keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sukkaisaa syksyä

Tänä vuonna keräilen sukkasatoa vain Ravelryssä. Sukkia on puikoilla koko ajan ja valmiita parejakin on jo aika monta. Ihan kaikkia en voi kuitenkaan vielä esitellä koska osa on hyvin salaisia testineuleita.


Testisukkien ohessa yritän neuloa Nalle- ja Seiskaveikkavarastoani pienemmäksi. Ihan vaan perussukkia vaikka jouluksi.


Ensimmäisenä käteen sattui uudehko ostos, taannoisella Jyväskylän reissulla ostin pari kerää Nallea. Toinen keristä päätyi jo miehelle sopiviksi sukiksi. Olin tehnyt ekan sukan kärkikavennuksiin asti kun aloin epäillä että lanka ei ehkä riitäkään ihan kokonaiseen sukkapariin. Siispä lanka poikki, sukka pidikkeelle ja aloittamaan toista samanlaista.


Ja niinhän siinä kävi että se eka piti neuloa loppuun vähän erivärisillä raidoilla. Kerä kuitenkin riitti molempiin sukkiin, lankaa ei jäänyt edes päättelyjen jälkeen yhtään kun kaikki hännät olivat n 5 cm pitkiä. Näin vois kyllä mieluusti käydä useamminkin, tosin siitä riittääkö, eikö riitä tunteesta en kyllä tykkää yhtään.


Paksuhkojen perussukkien välissä neulon aina muutaman junasukkaparin. Kelta-oransseissa lankana Lanett ja sinikirjavissa merino-kashmir-sukkalangan jämät. Ja kyllä kai nyt on syksy vaikka lämpötila on kovin kesäinen, puiden lehdet alkavat värjäytyä ja pudota maahan.


2 kommenttia: