sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Picea

 Viime viikonloppuna postaus jäi näköjään väliin. Olin pari viikkoa sairaalassa kuntoutuksessa mutta nyt oon taas kotona.


Viime vuonna testineuloin myös muutaman aikuisten neuleen jonka Anna Johanna on suunnitellut. Ensimmäisenä, aika tasan vuosi sitten valmistui tämä pusero. Ohje on julkaistu viime vuoden Taito joululehdessä ja nyt se on julkaistu myös pdf muodossa eli voit ostaa ohjeen erikseen.




Tilasin tässä paidassa käytetyt vihreät langat Holst Garnilta, väriä mietin tosi kauan. Onneksi kaupan sivuilla on hyvä lista mitkä värit mistäkin langoista sopivat hyvin yhteen. Paidassa siis kahta eri lankaa vähän erisävyisenä vihreänä. Noble on villaa ja siinä on ihan pikkuisen kashmiria mukana. Titicaca on ohutta 100 % alpakkaa. Yhdessä langat ovat oikein mukavasti neuloutuvia, neulos on aika kevyt, ohut ja laskeutuva. Oikein kiva käyttöpaita. Kuviovärinä samaa Noble lankaa mutta kaverina ohutta mohairsilkkiä.



Malli: Picea

Langat: Holst Garn Noble, Holst Garn Titicaca , Ito Sensai

Puikot: 3,5 mm


sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Satumetsässä

 Vieläkin on muutama viime vuonna valmistunut neule esittelemättä. Elokuussa Anna Johanna haki testineulojia lasten villapaidalle. Koska paidassa oli sama metsäinen aihe joka on hänen kirjassaan aikuisten Woodland villatakissa, ilmoittauduin mukaan testaamaan ja pääsinkin. Neuloin 1 vuotiaan koon lapsenlapselle. 



Työ valmistui nopeasti ja kysyin tyttäreltä neuloisinko toisen samanlaisen paidan hänen kummitytölleen. Vastaus oli myöntävä. Mietittiin hetken lankoja, piti löytyä malliin sopivat tyttömäiset värit. Mun mielestä lankavalinta oli oikein sopiva. 



Olen neulonut tätä samaa liukuvärjättyä lankaa pipoon ja siihen ei osunut yhtään tuota ihanaa vaaleanpunaista. Onneksi tähän tuli kunnolla väriä. Toinen paita on kokoa 2 vuotta. 


Pienempi paita on ollut alle vuoden ikäiselle oikein sopiva ja käytössä aika usein. Paidassa on paljon eri eläimiä, karhu, hirvi, pupu,lintu ja orava ainakin. Ohjeessa on paljon kokoja, ihan vauvasta melkein teini-ikäiseen. 


Malli: Little Woodland

Langat: Drops baby merino luonnonvalkoinen ja harmaa, Hjertegarn kunstgarn pink, mauve, gray, brown, Hopeasäie Cash, vihreäkirjava

Puikot: 3,5 mm pyöröpuikko





sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Vielä yhdet

 Ei pitäisi kirjoittaa postausta kipeänä kuten eilen tein. Luulin että olin esitellyt Madness kisan ekat sukat jo viime keväänä mutta en ollutkaan vaan vain karsintasukat ja yhdet bonusohjeella neulotut sukat. Joten tässä siis viime vuoden Madness-kisan ensimmäiset sukat. Kisaaja sai itse valita miten neuloi sukat kummallekin sukalle oli kaksi kaaviota sukat sai neuloa joko oikeinpäin eli suurelta osalta nurjilla silmukoilla. Koska mun kädet ei tykkää nurjista silmukoita, neuloin sukat  sisäpuoli päällä päin eli oikeat silmukat päällä. 



Sitten kun sukka oli valmis, se käännettiin ja katsottiin menikö yhtään oikein. Noi palmikot oli pikkuisen hankalia ja monella meni väärin syystä tai toisesta.





 Mulla oli lanka jota käytin ihan ekaa kertaa, ihanan pehmeä ja vain vähän halkeilevat. Mutta eipä tarvi ostaa tätä toiste ainakaan aikuisten sukkiin. Tytär sai sukat jouluna ja ilmoitti jo tammikuussa että toisessa sulassa on reikä. Hänellä on paljon vanhojakin sukkia jatkuvassa käytössä eli ihan liian äkkiä kului kyllä nämä puhki. 



Malli: Ebil Choices

Lanka: Scheepjes Metropolis

Puikot: 2,25 mm pyöröpuikko


Viime vuoden kisassa minulla oli siis teemana sateenkaari, karsintasukat oli keltaiset ja kisasukat sitten järjestyksessä oranssit, punaiset, violetit, siniset, vihreät ja moniväriset toiseksi viimeisessä parissa oli varmaan kaikki sateenkaaren värit. Tänä vuonna taidan neuloa niillä langoilla mitkä laatikosta ensin osuu käteen, enkä osta kassillista uutta lankaa kuten tein viime vuonna.



lauantai 12. helmikuuta 2022

Vuoden 2021 Sock Madness

 Esittelin viime keväänä vain muutamat sukat jotka neuloin Sock Madness kisassa. Neuloin kuitenkin kaikki kisasukat ja monta bonusmalliakin. Kisasukista on kuvat ja tiedot tallessa. Bonussukista en ole tainnut kuvata yksiäkään.


 Toisella kisakierroksella tarvittiin paljon helmiä














Malli: All the B's

Lanka: Novita Venla


Kolmannella kisakierroksella opin neulomaan kaksiväristä patenttia niin että neuloin molemmat värit samalla kerroksella. Taidosta oli hyötyä myöhemmin viime vuonna. Neuloin kahdet eri väriset sukat kun en ekalla kerralla ihan ymmärtänyt ohjeistusta







Malli: Beleaf in yourself

Langat: violetit sukat hot socks Uni/solid ja online supersock vihreä-harmaat raidallinen Fabel ja hjertegarn Sock 4 

Neljännellä kisakierroksella sukista roikkui paljon langanpätkiä, kaikki eri väriset simukkajonot neulottiin yhtä aikaa pohjavärin kanssa. Helpommalla olisi ehkä päässyt jos nuo viivat olisi virkattu jälkikäteen.




 

Malli: Little Etude

Langat: Hot socks pearl sininen päävärinä ja Handu gimallesukkis harmaa sekä Wollmeise pure merino 100 % tummansininen kuvioväreinä.


Olin mukana kisassa vielä viidennellä kierroksella ja jatkoonkin pääsin kun tein viimeiset kukkaset töissä ja otin siellä myös kuvat kännykällä. Ei enää tätä jännitystä mun elämään. Mutta olen silti ilmoittautunut jo tämänkin vuoden kisaan. Ilmoita sinäkin itsesi mukaan jos tykkäät neuloa myös vähän erikoisempia sukkamalleja.










Malli: Sweet Rose Socks

Langat: Inaya merino sock, kirjailut tehty Handun merinosukkalangalla.


Olen ollut sukkahullutuksessa pari kertaa finaalissa. Nyt en enää edes yrittänyt finaaliin. Kuudennen kierroksen sukat neuloin kuitenkin vaikka putosinkin  kisasta. Ilmoitin itseni näiden sukkien valmistuttua huutosakkiin. Näistä ei kummempaa sanottavaa, perus kirjoneuletta mutta aika pitkiä langanjuoksuja.


Malli: Madeline


Langat: raidallinen Step ja musta Tico tico


Vaikka en kisannut finaalissa, neuloin myös viimeisen mallin. Kuva vain yhdestä sijasta vaikka neuloin kyllä kaksi. Mies toi mulle neulottavaa sairaalaan ja oli jostain syystä kerännyt kassiin ison pinon valmiita sukkia, myös nämä. Jätin osan valmiista sukista sairaalaan ja toivon että niille löytyi sieltä käyttäjä. 




Malli: Walking in Circles

Langat: musta Novita Venla ja kirjava opal relief












Nyt helmikuun aikana voi siis ilmoittaa itsensä tämän vuoden kisaan. Kisaajien pitää olla Ravelryssä ja siellä vielä Sock Madness forever ryhmässä. Ryhmän tiedotusketjussa on ohjeet ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen. Maaliskuun alussa tulee sitten karsintaohje omaan sähköpostiin. Nyt helmikuussa neulotaan lämmittelymalleja. Eka läppäri on jo julkaistu ja olen jo neulonutkin sukat.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Kaverille kans

 Minun on aina ollut helppo kieltäytyä tilaustöistä mutta viime vuonna kesän lopulla en kieltäytynyt kun kaveri pyysi neulomaan hänelle kahdet ohuet sukat kun lahjaksi antamani sukat oli kulutettu ihan puhki.

Sitten pengoin lankalaatikoita  ja ihan ekaksi puikoille päätyi kimallesukkalanka. Oletan että tämä on Lanitium ex Machinan glitter sock lankaa. Värin nimestä ei aavistustakaan. Mallina ihan perus mutta tein tuommoista 3 o 1 n joustinta myös jalkaterään. Puikot varmaan 2,25 mm tai 2,75 mm.


En tiedä kuinka hyvin kimalle näkyy näistä kuvista mutta mun ajatus kyllä oli että joka tyttö tarvitsee vähän bling blingiä elämäänsä.






Toiset sukat olen neulonut ihan ohjeen mukaan. Muistan kuinka mua ärsytti tuo resorin jälkeen tehty mallineule. 



Varsinkin etupuolella se ihan sopimaton muuhun sukkaan mutta tein sitten kuitenkin ohjeen mukaan.




 Viime vuonna järjestettiin sukkakilpailu joka tuli korvaamaan Tour de Sock kisan. Kisa kyhättiin kasaan ilmeisesti aika kiireellä. 



Tämä oli ainoa malli jonka neuloin, ilmoittauduin mukaan kisaan mutta en aikonutkaan kilpailla. Näitäkään sukkia en raportoinut. Kuvien perusteella olisin sanonut langan olevan sportia mutta kirjanpidon mukaan nämä onkin vain jotain vähän paksumpaa fingering sukkalankaa.



Malli : Longbearyen

Kaveri pyysi siis kahdet sukat, mutta tein vielä kolmannetkin kun vauhtiin pääsin. Kolmas pari onkin sitten ihan tavalliset raitasukat. 



Värikkäämpi lanka on Nako Boho, raitalankaa jota ostin vain yhden kerän kun kävin Lankavalla viime vuoden keväällä. Harmaa lanka tais olla vanhaa tuttua, eli Alize Superwash lankaa, Lankavalta sekin. Näistä tuli mun mielestä aika kivat.




Olen varmaan ottanut osan kuvista samana päivänä kun vein sukat kaverille tai ainakin osa kuvista on otettu pari päivää muita myöhemmin ja aamulla.



 

Maa on näköjään ollut syyskuun loppupuolella kuurassa. Pakkasta tuskin on ollut koska kuljin pyörällä töihin koko syyskuun enkä muista että yhtenäkään aamuna olisi ollut pakkasta.



Tässä sairastamisessa on ikävää se, että nukun nykyään aamulla niin myöhään että en varmaan ehtisi töihin jos sairasloma yhtä äkkiä loppuisi. Pitää opetella heräämään aikaisemmin mutta mistä ihmeestä saan sen energian mikä mulla ennen oli aamuisin, nyt olen hirveän hidas enkä saa mitään tehtyä. Ärsyttää kun olen aina ollut aamuihminen ja se on kadonnut nyt jonnekin ja sisäinen kelloni on myös mennyt ihan rikki.