sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Musta + valkoinen = harmaa

Lupasin Ravelryssä toisetkin sukat arvontapalkinnoksi. Tällä kertaa lupasin tehdä kirjoneulesukat voittajan valitsemalla mallilla. Voittaja antoi kuitenkin vapaat kädet ja ilmoitti vain lempivärejään.


Koska saajan lempiväreihin kuuluivat erilaiset harmaat ja mulla piti olla useampia harmaan sävyjä jämälangoissa, päädyin aika uuteen malliin johon sopivat hyvin saman värin eri sävyt. En sitten pikaisella penkomisella löytänyt ihan riittävän monta eri sävyistä harmaata joten otin lisäksi mustan ja valkoisen.


Mallissa on taas kolme eri kokoa, nämä sukat tein ohjeen isoimmalla silmukkamäärällä. Tein resorin 2 mm puikoilla ja vaihdoin kirjoneuleeseen 2.25 mm puikot. Jälki ei mielestäni ollut kovin tasaista joten vaihdoin parin kuvioraidan jälkeen takaisin 2 mm puikkoihin joilla jatkoin sitten sukat loppuun.


Neuloin kaksi viimeistä sävyä ensin väärinpäin ja päädyin hyvin poikkeuksellisesti purkamaan jonkin verran. Osa kuvioväreistä on samasta liukuvärjätystä kerästä ja valitsin toisen sukan yhteen raitaan aluksi ihan väärän sävyn. Purin sitten senkin raidan.


Vaikka silmukoita on tässä koossa hyvin paljon, malli on helppo ja neuloutui varsin nopeasti. Langanjuoksut ovat pääasiassa lyhyitä ja tämmöinen malli sopii hyvin myös kirjoneuleharjoitteluun kun kirjoneuletta on vain varressa.


Terään löysin kokonaisen 50 gramman kerän mutta se ei ihan riittänyt. Onneksi varressa oli samaa lankaa jämäkerästä ja sain tehtyä sukat valmiiksi. Lanka loppui toisen sukan kärkikavennuksissa.


Malli: Otis
Langat: Novita tico tico (musta), Hjertegarn Kunstgarn (kolme harmaata sävyä), Regia 4-fädig (valkoinen ja yksi harmaa), California Salida (yksi varren harmaista ja terä)
Puikot: 2 mm ja 2.25 mm



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Palmikkohullutus

Sock Madness neulontakisan toinen ohje julkaistiin myöhään perjantai-iltana. Tänään keskiviikkona valmiita sukkapareja on jo lähemmäs 150.


Joukkueiden nopeusero on tälläkin kertaa huima, nopein joukkue oli jo täynnä kun hitaimmassa oli vasta yksi valmiina. Itse en kisaa tänä vuonna mutta kisaa on kiva seurata näin sivustakin.


Aloitin sukat sunnuntaina aamupäivällä ja päättelin viimeisen langanpään tiistai-iltana. Ihan sopivan rauhallinen tahti. Palmikoita oli kiva neuloa ja koska halusin sukista peilikuvat, tulostin kaavion myös peilikuvana.


Näissä sukissa palmikot ovat vähän epäsymmetriset, kuvio ei ole ihan keskellä. Koska tein sukat peilikuvina, epäsymmetrisyyttä ei huomaa. Muokkasin mallia pikkuisen ja tein kantapään ja terän vähän eri silmukkamäärällä kuin ohjeessa. Ne jotka osallistuvat kisaan eivät voi tehdä edes näin pieniä muokkauksia, peilikuvana tekeminen oli kyllä sallittua myös kilpailijoille.


Kaikenkaikkiaan kivat sukat ja mulle ihan sopivat. neuloin vähän ohjetiheyttä tiukempaa ja sain kisassa vaaditulla kerrosmäärällä oikein sopivat sukat itselleni, kisamitasta jäi kyllä puuttumaan vähän.


Malli: Cable Madness joka tulee myyntiin joskus kesällä kun kisa on ohi
Lanka: Alina Shea Creations Silver, esitelty 28.12. Ihana lanka jota on kiva neuloa ja värikin on mukavan keväinen
Puikot: 2.25 mm sukkapuikot




sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Sydämelliset sukat

Tytär pyysi minua neulomaan johonkin omaan juttuunsa sukat noin kuukausi sitten. Meinasin ihan unohtaa esitellä nämä täällä blogissa kun otin kuvat hätäisesti heti sukkien valmistuttua enkä sitten hetken päästä muistanut enää koko sukkia.


Näiden ohje löytyi Dropsilta. Mun lankavalinta oli vähän väärä kun ohje on kirjoitettu noin Nallen vahvuiselle langalle ja minä valitsin paljon ohuemman langan. Tein sukat ohjeen isoimmalla silmukkamäärällä ja lisäsin vielä vähän silmukoita mutta on nämä silti aika kapeat.
 

Terään jouduin tekemään enemmän kuvioita kuin ohjeessa koska kerrostiheys oli myös pielessä ja tavoitteensa oli kuitenkin isohkot sukat.


Malli on oikein kiva neulottava, vain muutama vähän pidempi langanjuoksu ja nekin on helppo sitoa huomaamattomasti.


Malli: Head over Heels for You (kuviolliset ystävänpäiväsukat)
Langat: Lidlin sukkalanka Anika (vaalea lila), Regian 4-säikeinen sukkalanka (valkoinen) ja Katian Wool Nylon (punainen)
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Se hullutus alkoi taas

Ravelryn Sock Madness ryhmässä alkoi maaliskuun alussa kilpaneulonta jo yhdeksännen kerran. Itse ilmoittauduin mukaan toista kertaa. Tällä kertaa en tosin kilpaile vaan neulon malleista ne mitkä haluan ja ihan vaan omaksi iloksi. Lähetettyäni sähköpostia järjestäjille, sain tosin pari kyselyä, enkö kuitenkin kilpailisi tänäkin vuonna, mutta olin jo päättänyt että en kilpaile. Ainakaan vielä ei harmita.


Tällä kertaa ensimmäinen ohje julkaistiin vähän poikkeuksellisesti jo kuukauden 1. päivänä, yleensä ohje on julkaistu ehkä pari päivää myöhemmin. Koska suunnittelija oli eurooppalainen, ohje julkaistiin meille oikein sopivaan aikaan, sunnuntaina aamupäivällä. Luin ohjetta pikaisesti, totesin aika helpoksi, loin silmukat ja aloin neuloa.


Iltapäivällä olin jo päässyt aika pitkälle kun huomasin vihdoin katsoa kyselyketjua. Joku kysyi voiko resorin oikeat silmukat vaihtaa kierretyiksi jolloin tajusin tehneeni alun ihan väärin ja koska tein molempia sukkia yhtäaikaa, sama virhe oli molemmissa sukissa. Lisäksi olin luonut silmukat väärällä tavalla, luontitavan muistin kyllä lukeneeni mutta jostain syystä en sitä kuitenkaan käyttänyt.


Olin jo melkein kantapäässä joten purkamista en edes harkinnut. Päätin neuloa resorit uusiksi ja yhdistää ne sitten silmukoita jäljentämällä paikoilleen. Ekan resorin korjasin sitten samantien ja se onnistui ihan hyvin.


Neuloin sukkia pitkin viikkoa ja sain ne valmiiksi hyvissä ajoin. Kuvien ottamiseen taisi kulua useampi päivä kuin neulomiseen. Sukista tuli vähän isot mutta onneksi väri on semmoinen että  kelvannee myös perheen miesväelle.


Tänä vuonna kilpailijoita on mukana yli 500, joukkueita tulee 14 ja huutosakkilaisiakin, siis meitä jotka haluamme vain ohjeet, on yli 100. Seuraava ohje julkaistaan toivottavasti tulevana viikonloppuna. Lisäksi tänä vuonna on tehty semmoinen uudistus että kukin kierros kestää enintään kaksi viikkoa. Toivon kivoja ohjeita, sukkaneulonta tuntuu taas ihan kivalta.


Malli: Alohomora
Lanka: Regian 4-säikeinen sukkalanka
Puikot: 2.25 mm pyöröt


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Vihreää kultaa

Lupasin neulomani sukat palkinnoksi yhteen Ravelry-arvontaan jokin aika sitten. Voittaja sai valita niistä joulukuussa esitellyistä vyyhdeistä langan sukkiinsa ja malli löytyi lopulta ihan uudesta e-kirjasta jonka ostin vähän aikaa sitten.


Vaikka mallissa oli paljon kierrettyjä silmukoita, se oli ihan kivaa neulottavaa. Mallikerta jäi mieleen helposti ja lanka neuloutui helposti.


Sukat on tehty ihan ohjeen mukaan, mallissa on kolme eri kokoa ja nämä on tehty keskimmäisen koon mukaan. Langan väri ei toistu ihan oikein, on oikeasti vihreämpi, aurinko oli jo aika alhaalla kun vihdoin sain nämä kuvattua.


Kun sain tämän langan joulukuun alussa, en ollut ihan varma onko tuo kimalle kultaa vai hopeaa, kevätaurinko paljasti sen olevan kultaa, hämärässä sähkövalossa se näyttää edelleen vain kimalteelta, väriä ei oikeasti erota.


Ostamassani ohjekokoelmassa on vielä monta kivaa sukkamallia, toinen pari valmistui eilen mutta esitellään joskus myöhemmin. Ohjeet on hyvin kirjoitettuja ja niissä on vain tarpeellinen, kuvat on kauniita ja isoja.


Malli: Laverne
Lanka: Lanitium ex Machina kimalle sukkalanka, esitelty täällä
Puikot: 2.25 mm


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Villakoiran ydin

Ravelryssä on paljon kivoja kirjoneuleohjeita erilaisiin eläinaiheisiin neuleisiin. Sain idean neuloa lapaset villakoirien omistajalle ja ohjekin löytyi varsin näppärästi.


Valitsin langan ohjeen puikkokoon mukaan, ohjeessa käytettiin 2.5 mm puikkoja joten oletin ohuen sukkalangan sopivan tähän malliin. Ihan ei sitten osunut tämä lankavalinta oikeaan, peukaloon päästyäni huomasin että lapasista on tulossa kovin pienet.


Koska en tykkää purkamisesta ja teen sitä vain kun on oikeasti pakko niin päätin tehdä lapaset valmiiksi ja etsiä sitten jonkun toisen langan. Ensimmäisestä lapasparista tuli lopulta vain vähän pieni mun käsiin mutta koska tiedän että suurimmalla osalla naisista on isommat kädet kuin mulla niin etsin sitten ne paksummat langat.


Toisen parin aloitin reippaasti 3 mm puikoilla. Koska lankakin oli vähän paksumpaa niin kärkikavennuksiin päästyäni totesin että tällä kertaa lapasesta oli tulossa sitten liian iso. Jouduin siis kuitenkin purkamaan.


Jätin alkuperäisestä jäljelle varren ensimmäiset kuviot ja otin työhön 2.75 mm puikot. Tällä kertaa koko alkoi heti tuntua sopivammalta vaikka puikkokoko muuttui vain 0.25 mm. Neljännen samanlaisen lapasen tekeminen meni jo rutiinilla, päätin kuitenkin vaihtaa viimeiseen lapaseen englannin sijaan norjan ja niinpä näissä isommissa lukee kummassakin eri teksti.


Mulle kävi aikoinaan tämän saman suunnittelijan kissalapasien kanssa ihan samoin kuin nyt, ensimmäisestä parista tuli pienempi kuin odotin. Ehkä kannattaisi tarkistaa se tiheys myös ennen tämmöisiä pieniä töitä, sukkien koko menee useammin oikein kun olen tehnyt niitä niin paljon. Niissä silmukkamäärä kertoo yleensä minkä kokoinen lopputulos on odotettavissa.


Jouduin lisäämään pienemmän parin peukaloihin kaksi kerrosta ja isomman koon peukaloista jätin pois kaksi kerrosta.


Malli: Poodle mittens
Langat: pienemmissä 4-säikeinen Regia (valkoinen) ja Novitan tico tico (musta), isommissa Wollmeise Merino DK (valkoinen) ja Socks that Rock mediumweight (harmaa)
Puikot: pienemmissä 2.5 mm ja isommissa 3 mm ja 2.75 mm



sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Jaakko ja pavunvarsi

Tamikuun lopulla ilmoittauduin taas vaihteeksi testineulojaksi uudelle sukkaohjeelle. En lukenut kovin tarkasti mitä suunnittelija kertoi ohjeesta, katsoin vain kuvaa ja tykkäsin kovasti kun sukan alku oli vähän tavallisesta poikkeava ja rullautui kivasti. No eipä rullaa näissä sukissa kun ohjeeseen oli vaihdettu ihan tavallinen resori.


Valitsin työhön ohjeen mukaiset puikot ja olisin kyllä voinut valita pienemmät, en päässyt ohjeen tiheyteen ja sukista tuli isommat kuin ajattelin.


Ohje on kuitenkin kiva eikä siinä ollut mitään isompia virheitä. Tykkään myös siitä että samalla kaaviolla voi tehdä kaksi eri leveyttä ja varren ja terän pituuden voi myös valita itse. Nämä tein pienemmällä ympärysmitalla, pidemmällä varrella ja lyhyemmällä terällä.


Eka sukka ei meinannut valmistua millään, pääsin aloittamaan monta päivää ohjeen saamisen jälkeen ja sittenkin edistyminen oli kovin hidasta. Mitään syytä siihen ei kyllä ollut, langanjuoksut on melko lyhyitä koko ajan ja neulominen siten hyvin sujuvaa. Ehkä se sitten oli vain tuo kovin vaihteleva kaavio jota piti katsoa koko ajan.


Ennen toisen sukan aloittamista taisin tehdä yhden toisen sukkaparin alusta loppuun mutta sain testin valmiiksi hyvissä ajoin ennen määräpäivää.


Tämä ohje on Ravelryssä mutta saksalainen suunnittelija ei myy sitä eurooppalaisille Ravelryn kautta muuttuneiden alv-säädösten takia. Sähköpostilla kysymällä sen luultavasti saa ostettua. Moni muukin suunnittelija on tehnyt saman päätöksen ja eurooppalaisten on hankala hankkia ohjeita, mutta siihen on tulossa muutos myöhemmin keväällä kun Ravelry ryhtyy tilittämään verot Eurooppaan ja suunnittelija ei voi enää valita mihin maihin ohjeitaan myy.


Malli: Jack and the Beansock
Langat: Crelando Anika beige ja Gründl Hot Socks Uni tummanvihreä
Puikot: 2.5 mm


Sukkakuvia ottaessa huomasin keloutuneen puun kolossa jonkun eväspaikan, oliskohan tikka käynyt lounaalla.