain neuloa nämäkin ihan omaan rauhalliseen tahtiin, tosin sain sukat valmiiksi kun noin puolet finalisteista oli selvillä eli ihan hitaasti en näitäkään neulonut. Viimeinen joukkue sai finalistinsa vasta tänään ja nämä on olleet valmiina noin viikon.


Malli ei ole kovin monimutkainen, mallikerran oppii kyllä ulkoa mutta tarkkuutta vaaditaan ehkä vähän enemmän kuin tavallisemmissa malleissa ei siis välttämättä parasta telkkarineulontaa.


Ekaan sukkaan tein tosi paljon virheitä, toinen onnistui sitten jo paremmin. Ja koska en tykännyt värivalinnastani kovin paljoa sukkien valmistuttua niin tein sitten toisenkin parin paljon kivemmilla väreillä, niistä kuvia joskus ensi viikolla.


Malli: Tradescantia Zebrina
Langat: Opal, ruskea ja Alize Superwash 100, turkoosi
Puikot: 2.5 mm luontireunassa ja 2.25 mm kirjoneuleessa

10 kommenttia:

  1. Mielettömät!!! Näissä sukissasi näyttää olevan kaikkea kaunista; värit, malli ja niin siistiä neuletta. Näyttää kyllä hirmu työläältä. Niin, kantapää ja pohja huikeet :)

    VastaaPoista
  2. Nää on upeet sukat, ja värikin on ihan miun maun mukkaan :)

    VastaaPoista
  3. Kyllpäs onkin näyttävät sukat!

    VastaaPoista
  4. Nää on kyllä niin hienot, ihanat kahvipapusukat!

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit sukat! Malli näyttää kyllä haastavalta

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman ihanat! Olet aivan mestari.

    VastaaPoista
  7. Upeat sukat.
    Ei mitään vikaa värivalinnoissa.

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniit ja minun silmään erikoiset, siis hyvällä tavalla. Väriyhdistelmä näyttää hienolta, mielenkiinnolla odotan mike se vielä parempi väriyhdistelmä onkaan :-D

    VastaaPoista
  9. Huikean kauniit sukat! Ihailen kovasti tällaisten tekijöitä.

    VastaaPoista