Näin keväällä Ravelryssä kivan neulotun nallen. Kun sitten Mari lupasi jollekin piristykseksi ohjeen, ilmoitin haluavani nalleohjeen.
Etsin varastosta sopivat langat ja aloin neuloa. Pienet pojat käy meillä usein ja ajattelin että pienempi voisi tykätä nallesta kun meillä ei ole kovin paljon pehmoleluja heille.
Nallen saaja ei oikein tykännyt keskeneräisestä nallesta eikä luvannut leikkiä sillä. No, ehkä puoliksi täytetty lelu jossa roikkuu kaikenlaisia puikkoja on vähän pelottava.
Ohje on hyvin kirjoitettu ja ohjeessa on paljon kuvia. Helppoa siis. Korvat ja nenä tehdään jälkikäteen, muuten nalle neulotaan ylhäältä alas ilman saumoja. Korville ja nenälle merkitään paikat nurjilla silmukoilla joten nekin löytävät paikkansa helposti.
Kun nalle oli sitten valmis, se kelpasi myös pienelle pojalle. Lopulta niin hyvin että muutti pysyvästi pojan luo. Meillä ei ole siis edelleenkään pehmoleluja.
Malli: Teddy bear Vera
Langat: Pirtin kehräämön ohut kampalanka ja Rintalan tilan Ilo ja suru. Neuloin nallen molemmilla langoilla yhdessä. Musta lanka Novitaa, seiskaveikkaa tai nallea
Puikot: 3,25 sukkapuikot ja apuna kasa pyöröpuikkoja joille jätin silmukat odottamaan