sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pupuja ja tipuja

Sock Madness kisan kakkoskierros loppui torstai-iltana ja sitten alkoi taas odottelu. Aika moni neuloja toivoi ohjeen ilmestyvän viikonlopun aikana, osalla tosin oli muita suunnitelmia ja ja ohjetta toivottiin mieluummin ensi viikon alkuun.


Onneksi meidän hätäisempien toive toteutui tällä kertaa. Tarvittavat materiaalit kerrottiin perjantai-iltana ja ohje ilmestyi vähän yllättäen lauantaiaamuna. Tällä kertaa tarvittiin paljon värejä, päävärin lisäksi kuusi "pastoral colors"-ryhmään kuuluvaa väriä. Tuota omituista väriryhmää mietittiin jo aiemminkin että mitähän ihmettä se mahtaa tarkoittaa kun ihan selkeää käännöstä sille ei löytynyt.


Itse en kiirehtinyt etsimään lankoja vielä perjantai-iltana. Juuri ennen nukkumaanmenoa muistin Lanitium ex Machina minivyyhdit jotka ostin viime kesänä neulefestareilta. Ajattelin aamulla katsoa olisko niissä sopivia värejä kun tarve oli just tuo sama mikä noiden vyyhtien koko, 10 g/väri.


Heräsin lauantaiaamuna tosi aikaisin, kävin kurkkaamassa oliko ohje jo tullut ja kun sitä ei vielä näkynyt niin menin takaisin nukkumaan. Aamupalan syötyäni etsin minivyyhdit ja kerän valkoista Kirjo-Pirkkaa jonka ajattelin ottaa pääväriksi. En kerinyt vyyhtejä kuitenkaan vielä kun ajattelin odottaa kunnes ohje ilmestyy.


Ohje ilmestyikin sitten yllättävän pian, aamuyhdeksältä ja mun minivyyhdeissä oli vain kolme sopivaa väriä ja se valkoinenkin päätyi kuvioväriksi päävärin sijaan. Kerin ne sopivat värit minivyyhdeistä ja etsin vielä pari puuttuvaa kuvioväriä, päätin etsiä sopivan päävärin vasta kun olisin neulonut varren valmiiksi. Kello oli melkein kymmenen kun pääsin aloittamaan ja sitten pitikin melkein samantien lähteä viikonlopun ruokaostoksille. Neuloin tuota kaksiväristä resoria kauppamatkalla autossa.


Harmittavasti pääsiäinen meni jo joten nämä kuviot eivät ole enää ihan ajankohtaisia. Keväsiä kyllä, paljon keväisempi kuin meidän piha jossa kukkii vasta pari pikkuista kevätkukkaa ja luntakin löytyy vielä varjoisimmasta paikasta. Lauantai jatkui siis omaan tapaansa ja neuloskelin sukkia aina sopivissa väleissä. Saatuani varren viimeistä kuvio-osiota vaille valmiiksi, etsin päävärin ja kerin sen vyyhdiltä kerälle. Eka sukka oli valmis joskus kahdeksan aikaan ja toisessakin oli varsi ennenkuin menin nukkumaan.


Terien neulominen oli vähän tylsää, melkein kokonaan yksiväristä sileää, mutta siinähän se meni varsinkin aamulla kun uusin Doctor Who jakso oli mun herätessä jo katsottavissa. Muutenkin selasin aina välillä Areenaa ja toinenkin sukka valmistui kuin itsestään aamupäivän aikana. Tällä kertaa olin neljäs valmistuneiden listalla.


Malli: Lambs and Chickens and Bunnies, Oh My!
Langat: Lanitium ex Machina basic sock, sininen, oranssi ja vaalean vihreä, Kirjo-Pirkka valkoinen, Wollmeise pure kirjava vihreä, Invictus Yarns Victorious keltainen ja Louhittaren Luola Väinämöinen harmaa
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko



2 kommenttia:

  1. Tosi kivat sukat, nää olis kyllä olleet aivan silkkaa pääsiäistä <3 Mahdottoman kaunis harmaa terässä.

    VastaaPoista