Olen neulonut tänä vuonna enemmän vaatteita kuin muutamana edellisenä vuonna yhteensä.
Paidan päävärin langat oli Lanitiumilla alessa lankapakettina. Aika monta päivää vastustin houkutusta kunnes lopulta sorruin tilaamaan langat vaikka en ole oikestaan keltaisen enkä ruskean ystävä ollenkaan. Ja langan materiaalikaan ei ole kaikista paras sukkiin joita ajattelin alunperin tehdä koko määrästä, lankaa oli muistaakseni kolme vyyhtiä.
Aloitin paidan huhtikuussa ja huhtikuun lopussa se myös valmistui mutta sitten tuli toukokuu ja helteet ja langanpäät jäi päättelemättä.
Viimeistelin paidan vasta kesäkuun lopulla. Edelleen villapaita on turhan kuuma näille keleille mutta syksyllä varmaan oikein sopiva lämmike ja väritkin sopii syksyyn oikein hyvin.
Kontrastiväri on myös Lanitiumia, jostain ylläripaketista vuoden tai parin takaa, yksisäikeistä merinoa. Vyyhdillä langat näytti erottuvan hyvin selkeästi toisistaan mutta kuten kirjoneuleessa usein käy, eipä erotu niin kovin hyvin noissa kirjoneuleraidoissa.
Paidan malli on kiva ja koko oikein sopiva, eiköhän tästä tule pitovaate kunhan kelit vähän viilenee.
Malli: Zweig
Langat: Lanitium ex Machina bambu-villa sekoite ja yksisäikeinen merino
Puikot: 3.5 mm pyöröpuikko (muistaakseni)
keskiviikko 18. heinäkuuta 2018
sunnuntai 15. heinäkuuta 2018
Maksetaan velkaa
Sain kesäkuussa Ravelryn kautta lahjaksi Knitscene-lehden. Lehdessä oli muutama kiva sukkamalli ja päätin heti että neulon puolestani jollakin ohjeella sukat lahjaksi.
Ohjeessa sukat on tehty kahdella eri harmaalla ja turkoosilla, itse valitsin kontrastiväriksi kirkkaan keltaisen joka päätyi minulle ihan sattumalta.
Malli on helppo ja nopea, valitsin vähän väärän koon ja sukista tuli kapeahkot. Laitoin nämä Ravelryssä arvottavaksi ja uusi omistaja onkin jo löytynyt.
Muokkasin ohjetta sen verran että tein kantapään ainaoikealla ja lisäsin vielä pienen kiilan jota ohjeessa ei ollut. Toivottavasti sukat mahtuu saajalle, sillä perinteisellä tiimalasikantapäällä nämä olis ehkä päätyneet itselle.
Ja taas kerran, ennen neulomista värit näyttivät kerällä erottuvan hyvin toisistaan mutta onhan siellä muutama kohta missä silmukat on liian samanvärisiä.
Malli: Accented Socks
Langat: Lanitium ex Machina keltainen merinosock ja tumman harmaa basic sock, Rva Silmusolmu vaalean harmaa
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018
Kesähepene
Kesäkuun lopulla, kun neulefesterit lähestyivät kovaa vauhtia, päätin neuloa itselleni ponchon johon olin ihastunut jo toukokuussa kun Suuri Käsityö lehti ilmestyi.
Langaksi valitsin muutama vuosi sitten ostamani puuvilla-bambusekoitteen. Tein pikaisen mallitilkun ja aloitin neulomisen sunnuntaina, vajaa viikko ennen festareita.
Viikko oli töissä aika kiireinen ja en jaksanut neuloa ihan niin ahkerasti kuin olin ajatellut. Poncho on tehty kahdesta suorakaiteen muotoisesta palasta (molemmat samanlaisia ja vähän ennen loppua päätellään noin puolet silmukoista) ja sain toisen palan valmiiksi vasta myöhään perjantai-iltana tai siis aikaisin lauantaiaamuna.
Onneksi olin jo kastellut ja venytellyt ekan kappaleen aiemmin joten vain toinen pala oli hieman kostea kun aloin yhdistellä palasia lauantaiaamuna. Jos tää näyttää vähän hätäisesti kokoonkursitulta niin se myös on sitä. Päättelin langanpäät autossa matkalla kohti Jyväskylää ja toivoin että sain kaikki piiloon.
Väri on todellisuudessa vähän vihreämpi, ihan kivan kesäinen. Sain muutaman kommentin tästä Jyväskylässä ja tykään itse kovasti. Käyttövaate tämäkin.
Malli: Lincys lacey poncho, linkki Katian nettisivulle mutta ohje suomeksi Suuri Käsityö 5/18
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo vähän alle 300 g isommalla silmukkamäärällä pienemmän koon mitoilla
Puikot: 4 mm pyöröpuikko

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018
Ensimmäinen etappi
Tourin ensimmäinen etappi alkoi eilen kun ajelimme kotiin Jyväskylän neulefestareilta. Onneksi ei ollut kiire neulomaan kun olin jo testineulonut nämä sukat.
Mallineule on helppo oppia ulkoa ja muutenkin ohje on aika sopiva ekalle kierrokselle.
Materiaalilistassa tähän malliin kerrottiin sopivan myös villit värivaihtelut mutta mä neuloin omani aika yksivärisellä langalla että mallineulekin erottuu.
Mun sukat on tehty ohjeen pienimmällä koolla ja minimitoistoilla, moni sai samalla yhdistelmällä aikaan isohkot sukat, nämä on aikalailla kisan minimikokoiset.
Ensimmäiset kisaajat sai sukkansa valmiiksi noin 10 tunnissa ja ekat valmistuneet parit oli tietenkin nopeiden suomalaiseten. Iso osa tähän mennessä valmistuneista sukkapareista on muutenkin suomalaisten, tää on niin meille sopiva kisa.
Malli: Plan A
Lanka: Lanitium ex Machina Basic Sock

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)