keskiviikko 31. joulukuuta 2014
31. joulukuuta
Vielä viimeiset. Ennen joulua lankajoulukalenterissa olleet kuvat olivat kaikki minun ottamia, vähän tummia kun mun kamera on pieni pokkari. Joulun jälkeen esitellyt langat on kuvannut vanhin poikani paljon paremmalla kamerallaan.
Miss Babs. Yummy 2-ply.
Blue Moon Fiber Arts. Socks that rock.
Lanitium ex Machina. SW BFL/nylon.
Siinäpä ne olivat. Nyt vain mietin mistä aloittaisin. Tammikuussa esittelyssä aika monta sukkaparia jotka ovat jääneet näiden lankojen takia esittelemättä. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
tiistai 30. joulukuuta 2014
30. joulukuuta
Joskus ensi vuonna järjestän luultavasti arvonnan jossa lupaan neuloa jollekin sukat jostain näistä voittolangoista. Ajankohtaa en vielä tiedä mutta alkuvuodesta varmaan.
Sweet Georgia Yarns. Tough love sock.
Sweet Georgia Yarns. Tough love sock.
Indigo Dragonfly. Merino nylon sock.
maanantai 29. joulukuuta 2014
29. joulukuuta
Mä tykkään kovasti solideista värjäyksistä. Tänään mukana on kuitenkin myös aika kirjava vyyhti.
Handu. Perussukkalankaa tämäkin kuten kaikki Handut joita sain.
Alina Shea Creations. Waxing Moon.
Sweet Georgia Yarns. Tough love sock.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
28. joulukuuta
Arvonta on nyt suoritettu. Päiväksi valikoitui 18.12. ja lankapostia saavat Tiia N ja Neulisti. Ilmoitattehan osoitteenne joko sähköpostilla tai vaikka Ravelryn kautta. Onnea voittajille ja kiitos ihan kaikille osallistumisesta.
Alina Shea Creations. Silver.
Canon hand dyes. Magical.
Dragonfly Fibers. Damsel.
lauantai 27. joulukuuta 2014
27. joulukuuta
Laitan linkin jokaiseen lankavalmistajaan kerran. Itse olen tilannut vain noilta suomalaisilta värjäreiltä mutta luultavasti kaikki toimittavat myös Suomeen.
Miss Babs. Tarte.
Dragonfly Fibers. Traveller.
Indigo dragonfly. Merino nylon sock.
perjantai 26. joulukuuta 2014
26. joulukuuta
Nämä joulun jälkeen esiteltävät on semmoisia jotka valitsin kultakin sponsorilta omiksi langoikseni. Kaikkiaan lankaa tuli siis 45 vyyhtiä, 4 tai 5 vyyhtiä/sponsori.
Invictus Yarns. Unconquearable Sole BFL.
Invictus Yarns Master of my feet.
Blue Moon Fiber Arts. Socks that rock medium weight.
torstai 25. joulukuuta 2014
25. joulukuuta
Kaikki joulukalenterilangat on nyt esitelty, mutta lankaa on vielä vaikka kuinka paljon. Tästä vuoden loppuun esiteltävät langat on kaikki mun, näistä en luovu, en yhdestäkään.
Invictus Yarns Victorius Delicate. Sain samanvärisen vyyhdin samalta värjäriltä myös viime vuonna.
Canon Hand Dyes. Charles Merino Sock.
Indigo Dragonfly. MerGoat Sock, cashmirsekoite, aivan ihanan pehmeä.
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
24. joulukuuta
Indigodragonfly ja Lanitium Ex Machina. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä, arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Lanitium Ex Machina 55 % British baby alpaca 25 % British organic merino 20 % nylon. 333 m 100 g. Tästä saa varmasti unelman pehmeät ja lämpimät alpakkasekoitesukat, värit myös ihanan pehmeät.
Indigodragonfly Merino Nylon Sock 80 % superwash merino 20 % nylon, väri 20 000 Lawyers Under The Sea. 356 m 100 g. Kivan pehmeä sukkalanka tämäkin, väri kellanvihreä.
Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
tiistai 23. joulukuuta 2014
23. joulukuuta
Blue Moon Fiber Arts ja Handu. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä, arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Blue Moon Fiber Arts Socks That Rock 100 % superwash merino, väri Clare de Lune. 370m 170 g. Vähän paksumpi tiukkakierteinen villalanka. Voitin myös viime vuonna vyyhdin tätä lankaa ja neuloin siitä unisukat. Oikein mukavaa neulottavaa, värit muodostivat vinoraitoja, tästä vyyhdistä en tiedä tuleeko raitoja vai lätäköityykö.
Handu perussukkalanka 75 % villa 25 % nylon. 100 g 420 m. Langan värit ovat oikein herkulliset, tummasta suklaasta maitokaakaoon.
maanantai 22. joulukuuta 2014
22. joulukuuta
Alina Shea Creations ja Invictus Yarns. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä, arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Alina Shea Creations Sunrises 100 % superwash merino, väri Slyther On, itseraidoittuva. 100 g 435 m. Kolmisäikeinen vahvistamaton lanka ehkä johonkin pieneen huiviin sopiva.
Invictus Yarns Master of my Feet 80 % superwash merino 20 % nylon, väri Timid. 100 g 365 m. Nimensä mukaan sukkalanka.
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
21. joulukuuta
Dragonfly Fibers ja Canon Hand Dyes. Voimakkaita violetteja molemmat. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä, arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Dragonfly Fibers Djinni 80 % superwash merino 10 % cashmere 10 % nylon, väri Show Special. 420 yards 4.2oz (noin 384 m 119 g). Tiukkakierteinen sukkalanka, oikein kiva neulottava.
Canon Hand Dyes Emily Singles, 100 % superwash merino, väri Shades of Plum. 400 yds (noin 365 m). Yksisäikeinen vahvistamaton lanka, ehkä sopiva kauluriksi tai pipoksi, lanka ei ehkä kestä kovaa kulutusta. Mahdollisesti unisukkiin.
lauantai 20. joulukuuta 2014
20. joulukuuta
Invictus Yarns, tuttu merkki viime kesän Tourilta. Canon Hand Dyes, tämä myös ennestään tuttu minulle. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä, arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Invictus Yarns Adventure, 75 % superwash merino 25 % nylon, väri Tranquilty. 420 m 100 g. Kylläpäs näissä langoissa onkin näitä sini-vihreitä, melkein samat värit oli jossain toisessa pari päivää sitten. Tätä lankaa olen neulonut aiemmin, aika ohutta mutta oikein hyvää sukkalankaa.
Canon Hand Dyes William Merino Sock, 75 % merino 25 % nylon, väri Mint Julep. 410 m 100 g. Viime kesänä sain palkinnoksi tämän merkin cashmirsekoitetta ja se lanka oli varmasti pehmeintä mitä ikinä olen neulonut. Tämä on kuitenkin perussukkalankaa.
perjantai 19. joulukuuta 2014
19. joulukuuta
Handu ja Miss Babs, punaista ja pinkkiä. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä. Arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Handu perussukkalanka. 75 % villa 25 % nylon 100 g 420 m. Olen neulonut Handun perussukkalankaa useamman kerran, minusta tuntuu että yksi vyyhti on tainnut olla jopa tätä ihan samaa väriä tai ainakin jotain hyvin samanlaista.
Miss Babs Tarte, 75 % superwash merino 15 % nylon 10 % tencel, väri Cupid's Arrow. 500 yds 4,3 oz (noin 457 m 121 g). Vaaleanpunaisen eri sävyjä hyvin vaaleasta pinkkiin.
torstai 18. joulukuuta 2014
18. joulukuuta
Miss Babs ja Sweetgeorgia. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä. Arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Miss Babs Yummy 2-ply, 100 % superwash merino, väri Smurf & Turf. 400 yds 4 oz (noin 365 m 113 g). Vahvistamattomana sopii paremmin johonkin muuhun kuin sukiksi.
Sweetgeorgia tough love sock 80 % superwash merino wool 20 % nylon, 388 m 115 g, väri sitka. Tämä on koostumukseltaan ihan perussukkalankaa, itse en ole vielä kokeillut.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
17. joulukuuta
Blue Moon Fiber Arts, sattuipa sitten sama merkki tälle päivälle kuin eilen. Toisena myös aiemmin esiintynyt Lanitium Ex Machina. Jos haluaisit näistä jommankumman, kommentoi tätä postausta 27.12. mennessä, arvon 28.12. jonkun päivän väliltä 13. - 24.12. ja sen päivän langat lähtevät kahdelle voittajalle.
Blue Moon Fiber Arts BFL-fingering superwash 100 % bluefaced leicester, väri Rave Gem. 370 m 127 g. Ihan sama lanka kuin eilen, väri vaan eri.
Lanitium Ex Machina Basic Sokc 75 % superwash wool 25 % nylon. 420 m 100 g. Tämä väri on nimetön, kivoja violetin, ruskean ja vihreän sävyjä, oikein hyvä sukkalanka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)