torstai 31. tammikuuta 2013

Tunnustus

Mun oli tarkoitus esitellä tänään toiseksi viimeinen tammikuussa valmistunut työ mutta koska unohdin kuvata viikonloppuna ja nyt viikolla on ollut töiden jälkeen joko kovin harmaata tai lumisateista niin palataan neuleisiin taas viikonloppuna.

Sain kuitenkin tunnustuksen Anne-Marilta ja siitä vielä uudelleen paljon kiitoksia!






Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tässä säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.
 
 
Olen tainnut saada tämän tai ainakin vastaavan jo joskus aiemminkin ja tällä kertaa mun oli tarkoitus linkata kivoja blogeja, mutta selattuani muutaman päivän niitä uusia/uudehkoja blogeja joita luen säännöllisesti, huomasin että kaikki muut on jo tainneet saada tämän. Joten en nyt jaa kenellekään.

Mutta jos lukijoista löytyy joku joka ei ole tunnustusta vielä saanut niin tämän tunnustuksen saa kyllä ottaa blogiinsa. Uusien blogien löytäminen on aina yhtä mukavaa.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Etusivu uusiks

Päätökseni neuloa tammikuussa pääasiassa vain isoja juttuja ja vain itselle ei ihan pitänyt kun juuri ennen lomalle jäämistä työkaverit keksivät että mähän voisin neuloa haalarin työkaverin joulukuussa syntyneelle vauvalle. Ihan en illassa luvannut haalaria tehdä joten sain sitten koko lomaviikon aikaa.


Mittoja ja silmukkamääriä otin Novitan mallista jolla tein reilu vuosi sitten kummitytön vauvalle haalarin. Mutta neuloin ihan sileää neuletta ja raidoitin kahdella eri langalla. Silmukkamäärät otin pienimmästä koosta ja pituusmittoja kahden pienimmän koon väliltä, raglankavennuksia tein vähän tiheämmin kun tuossa mallissa on mun mielestä vähän liian avoin kaula-aukko.


Resorit ja nappilistan tein Fabelilla, sileässä neuleessa tein kahden kerroksen raitoja Kirjopirkalla ja Fabelilla. Fabelia kului aika tasan kaksi kerää, ihan varmaksi en tiedä, olisiko kaksi kerää riittänyt kun tein toisen hihan kolmannesta kerästä, lilakirjavaa Kirjopirkkaa kului vajaa kerä. Puikot 2.5 mm.


Tein myös pienet sukat Fabelista, mallina näissä junasukka ja puikot 2.5 mm. Näihin kului sitten se toisen kerän jämä ja vähän kolmannesta kerästä. Sukan yläreunaan tuli ylimääräinen nurja raita kun luin ohjetta vähän huolettomasti pimeässä autossa. :)



keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ei aina käy niin

Uusimmassa Kauneimmat Käsityöt lehdessä (1/2013) oli kiva puseromalli ja kun vielä muistin että mulla on villapaidan verran ehkä sopivaa alpakkasekoitetta odottamassa sopivaa ohjetta niin ei kun hakemaan langat ja puikot esille. Loin hihoihin tarvittavan silmukkamäärän, neuloin pari kerrosta ja totesin että tällä silmukkamäärällä paidasta tulee mulle ihan liian iso. Vaihdoin siis langan vähän ohuempaan ja sain ohjeessa tarvittavan tiheyden. Hihat valmistui tosi nopeasti, neuloin pyörönä ja molemmat yhtäaikaa.


Ja sitten se vartalo-osuus, päätin tehdä senkin pyörönä joten vähensin silmukkamäärästä reunasilmukat pois ja sitten vaan neuloin. Neuloin kerän ja melkein toisenkin, valmista työtä oli liki 30 senttiä kun sovitin ekan kerran. Ei ehkä kaikista pukevin malli tämmöinen mikä on kapein lantion leveimmältä kohdalta. Ja vaikka vähensin silmukoita palmikoiden vähentyessä, paita leveni aina vaan ylöspäin mennessä. Ja alareuna kääntyi ikävästi ylöspäin ja aika paljonkin.


Pidin illan mittaisen tuumaustauon ja virkkasin Ravelryssä koottavaan ystävänpäiväpeitton muutaman tilkun.


Seuraavana päivänä otin uuden kerän ja loin uudet silmukat, aika paljon vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Jätin helmasta pois sen isoimman palmikon ja tein vain keskelle eteen ja taakse palmikkoa.


Kerän neulottuani totesin että näin on paljon parempi ja otin seuraavaksi työhön sen jo kertaalleen neulotun langan ja purin alkuperäistä aloitusta samalla kun neuloin.



Yläreunaan tein ohjeen mukaiset palmikot ja lisäilin vähän silmukoita, lopulta mulla taisi olla ihan sama silmukkamäärä kuin ohjeessa.


Lopputulos on vähän vielä mietinnässä, pääntie ei ole ihan mun lemppari mutta kaipa tätä tulee joskus pidettyä.


Pituus on kiva ja lanka, Cascade Yarns 220 Superwash, oikein mukavan tuntuista.


Lankaa kului vähän alle 600 grammaa ja mulla oli käytössä 3.5 mm ja 4 mm pyöröpuikot.


Tähän malliin olisi sopinut paremmin joku alpakkasekoite, siitä tehdyt palmikot ei ole ihan näin muhkeita joten helman palmikot eivät olisi kaventaneet työtä ehkä ihan noin paljoa. Pingotus ei olisi tässä tapauksessa auttanut, isommat puikot ehkä mutta näin tällä kertaa. Siinä lehdessä oli pari muutakin ihan kivaa mallia, pitäisköhän penkoa lisää lankavarastoja.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Palmikoita


Tämän vuoden sukkaneulonta on lähtenyt käyntiin varsin tahmeasti. Puikoilta on tipahtanut vasta kahdet sukat ja nekin isoilla puikoilla paksusta langasta.


Tänään esittelyssä Lyhyet DROPS palmikkosukat jotka neuloin 4 mm sukkapuikoilla Novitan Isoveli langasta.



Tein sukkiin vähän pidemmät varret kuin ohjeessa, vieläkin pidemmät olisi pitänyt tehdä kun lankaa jäi semmoinen tyhmä keränloppu.


Lankaa kului kuitenkin vähän yli 100 grammaa, se ylimääräinen jäi siitä ekasta kerästä mistä neuloin edelliset sukat.


Muutakin on valmistunut mutta lisää kuvia näistä harmaista palmikoista joskus myöhemmin, havahduin kuvien ottamiseen tänään aivan liian myöhään, jospa osuisin auringon kanssa yhtäaikaa pihalle jonain lähipäivänä.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Äitinsä tyttö

Sarjassamme äiti ylpeänä esittää on tällä kertaa vuorossa tytär joka ihan itse neuloi itselleen kivan pikku jakun.


Apua tarvittiin vain langan (Cascade 220) ostamisessa ja ohjeen suomentamisessa.


On se äitinsä tyttö. :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Army-neule

Poika pyysi tekemään itselleen samanlaisen villapaidan kuin armeijassa on. Esittelin useampia ohjeita ja mitään mieluista ei tahtonut löytyä.


Langaksi valitsin Wollmeise DK:n jota olin ostanut kolme vyyhtiä ja joista piti alunperin tulla neule mun miehelle. Mies jäi nyt sitten ilman uutta villapaitaa kun poika kerrankin halusi jotain äidin neulomaa.


Tein mallitilkun 3.5 mm puikoilla ja sain mielestäni ihan kivan näköistä neuletta. Poikakin tykkäsi ja päätyi lopulta toivomaan sileäpintaista neuletta, tarjolla olisi ollut pariakin erilaista joustinneuletta. Silmukkamääriä ja pituusmittoja katsoin Army-villapaidan ohjeesta, ihan täysin en ohjetta noudattanut kun tein paidan sileällä neuleella ja tiheys taisi myös olla vähän eri.


Lankaa kului kaikkiaan n 600 grammaa, jännitin koko ajan riittääkö lanka mutta riittihän se hyvinkin. Jäljelle jäi 50 grammaa mikä on tietenkin aika hyvin kun vyyhtejä oli kolme ja niiden painon piti olla 200 g/vyyhti. Kuvissa paidan saajan nuorempi veli joka on ehkä vähän rotevampi.

Lanka on aivan ihanaa neulottavaa, neuloutuu kauniisti ja laskeutuu hyvin. Miinusta tässä, kuten muissakin Wollmeise-langoissa on tietenkin se että vyyhdin vaihto näkyy aivan liian selvästi, olisi pitänyt noudattaa vyötteen ohjetta ja tehdä kahdesta vyyhdistä raidoittaen. Paita on pesty kertaalleen ja vaihdoskohta ei ehkä näy enää niin selvästi mutta siti mietin vielä pitkään, ostanko toiset kolme vyyhtiä ja teen tällekin pojalle paidan.


torstai 10. tammikuuta 2013

Sammakkosukat

Vuoden ensimmäiset sukat on varsinaiset sammakot. Väri on tuommoinen oliivinvihreä ja napit kuin mulkosilmät. :)


Ravelryssä on meneillään suuri sukkahaaste ja tammikuun tekniikkahaasteena on neuloa sukat sellaisesta lankapaksuudesta mitä ei yleensä käytä sukkiin. Eli mun kohdalla tämä tarkoittaa tietenkin paksuja sukkia.


Langaksi valitsin Novitan Isoveli-langan ja ohjeen löysin Kreativ Stickning lehdestä. Tosin lehden sukat oli tehty vielä paksummasta langasta, kaksinkertainen Isoveli olisi ollut hieman liikaa joten tein sukat yksinkertaisesta langasta.


Koska valitsemani ohje oli ruotsinkielinen, ylimääräisenä haasteena oli neuloa kielellä jota en yleensä käytä.


Puikot 6 mm ja kyllähän nämä semmoisista kotitossuista käy. Ja koska ostin ohjeen mukaisen lankamäärän, toiset oliivinvihreät sukat on viimeistelyä vaille valmiit. Semmoiset oikeat sammakkosukat tein jo pari vuotta sitten.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Sinisukka

Sain loppuvuodesta lahjaksi ihanan Ellington Socks ohjeen ja kun tytär huomatti että olisi ehkä syytä tehdä heidän kaikille serkuilleen sukat lahjaksi niin tämä ohje tuli heti mieleen. Koska yksi serkku oli siis vielä joulun jälkeen ilman sukkalahjaa. Kuvasin sukat omissa jaloissani, saajalla isommat jalat.


Malli on ihana, juuri sellainen mihin aina ihastun, mutta melkein pelkkää nurjaa ja kierrettyjä oikeita silmukoita. Siis hidasta mun mielestä. Kirjoneuleet on nopeita koska ne on sileää oikeaa ja mun tekniikkana on pitää molemmat langat samalla sormella eli ei paljon hitaampaa kuin sileä oikea yhdellä värillä.


Mutta näitä tein siis monta iltaa ja mutamana vapaapäivänäkin. Lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Lankana Hopeasäie Basic joka on mun kokemuksen mukaan yksi parhaista sukkalangoista mitä oon käyttänyt, pari vuotta sitten tehdyt sukat on ahkerasta käytöstä huolimatta edelleen kuin uudet, vain muutama helposti irtoava nyppy pohjassa.


Puikot 2.25 mm sekä pyöröt että sukkapuikot, piti vähän testata kummalla tulee parempi, sileä nurja ei ole mun vahvin lajini.


Nyt puikoilla on jotain isompaa mutta saattaa olla että esittelen jo muutaman päivän kuluttua vuoden ensimmäiset sukat. Tänä vuonna ajattelin päivittää edellisen valmistuneen aina kun uusi työ valmistuu, päivityksiä ehkä sunnuntain lisäksi myös keskellä viikkoa, ainakin sitten kun valoa on enemmän.



tiistai 1. tammikuuta 2013

Mitä tuli tehtyä

On taas aika katsoa taaksepäin mitä tulikaan tehtyä vuonna 2012. Vuoden viimeiset sukat valmistuivat pari minuuttia ennen puolta yötä, niistä vain pikainen vilautuskuva kun ovat niin ihanat että ansaitsevat ihan oman postauksen joskus myöhemmin.

Koko vuosi oli erittäin sukkapitoinen, erilaisia jalanlämmittimiä, sukkia ja tossuja valmistui äkkiä laskien 76 paria.


Kuviin pääsevät ensiksi aivan ihanalla Heijastuksia mallilla tehdyt sukat. Näiden tekeminen oli toisaalta ihanaa ja toisaalta hurjan jännää kun saaja on itse todella taitava neuloja.


Toiset sukat nostan esiin siksi kun ne menivät yhdelle nuorelle kesäharjoittelijalle ja sekä malli että värit sopivat hänelle täydellisesti.


Toiseksi eniten valmistui erilaisia kädenlämmittimiä, lapasia 14 paria ja kämmekkäitä 16 paria.


Pipoja tein 11, tosin näistä kymmenen oli kokoa vastasyntynyt. Erilaisia vaatteita valmistui viime vuonna vain kaksi, molemmat tyttärelle. Kaikenlaista sekalaista valmistui myös, iso kasa tilkkuja eri keräyksiin, sängynpeitto, matto, huivi ja kauluri. Lisäksi virkkasin muutaman patalapun ja lumihiutaleita.


Vuodesta jäi mieleen myös kaupunkimatkat Roomaan ja Lontooseen. Keväinen Rooma tuoksui appelsiinkukilta ja toi muistoja mieleen vuosien takaa. Lontoo taas on vaan niin ihana että lähtisin uudestaan vaikka heti huomenna. 

Tänä alkaneena vuonna toivon muistavani myös itseni välillä, kaikista neulomuksista itselle taisi jäädä yhdet tossut ja kämmekkäät, edellisen postauksen sukat saattaa jäädä mulle tai sitten ne menee kummitytölle.