Tänään esittelyssä jotain virkattua. Näitä pöllöpeittoja olen tehnyt jo aika monta. Vuosia sitten jätin kaikki loput Novitan Puro langat odottamaan seuraavaa omaa lapsenlasta.
En sitten kuitenkaan tehnyt peittoa tyttären ekalle lapselle vaan hän sai neulotun viltin. Tyttären odottaessa toista lasta etsin langat varastosta ja aloitin virkkaamisen, alkuinnostuksen jälkeen palat ja langat jäivät pussiin odottamaan aikoja parempia.
Olin ostanut napit silmiksi jo silloin kun tyttärellä oli vain yksi lapsi ne napit olivat mun laukussa aika monta vuotta.
Keväällä kun lapsen kaksivuotissynttärit lähestyi otin pussit taas esiin ja jatkoin virkkaamista. Ihan en ehtinyt valmiiksi ennen syntymäpäivää kun päätin tehdä peitosta reilun kokoisen ja ostin lisää lankoja. Kesällä peitto oli sitten lopulta valmis ja vein sen pienelle pojalle.
Yhden pienemmän pöllöpeiton tein joskus noin neljässä illassa tähän meni siis vähän kauemman aikaa.
Malli: Owl Obsession
Langat: Novita Puro ja Runo, House Kuvio, nämä kaikki noita värikkäitä, Himalaya Efsun valkoinen ja kaikenlaisia muita valkoisia jämiä
Koukku: 5 tai 6 mm






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti