sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sota jatkuu

Eipä tullut mulle sukkia postissa tälläkään viikolla. Mutta jotain muuta kylläkin. Tähän vaihtoon kuuluu myös se että voit joutua lähettämään puolivalmiit sukat jollekin joka jatkaa ne loppuun.


Mun kohde ehti lähettää kahdet sukat ennenkuin ne mun lähettämät sukat oli perillä. Jouduin siis odottelemaan että ne toisena lähetetyt sukat olivat perillä. Kävikin niin mukavasti että hänen toinen kohteensa oli suomalainen, osallistujia on liki sata joten oli kyllä iso yllätys että meitä oli kaksi näin lähekkäin. Outi sai sukkansa tiistaina ja laittoi keskeneräiset postiin keskiviikkona.


Torstain posti tuli vasta puolen päivän aikaan ja pääsin neulomaan melkein heti postin tultua. Outi oli neulonut molempiin sukkiin varret ja toinen oli vähän ohi kantapään. Enemmänkin oli jo ollut valmiina, mutta toista sukkaa oli pitänyt purkaa aika paljon, se olisi muuten ollut varmaan jo valmis.


Jatkoin ensin sitä sukkaa missä oli enemmän valmiina. Käsiala näytti aika samanlaiselta millä aloitus oli jo tehty joten oli ihan helppo jatkaa, paljon helpompaa kuin alunperin pelkäsin. Sain sukat valmiiksi perjantaina ennen postin tuloa. Vähän piti jännittää koska jos mulle olisi tullut sukat ennenkuin nämä olisivat valmistuneet, olisin joutunut lähettämään nämä viimeisteltäväksi seuraavalle neulojalle.


Malli: Zoe
Lanka: Inaya BLF Sock
Puikot: 2.25 mm ja 2 mm


Roskapostikommentteja on alkanut tulla päivittäin niin paljon että joudun ottamaan sanavahvistuksen käyttöön ainakin vähäksi aikaa. Toivottavasti se ei kuitenkaan estä teitä kommentoimasta, kommentteja on aina kiva lukea.




3 kommenttia: