sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Karsintakierros

Sock Madness kisa alkoi tänäkin vuonna karsintakierroksella. Yleensä karsintaohje on julkaistu maaliskuussa mutta näin karkausvuonna se tuli jo helmikuun viimeisenä päivänä.


Sukat näytti ohjeen kuvissa ihan kivoilta ja onhan nämäkin ihan kivan näköiset. Mutta.


Varren mallineule tuntuu vähän ikävältä, silmukoita neulotaan monta kerrosta alempaa ja ne välikerroksilla neulotut silmukat jää nyppynä nurjalle.


Terässä olisi pitänyt neuloa ja sitten purkaa ne välisilmukat. Teinkin niin ainakin toisen sukan ensimmäisessä toistossa (vahingossa kun en muistanut että silmukoita piti purkaa). Niiden purettujen silmukoiden kohdalle jäi sitten pitkät lankalenkit ja viereiset silmukat oli tosi löysiä.


Tein suurimman osan terän kuvioista langankierroilla, jäi lyhyemmät lankalenkit ja viereiset silmukat löystyivät vähemmän.


Olen tänäkin vuonna huutosakissa eli en kisaa joukkueessa joten nämä mun modakset oli ihan ok. Tosin kyllä muutamat kilpailijatkin teki ihan samoin.


Ensimmäinen kisaohjekin on jo julkaistu. Siitä sitten joskus myöhemmin.


Malli: Wohin?
Langat: Lanitium ex Machina perussukka keltakirjava (väri Shire) ja Ullrike by Anki Glitter Sock, harmaa
Puikot: 2,25 mm pyöröpuikot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti