keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Vuosikatsaus 2017

Taas aika muistella mitä tulikaan tehtyä viime vuonna. Muutama vuoden lopulla valmistunut neule on vielä raportoimatta mutta ehtiihän ne myöhemminkin.


Viime vuosi ei ollut neulomisen kannalta mikään kummoinen, olin neulomatta useamman viikon ja valmistuneet oli lähinnä vain sukkia. Yhteensä sain valmiiksi 76 työtä. Niistä oli sukkia 60 paria, lapasia 6 paria, villatakkeja 2. Loput olivat sitten yksittäisiä eli tein yhden huivin, kämmekkäät, pipon, vauvahaalarin, patalapun, villapaidan, peiton ja unipussin.


Sukista kivoimmat tais olla mustavalkoharmaat kirjoneulesukat jotka tein tyttären työkaverille ihan omasta päästä. Madnessissä oli muutama kiva ohje samoin Tourilla. Mutta siellä oli myös sitten ne kaikista kamalimmat jotka tyttären koira tais syödä ihan ekalla käyttökerralla.


Lapasista on puolet vielä esittelemättä mutta kyllä noi vuoden alussa valmistuneet on ihan kivoja nekin. Sain lahjaksi Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2 kirjan joten lapasia voi olla puikoilla myös tänä vuonna.


Vaatteista on ollut käytössä vain villapaita, alkuvuodesta valmistunut villatakki oli sittenkin vähän turhan nafti ja vuoden viimeisinä päivinä valmistunut takki odottaa vielä loppuviimeistelyä.


Vauvalle ja isoveljelleen neuloin myös muutaman jutun vuoden aikana, peitto on vilahdellut kuvissa usein joten sille on ainakin ollut käyttöä.


Sukista iso osa oli tänä vuonna ihan tavallisia perussukkia kuten nämä kuvissa olevat seiskaveikkasukatkin. Multiraitakerästä saa isot sukat miehelle kun tekee ihan lyhyen varren ja ihan reilut sukat lapsen koossa kun laittaa vähemmän silmukoita, isommissa sukissa 52 s ja pienemmissä 44 s. Nämä valmistui just ennen joulua, pienemmät aattona.


Lankaa kului vuoden aikana yhteensä 8790 g eli 28505 m. Lankavarasto kasvoi taas vuoden aikana jonkin verran, poika jo ehdotti yhtenä päivänä että mun pitäisi olla ostamatta lankaa koko tämä vuosi. Ihan ei taida onnistua kun viime vuoden lopulla ostetut langat on vielä tulematta ja lasketaan siis hankintoihin tälle kuluvalle vuodelle. Mutta harkitaan, yhden nettisivun sain jo suljettua aamupäivällä vaikka tarjous oli hyvä ja ihan vähän teki mieli tilata.

5 kommenttia:

  1. Vai ei kummoinen vuosi siulla, aika mahtava jos miulta kysytään! Tuottoisaa neulevuotta 2018 :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Emmaa, huikean määrän kaikkea ihanaa oot neulonut. :) Nuo mustaharmaat kirjoneulesukat on kyllä upeat! Käsityörikasta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Hienoja neuleita. Neuloisaa uutta vuotta.

    VastaaPoista
  4. Mikä sinulle ei ole kovin tuottoisa olisi minulle tosi tuottoisa! Hyvää alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  5. Monenlaista lämmittävää olet saanut aikaiseksi vuoden aikana.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista