sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kärmesss

Sock Madness kisan semifinaaliohje ilmestyy neljän tunnin sisällä siitä kun aloitan tämän kirjoittamisen.


Esittelen siis hyvin nopeasti toiseksi viimeisellä bonusohjeella neulomani sukat jotka on olleet valmiina jo tovin mutta kuvat otin vasta ihan äsken.


Malli ei innostanut yhtään mutta kun olin päättänyt neuloa kaikki sukat tänä vuonna niin tein sitten nämäkin.


Malli on sinansä ihan helppo, pääasiassa sileää ja kuvio tehtiin nurjilla ja kierretyillä silmukoilla.


Aloitin sukat huhtikuun lopulla kun tehtiin töistä pieni retki tykypäivänä. Bussissa oli hyvin aikaa neuloa mutta loppuun asti sain sukat vasta toukokuun puolella kun piti saada puikot vapaiksi seuraavaa kisamallia varten.


Langaksi valitsin Novin Venlan. Tämä kerä oli hieman halkeileva ja pörröinen joten neulominen vaati tavallista enemmän tarkkaavaisuutta.


Malli: Ssssnakes
Lanka: Novita Venla
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


Kesän The sukkakisa, Tour de Sock, alkaa tänä vuonna vasta heinäkuun puolivälissä. Ilmoittautumisaika on juuri alkanut ja ilmoittautua voi juhannukseen saakka. Linkistä pääset kisan Ravelry-ryhmän sivuille, tosi monessa Ravelryn suomalaisryhmässä kerätään jo tiimejä, rohkeasti vaan mukaan. Tänä vuonna ensimmäisen ohjeen saa jo heti ilmoittumisen jälkeen, odotusajalle on varattu kiva lämmittelyohje, Priha

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti