sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sukkasotaa

Ravelryssä alkoi syyskuun alussa Sock Sniper sukkavaihto/-sota. Ilmoittauduin jo keväällä ja olen lueskellut viime vuoden kisaraportteja pitkin kesää. Elokuun viimeisellä viikolla kaikki osallistujat saivat parinsa tiedot. Mulle sattui pari jolla on aika paljon isommat jalat kuin mulla joten neulottavaa oli tällä kertaa hieman tavallista enemmän.


Kisa alkoi amerikkalaisten aikataulun mukaan joten me eurooppalaiset saimme ohjeet käsiimme vasta aika myöhään iltapäivällä. Malleja oli valittavana tänäkin vuonna viisi. Yhden  hylkäsin heti, koska varpaista aloitettavat sukat ihan erikokoiseen jalkaan kuin itselle on aika mahdoton tehtävä. Valitsemani lanka oli myös aika yksiväristä joten pari raidallista lankaa vaativaa mallia hylkääntyi myös. Lopulta valittavana oli kaksi mallia joista valitsin sitten nämä aika perinteiset pitsisukat. Aika moni kisaajista on muuten päätynyt tähän samaan malliin.


Ideana tässä vaihdossa on neuloa sukat ja toimittaa ne kohteelle mahdollisimman nopeasti. Ensimmäinen osuma tuli jo toisena kisapäivänä kun eräs neuloja sopi toisen kanssa treffit ja vei samalla valmiin sukkaparin perille asti. Hän oli pyytänyt neulojakaveria ottamaan puolivalmiit sukat mukaansa, koska halusi muka nähdä toisenkin mallin. Tosiasiassa hän otti vaihdossa ne puolivalmiit mukaansa koska tässä kisassa sukat lähettänyt jatkaa niitä keskeneräisiä ja lähettää ne sitten taas sen alkuperäisen kohteensa kohteelle.


Itse sain sukat valmiiksi tiistaina ja ehdin postiin ennenkuin laatikko tyhjennettiin. Nämä sukat on siis matkalla vielä muutaman päivän ajan, toivottavasti perillä jo alkuviikosta. Parit ovat salaisia joten mullekin voi olla sukat jo tulossa. Odotan siis joko mulle tehtyjä valmiita sukkia tai mun kohteen keskeneräisiä tai jopa mun kohteen kohteen keskeneräisiä. Sukat on kuvissa kastelematta ja pingoittamatta, viimeistelyyn ei nyt riittänyt aikaa.


Malli: Zoe
Lanka: Lanitium ex Machina Basic Sock väri Sterling
Puikot: 2.5 mm ja 2.25 mm


Sukat matkasivat aika kauas joten sain liimata kuoreen monta postimerkkiä.


5 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta tuo sota. Kauniit sukat saa vastaanottaja.

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! Ihana väri tuossa langassa!

    VastaaPoista
  3. Tyylikkään naisellisen klassiset ihanat!

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit sukat olet kutonut. Varmasti vastaanottaja tuli iloiseksi.

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo postimerkkikuva, aivan huippu!
    Kauniit sukat olet neulonut.

    VastaaPoista