sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Ihan hiljaa

Viime vuoden lopulla huomasin Ravelrystä että Niina Laitiselta oli ilmestynyt sukkakirja. Katselin malleja ja totesin haluavani tuon kirjan. Tammikuun alussa ensimmäinen painos taisi olla jo lopussa ja uuden painoksen ilmestymistä odotettiin.


Huomasin sitten että kirjakerho myi vielä sukkakirjaa normaalilla muutaman päivän toimitusajalla joten tein tilauksen. Kirja ei tullut ihan muutamassa päivässä vaan siihen meni se normaali pikkuisen reilu viikko mikä mun tilauksissa yleensäkin kuluu. Mutta sain kirjan kuitenkin aikaisemmin kuin muualla oli luvattu.


Selasin kirjan läpi ja olin pikkuisen pettynyt. Kirjan kuvat ovat hyvin tummasävyisiä eikä kaikista sukkamalleista saa oikein selvää kuvista.


Toki tiedän että mallit löytyvät myös Ravelrystä ja toisten projekteista tulee löytymään selkeämpiäkin kuvia. Harmittaa vähän kun en huomannut katsoa kuvia tarkemmin ennen kirjan tilaamista.


Olen jo ehtinyt neuloa kirjasta yhdet sukat, kannen kuvassa oleva malli kiinnosti ja kun löysin lankalaatikosta vähän vajaan kerän seiskaveikkaa niin laitoinpa sukat puikoille.


Kirjan ohjeessa näissä sukissa on tavallinen laatikkokantapää, tein näihin ranskalaisen kun tykkään siitä enemmän, muuten ihan ohjeen mukaan. Ohje on selkeä mutta se mitä mietin sukkia neuloessani että vaikka tulostettavissa ohjeissa toimiikin hyvin se että kaikki kaaviot on kerätty ohjeen loppuun niin onko tapa oikeastaan toimiva kun on kyse painetusta kirjasta.


Voihan se tietysti olla myös joku painotekninen syy jota en ymmärrä mutta vähän hankalalta tuntui selata kirjan sivuja edestakaisin kun kärkikavennusten kirjoitettu ohje oli toisella sivulla ja kaavio toisella. Tosin ne kärkikavennukset olisi varmaan voinut myös kirjoittaa muuten kuin kerros kerrokselta, ehkä sanallinen selitys kaikista pohjassa tehtävistä kavennuksista olisi toiminut paremmin.


Malli: Ihan hiljaa
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3.5 mm Prym ergonomics sukkapuikot


4 kommenttia:

  1. Mulla on myös tuo kirja ja täytyy myöntää, että aika tummia ne kuvat on. Ohjeet on kuitenkin ihania ja itsellä on puikoilla Levottomat. Sievät tuli sinun sukista, valkoinen väri toimii aina :)

    VastaaPoista
  2. Minä en vielä hankkinut, josko seuraavissa painoksissa olisi vaaleammat kuvat. Ja niin onkin tietoa tullut.

    VastaaPoista
  3. Tämän kirjan hankin minäkin, ihan sillä ajatuksella, että haluan suomalaista suunnittelijaa tukea - hänen eka kirjansa kumminkin. :) En ole ehtinyt siitä vielä mitään neuloa, olen selaillut vain, mutta ohjeenkirjoitustyyli on muuten jo niin tuttu, että uskon olevan taattua laatua. Kuvista olen kuitenkin samaa mieltä, liian tummia. Lisäksi näin aika monen mallin jo mielessäni kuvion kannalta paremmissa väreissä. Mutta paljon potentiaalista neulottavaa! Kun vaan ehtis. :D

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä kuvista,kauniitahan ne ovat mutta niin kovin tummia ja epäkäytännöllisiä.
    En ostanut itse kirjaa,mutta lainasin sitä siskolta ja puikoilla on nyt kiertolaiset:)

    VastaaPoista