tiistai 30. syyskuuta 2014

Vielä yhdet

Syyskuu on todellakin sukkakuu, aiemmin esiteltyjen lisäksi olen neulonut testisukkia ja jotain muuten vain salaista. Sukkasota jatkuu edelleen, jäljellä on enää alle 20 neulojaa ja minä olen yksi heistä. Toinen lähetykseni ei ole vielä mennyt perille mutta sain yllättäen viime viikon lopulla uuden kohteen.


Joku mukana ollut on jättänyt/joutunut jättämään leikin kesken joten sen sijaan että olisin jatkanut toisen neulojan aloittamia sukkia, sain aloittaa ihan alusta. Näin käy aina joskus ja vahvasti epäilen että sain nämä sukat tehtäväksi sen takia että mulle tulevat eivät taidakaan olla ihan vielä tulossa. Mutta joka tapauksessa tässä vaihdossa lähetän kolmet sukat ja saan itselleni yhdet. Viime ja toissa vuonna eniten sukkia neuloneet ovat lähettäneet neljät sukat, meitä kolmet sukat lähettäneitä on tänä vuonna ainakin kolme.


Malliksi valitsin ohjeen jossa kuviot tehdään oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Väri on vaaleahko siksi että kuviot erottuu paremmin. Kohde toivoi kirkasvärisiä sukkia ja ne hän myös saa. Varsinkin terän kuvio on helppo muistaa ulkoa mutta kyllä minä toista varttakin neuloin pitkän pätkän autossa vaikka ohje olikin kotona.


Malli: King Charles I Tree of Life Socks
Lanka: Hjertegarn Sock 4
Puikot 2.25 mm pyöröpuikot


Joudun edelleen pitämään sanavahvistuksen kommenteissa. Vaikka olisikin mukava kuvitella että mun blogi kiinnostaa päivittäin satoja ulkomaalaisia, niin eiköhän suurin osa ole kuitenkin robotteja jotka etsivät sopivaa kohdetta roskaposteilleen. Otan sanavahvistuksen pois heti kun ulkomainen liikenne vähenee.

5 kommenttia:

  1. Kaunis malli ja upea väri. Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat!
    Sama juttu minullakin tuon roskapostin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Itselläni kanssa roskapostittelijoita, siks joutuu pitää sananvahvistusta :/

    Kaunis malli sukissa :)

    VastaaPoista
  4. Hienot ovat, kaunis pintakuvio.

    VastaaPoista