perjantai 28. kesäkuuta 2019

Finaali

SockMadness kisan finaalin alkua odoteltiin taas vähän jännityksellä. En minä niinkään koska en kisannut tänä vuonna mutta mukana oli useampia suomalaisia.


Kuten aina, finalistit saivat esittää toiveita finaalin alkamisajankohdasta ja nopeimman joukkueen ruotsalainen finalisti oli varmasti eniten tyytyväinen kun finaali alkoi tosrtaiaamuna, klo 8 meillä eli ilmeisesti tuntia aiemmin hänellä.


Olin sopinut pitäväni saldovapaata juurikin tuona päivänä ja vielä seuraavanakin jo ennen finaalin ajankohdan ilmoittamista. Olin siis valmis haastamaan finalistit nopeuskilpailuun. Aamiainen oli syöty, olin käynyt lenkillä ja suihkussa, kaikki valmiina.


Ensimmäinen pettymys tuli kun ohje ilmestyi muille kuin finalisteille paljon myöhemmin. Jotain meni ilmeisesti pieleen ja ainakin minä sain ohjeen melkein puoli tuntia myöhemmin kuin finalistit. Viiveen piti olla ilmeisesti vain minuutteja. Hoin itselleni että minä en kisaa enkä hermostu.


Sain lopulta ohjeen sähköpostiini ja aloin neuloa. Yksinkertaista kirjoneuletta johon ei tarvinnut edes kaaviota vilkaista kuin parilla ekalla kerroksella. Jutun jujuna olikin tällä kertaa se, että toinen sukka piti neuloa nurja puoli päällä päin, siis nurin kantapäätä lukuunottamatta koko sukka (kantapäässä muutama oikea kerros välissä).


Yhdentoista aikaan olin jo lähellä kantapäätä, helppo ja nopea malli ajattelin, illalla valmis ja saan nukkua kunnon yöunet. Mutta mitä vielä. Mies oli sopinut että pienempi lapsenlapsi tulee hoitoon koko päiväksi. Vaikka olin nimenomaan sanonut että en hoida lapsia juuri sinä päivänä.Mies sitten lupasi hoitaa ja hoitikin ainakin 10 minuuttia kunnes poika soitti ja pyysi apuun.


Siihen meni se nopeustesti, lapsi haettiin illalla ja olin kuluneen 7 tunnin aikana saanut tehtyä ekaan sukkaan kantapään melkein valmiiksi.


Neuloin ekan sukan loppuun ja aloitin toisen, sen nurin neulottavan perään. Nurin neulominen sujui yllättävän helposti loppujen lopuksi ja sukista tuli myös hyvin saman kokoiset. Aikaa kuitenkin kului ja olin valmistuneista viides, noin viisi tuntia ekan, sen ruotsalaisen jälkeen. Hyvästi yöunet, kellokin oli jo yli neljän aamuyöllä.


Malli: Crouching Hound, Hidden Jog ilmainen ohje ladattavissa Ravelyssä jos haluat testata miten sinulta sujuu kirjoneule koko ajan nurin.
Langat: KVG Woolworks merino nylon ja Opal Surprise!
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


Vielä yhtä lukuunottamatta kaikki Madness sukat yhteiskuvassa, karsintasukat on jo kohta matkalla muille maille.


Tälle tiesin jostain syytä nimen heti eli kuvassa vehka, tarkemmin kai suovehka. Tämänkään kasvupaikka ei ole kovin vaikeakulkuinen muulloin  kuin aikaisin keväällä kun vesi nousee polulle.

2 kommenttia: