keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Franken

Jatketaan edelleen Super Sock Scarefest malleilla, näitä on vielä muutama esittelemättä.


Tällä kertaa ohje taisi olla oikein testattu ja en ainakaan muista mitään virheitä. Sileää ja venytettyjä nostettuja silmukoita, helppoa ja nopeaa.


Valitsin näihin sukkiin kolme jämäkerää ja lopulta onnistuin käyttämään yhden langan, tuon päävärin, jota on kärjessä, kantapäässä ja resorissa, kokonaan loppuun.


Mallissa ei siis ollut mitään vikaa ja langat oli tälläkin kertaa aivan ihania, kotimaisten värjäreiden merinosukkalankoja. Kaikki langat ostettu Jyväskylän neulefestareilta.


Malli: FrankenStitchen
Langat: Lanitium ex Machina Basic Merino Sock, harmaa ja vihreä, Hopeasäie MeNy purppura
Puikot: 2.25 mm


Huomenna alkaa taas joulukuu. Olen jo muutaman vuoden ajan postannut jouluun asti joka päivä, saapa nähdä keksinkö jotain uutta tänä vuonna.


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Pieleen meni

Taas yksi Super Sock Scarefest malli jonka ohje oli vähän epäselvä.


Ohjeessa ei ollut ollenkaan kaavioita, vain sanallinen ohje joka sekin oli puutteellinen.


Valitettavasti olin ensimmäinen joka neuloi näitä sukkia ja pieleenhän se meni kun ohjeessa ei ollut edes kunnollista kuvaa. Olin tehnyt jo 1.5 sukkaa kun suunnittelija laittoi kuvan varren mallineuleesta ja mun sukissa mallineule oli sinänsä ihan oikein mutta väärässä kohdassa.


Tein kuitenkin toisenkin sukan loppuun ja laitoin kuvan valmiista sukkaparista, olin tehnyt ihan ohjeen mukaan joten ei todellakaan ollut minun vikani että lopputulos oli vähän erilainen kuin piti.


Seuraavakin ohje ehdittiin jo julkaista joten sain hetken miettimisaikaa annanko sukkien olla (olisi ollut ihan ok koska olin noudattanut ohjetta). Päätin kuitenkin purkaa sukista tuon varren mallineuleen, ikkunat, kuten ohjeessa sanottiin, neuloa ne uudestaan ja silmukoida takaisin sukanvarteen.


Ekan sukan yhdistäminen onnistui jotenkuten ja toinen meni sitten jo rutiinilla ihan hienosti. Eikä aikaakaan kulunut kuin ihan vähän, mallineuleessa oli kuitenkin vain muutama kerros.


Malli: Mort
Lanka: Invictus Yarns Unconquerable Sole BFL
Puikot: 2.25 mm




sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Messuilla

Messuilin siis perjantaina enkä ehtinyt laittamaan raporttia ennen kuin nyt kun messut ovat jo melkein ohi.


Päästiin lähtemään perjantaina vähän suunniteltua myöhemmin ja käteistäkin piti etsiä menomatkalla parista automaatista.


Messuille päästyäni kävin hakemassa blogistin nimilapun koska olin sellaisen pyytänyt ja saanut. Minulla olisi ollut myös ranneke messuille mutta kun olin saanut nimilappuni niin annoin rannekkeen lippujonossa seisoneelle naiselle.


Ihan ekaksi suunnistin Suomi 100 sukkakilpailu näyttelyn luokse, sillä sain sen rannekkeen niillä pari viikkoa sitten esitellyillä sukillani. Tosin se ranneke oli ylimääräinen palkinto jota en odottanut ja joka tuli vasta kun olin jo hakenut blogistimerkkiä. Kävi nimittäin niin että ne mun sukat voitti koko kisan ja palkintona oli lahjakortti Pirkanmaan Kotityölle.


Sukat katsottuani kävin pikaisesti deli-osastolla ja tein ensimmäiset ostokset, ostin pari pussia teetä.


Sitten kiertelin A-hallia, Titityyn osastolta ostin lankaa ja vähän myöhemmin osuin  Suuri Käsityö lehden osastolle jossa tein lehtitilauksen, messutarjous on kuitenkin aina parempi kuin muut tarjoukset.


Vähän myöhemmin tein myös Kotiliesi Käsityö-lehden tilauksen kahdeksi vuodeksi kun siitä oli niin hyvä messutarjous ja mukavat tilaajalahjat. Teeteen lankaa pari kerää ja tuo kuvissa näkyvä huopakassi ja muutakin joka menee jouluna lahjaksi.


Olin merkinnyt C-halliin paljon enemmän kierrettäviä osastoja ja siellä vierähtikin mukavasti aikaa.


Puffalan osastolta osti kimaltavaa sukkalankaa ja Hopeasäikeen kojulta merinosukkalankaa johon ihastuin jo Jyväskylän neulefestereilla.



Sitten olikin aika piipahtaa kaupungilla muilla asioilla ja söin samalla reissulla pikaisesti.


Palasin messuille tauon jälkeen ja päädyin kiertämään koko deli-osaston. Kiersin kojulta kojulle ja maistelin kaikkea tarjottavaa. Varsinkin karjalanpiirakat olivat hurjan hyviä ja suunnittelin ostavani niitä messupäivän lopuksi mutta lähtö tulikin sitten niin kiireesti että en muistanut koko piirakoita kun auto oli jo pihassa. Harmi, olivat tosi hyviä. Karkeista ja glögeistä tykkäsin myös kovasti.


Sitten kiersin loput halli E:n osastot ja katselin avainnauhaa tyttärelle, paljonhan niitä oli mutta ei just oikeaa tällä kertaa.


Monella kojulla oli Hobboksin kirjatarjouksia, 2 eur kirja kuin kirja joten päädyin ostamaan muutaman kirjan sekä itselle että lahjaksi. Kirjaosastolla oli myös Novitan lankaa myynnissä, sorruin koska pojat on tykänneet siitä tehdyistä sukista.


Etsin avainnauhaa myös A-hallista mutta eipä sielläkään ollut sopivaa. Yhdestä laitoin kuvaa ja vastaukseksi tuli EIIII. Monella osastolla oli kaikkea ihanaa, ihan harmittaa kun en pyytänyt käyntikortteja ja esitteittä useammalta.


A-hallissa oli myös Vuorelman pieni osasto josta ostin Vetoa, miehen lempparisukat alkaa jo olla vähän kuluneet.


Ostin vielä huulirasvan tyttärelle ja kuuntelin hetken englanninkielisiä hiustenhoito-ohjeita, ostin käsintehtyä saippuaa ja sain puikkomitan Lentävän Lapasen kojulta josta ostin myös vyyhdin lankaa.


Ihan lopuksi ostin itselleni uuden laukun. Olen jo useammilla messuilla harkinnut laukun ostamista ja nyt tuli sopiva vastaan Riiminkan osastolla.


Ihanat messut, aikaa oli tänä vuonna sopivasti ja kyllä mun messupäivä on ehdottomasti perjantai aina kun se vaan on mahdollista.


torstai 17. marraskuuta 2016

Messuille

Huomenna perjantaina suuntaan taas heti aamusta Tampereelle, perinteinen messupäivä toteutuu siis tänäkin vuonna.


Jos siis satut messuilemaan samaan aikaan niin saa tulla moikkaamaan, aikatauluni on tosin aika tiukka ja messuilen luultavasti vähemmän aikaa kuin haluaisin.


Messuvaatteksi taidan valita Linientreu-huivin joten mut voi helposti tunnistaa siitä. Ravelryssä oleva kuva on niin vanha että sen näköistä henkilöä on turha etsiä.


Koska kuvattomat postaukset on tylsiä niin näissä kuvissa esittelen lapaset jotka tein siskontytölle lahjaksi, eivät siis liity messuihin mitenkään.


Vaihteeksi kiva neuloa jotain virheettömällä ohjeella.


Ohjeessa on aika paljon silmukoita ja halusin vähän pienemmät lapaset joten puikkoina oli sitten semmoiset pitkät 1.25 mm sukkapuikot. Pyöröpuikkoihin tottuneet kädet meinasivat vähän kipeytyä mutta onneksi tämä oli varsin nopea projekti.


Malli: SMAUG mittens
Lanka: HEA wool 8/2 vironvilla, punainen ja musta. Kirjoneuleessa sukkalankojen jämiä joita tarvittiin vain muutama metri/väri.
Puikot: 1.25 mm sukkapuikot



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Vaihdetaan vihdoin väriä

SuperSock Scarefest on jatkunut nyt marraskuussa aika monella uudella ohjeella. Illat on siis menneet melko tiiviisti neuloessa.


Olen pysynyt ihan hyvin ajantasalla, viimeisin ohje julkaistiin perjantaina ja olen jo ehtinyt neulomaan nekin sukat.


Tämä ohje julkaistiin lokakuun viimeisenä päivänä ja pääsin aloittamaan aika pian ohjeen julkaisun jälkeen. Ihan vaan pikkuisen kauhistelin ohjeen silmukkamäärää, 80 silmukalla tulee tavallisella tiheydellä aika suuret sukat joten vaihdoin sitten reilusti pienempiin puikkoihin pari kerrosta neulottuani. 1.75 mm puikoilla saikin sitten tehdä myös kerroksia tavallista enemmän.


Ihan virheetön ei ollut tämäkään ohje. Kyselin neuvoja suunnittelijalta muutamaan kertaan ja pari ekaa virhettä korjattiinkin ohjeeseen aika pian. Ohjetta ei oltu testattu eikä ilmeisesti edes oikoluettu. Virheitä taitaa olla vieläkin jäljellä, suunnittelija oli nimittäin jossain vaiheessa sitä mieltä että ihan oikein se nyt on.


Sukat on kuitenkin kivat, ehkä vähän isot mulle mutta onneksi joulu on jo lähellä ja sukkapussi tyhjenee aina joulun aikaan kivasti.


Väriksi valikoitui tällä kertaa oranssi, noiden kaikkien pinkkien ja fuksioiden jälkeen värin vaihtaminen oli oikein virkistävää.


Malli: Picture of Dorian Grey
Lanka: Miss Babs Tarte
Puikot: 1.75 mm pyöröpuikko



sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Vaaleanpunaista

Jostain syystä mun lankavarastossa on ollut hyvin paljon pinkkiä ja violettia, suurin osa näistä Super Sock Scarefest sukista on nyt tämmöisiä hempeän värisiä. Ei ehkä osu ihan teemaan mutta uusia lankoja ostan vasta Tampereen messuilta ja sitä ennen pitäis käyttää vielä muutama ihkulankavyyhti.


Tämänkertainen malli taisi olla kisan ensimmäinen joka on oikeasti testattu. Ohje on siis jonkin verran parempi kuin aiemmat. Huonoa tässäkin ohjeessa on se että kokoja on vain yksi joten ihan sopivia sukkia ei näistäkään tullut.


Aloitus on mielenkiintoinen, ohjeessa olisi pitänyt olla että aloitukseen kannattaa valita pari numeroa isommat puikot. Kun silmukoista kavennetaan puolet pois niin aika tiukkahan siitä aloituksesta tulee vaikka silmukoita lisätäänkin heti seuraavilla kerroksilla.


Lanka oli taas kerran aivan ihanaa. Sain langan palkinnoksi kesällä kun voitin Sock Madness kisan. Sain itse valita palkintolangan ja vaikka väri ei nyt mikään ehdoton lemppari olekaan niin tällä kertaa langan koostumus ratkaisi, tässä langassa on 10 % kashmiria. Aivan unelman pehmeä lanka. Neulomista tosin häiritsi hieman voimakas pesuaineen? tuoksu joka langassa on vielä yhden huuhtelun jälkeenkin.


Malli: Lavalantula Socks
Lanka: Celtic Memory Yarns Hand-dyed sock yarn, 80 % superwash merino, 10 % cashmere, 10 % nylon
Puikot: 2.25 mm