keskiviikko 3. joulukuuta 2025

3. joulukuuta

 



Pitsineuleet jatkuu taas, toki neuloin keväällä muutakin, lähinnä sukkia mutta ne on kaikki jo esitelty. 



Viime syksynä kuulin kaverilta että hänestä on tulossa keväällä mummu ensimmäistä kertaa. Mulla oli omien lastenlasten peittoihin tarkoitettuja silkkivilla sekoitelankoja varastossa, yhden käytin jo kälyn huiviin ja toisesta päätin tehdä pienen peiton lahjaksi kesävauvalle. 



Kesä oli jo pitkällä ja lapsi jo parin kuukauden ikäinen kun sain peiton toimitettua kaverille yllätyksenä. Peiton malli on mun oma, olen käyttänyt tätä samaa keskikuviota jo muutaman kerran ennenkin tällä kertaa lisäsin peittoon erilaisia pitsejä. Kokeilin muuttaa aiemmin esitellyn huivin reikäpitsin pyörönä neulottavaksi kun huivissa se on tehty aina oikein edestakaisin. Onnistuin jotenkuten.


Saatuani peiton valmiiksi lähdin peitto pussissa lenkille patikkareitille ja kuvasin peiton polun varrella. Tähän meni myös kokonainen kerä lankaa ja vähän toista lankaa kahdessa värissä lisäksi.



Malli: ihan oma

Langat: Alva fine Silk harmaa ja Holst Garn Tides Silk Uld valkoinen ja turkoosi

Puikot: 3,75 mm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti