torstai 28. helmikuuta 2019

Helppo pipo

Neulon näköjään joka vuosi ainakin yhden pipon.


Tämän pipon ohje oli Ravelryssä ilmaisena jokin aika sitten. Nappasin ohjeen kirjastooni ja vähän myöhemmin neuloin pipon parissa illassa.


Mulla on tässä lankana merinovilla joten valitsin aika pienen koon. Merinolla kun on tapana löystyä ja halusin kerrakin vähän napakan pipon.


Pipo on oikein kiva. Ehkä vähän ohut mutta pakkasille mulla on sitten paksumpi pipo.


Lainasin pipoa kylässä olleelle lapsenlapselle ja sopi hänelle muuten hyvin mutta oli vähän turhan pitkä.


Malli: Gallivant Hat
Lanka: Silke by Arvier Peo 30
Puikot: 3 mm sukkapuikot

tiistai 26. helmikuuta 2019

Raitoja

Tammikuun alkupuolella näin Prisman lankahyllyssä Novitan villa-bambusekoitelankaa. Kerä tuntui kivalta ja väritkin näytti mukavilta.


Kotona katsoin sitten netistä miten raidat menee siinä mun valitsemassa värissä. En oikein innostunut mutta huomasin jonkun tehneen kivoja raitasukkia yksivärisen langan kanssa.


Lanka on suunnilleen Nallen paksuista.


Nallea mulla ei ollut sopivasti käden ulottuvilla, mutta Tampereen messuilta ostettu Veto oli oikein sopivan väristä.


Aloitin ensin sukat joissa on yksivärisenä lankana sininen. Neuloin sukkaan vähän erilaisen kantapään ja mietin josko kirjoittaisin siihen myös ohjeen.


Sinisävyinen pari on miesten kokoa ja koska perheen miehet haluaa mieluiten samoin raidoitettuja sukkia, tein harmaalla raidoitetut sukat ekan sukan jälkeen että ei tarvinnut jättää välistä pitkää pätkää.


Harmaassa parissa on vähän erilevyisiä raitoja. Yksi kerä riitti oikein hyvin näihin kahteen pariin.


Lanka: Novita Oodi
Puikot: 2.5 mm


Jos haluat neuloa jotain muuta kuin tämmöisiä tylsiä raitasukkia niin vielä ehtii ilmoittautua mukaan Sock Madness kisaan. Ohjeet Ravelryn Sock Madness ryhmässä, Sock Madness 2019 Information ketjussa. Sähköpostiviesti viimeistään helmikuun viimeisenä päivänä ja maaliskuun alussa pitää neuloa vielä karsintasukkapari. Ohjeet on englanniksi mutta mukana on taas paljon suomalaisia, keskustelua kisasta ainakin Lankalaatikossa ja Kaheleissa. Rohkeasti mukaan. Itse olen tänä vuonna huutosakissa mutta mukana neulomassa kuitenkin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Neljäs etappi

Ei ollut tarkoitus pitää blogista taukoa mutta jäi näköjään lomamoodi päälle enkä ehtinyt päivittää. Mutta esittelenpä nyt ne Sukka-Finlandian neljännen etapin sukat, viideskin malli on jo julkaistu, mulla valmiina yksi sukka.


Aloitin neljännen etapin sukkien neulomisen innolla. Olin ihan hyvässä vauhdissa kunnes pääsin kantapäähän. Kantapään malli oli mulle sinänsä tuttu mutta vaikka kuinka laskin silmukoita en ihan ymmärtänyt miksi kantapäätä ei tehty ihan keskelle jalkapohjaa.


Kysyin kyselyketjussa, onko kantapää keskellä ja sain vastauksen että on ja olin entistä enemmän ihmeissäni. Laskennallisesti kantapää oli toki keskellä, toisessa reunassa kavennukset tehtiin yhden silmukan verran sivuun joten joo, ei mikään maailmaa kaatava juttu mutta ihmettelin silti.


Neuloin sukat valmiiksi ja kysyin vielä uudestaan kyselyketjussa, näinkö oli tarkoitus tehdä ja jos niin miksi ei ole kerrottu että ne kantakavennukset päättyy eri tavalla kummassakin reunassa ja vastaus oli että ei pääty, samanlaiset on.


Mun sukissa kantapää on ihan keskellä pohjaa ja kun kerroin sen niin suunnittelija oli sitä mieltä että ne olisi hylätty kisassa, onneksi en siis kisaa. Kuka huomaa onko mun toisen reunan kavennukset eri kohdassa kuin ohjeessa? Tuskin kukaan ainakaan jos katsoo vain kuvia.


Ohjeessa ei ollut mulle mitään uutta ja ihmeellistä, pari virhettä oli jotka korjattiin aika nopeasti. Kisassa ei ole tainnut vielä olla yhtään virheetöntä ohjetta.


Malli: Harmonia
Lanka: Lanitium ex Machina basic sock
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


maanantai 11. helmikuuta 2019

Kolmas etappi

Sukka-Finlandian neljäs etappi on meneillään ja nekin sukat olen jo neulonut.


Esittelen kumminkin ensin nämä kolmannen etapin sukat jotka valmistui yli viikko sitten. Lauantai meni Jyväskylän talvifestareilla ja eilinen neuloessa joten jäi sitten postaamatta.


Materiaalitiedoissa tähän malliin pyydettiin varaamaan tosi monta väriä, minimi taisi olla kolme ja olisko maksimi ollut jopa 13.


Vihjekuvan perusteella arvailtiin intarsiaa tai konttineuletta. Jotain hankalaa ja kirjavaa joka tapauksessa. Yllätys olikin suuri kun mallissa neulottiinkin vain raitoja, tosin erilaisilla pintaneuleilla.


Ohje on kirjoitettu miesten sukkiin joka oli useammalle neulojalle epämieluisa yllätys. Ja tällä kertaa kisan minimivaatimuksena oli ohjeen M-koko vaikka ohjeessa olisi ollut myös S. Ja sillä M-koolla piti tulla noin 42 kokoiset miesten sukat. Mä neuloin sukat minimivaatimuksilla ja ohjeen mukaisella langalla ja lopputuloksena noin 36/37 kokoiset sukat.


Valitsin langat päivää ennen ohjeen julkaisua ja olishan nämä värit hyvinkin sopineet myös miehen sukkiin mutta nämä jää ehkä kuitenkin mulle.


Mallin ideana oli yhdistellä annettuja mallineuleita oman mielen mukaan mutta suurin osa näytti menevän mallisukissa olevalla järjestyksellä. Mun sukissa järjestys on satunnainen, käytin kuitenkin kaikkia kaavioita kuten pitikin. Tein aina kaksi väripalkkia samalla värillä. Nuo kaksi vaaleaa väriä oli aika samanlaisia kerällä mutta erottuu sukissa ihan hyvin.


Malli: Impromptu
Langat: Rellana Flotte Socke 6 fach, keskimmäinen sininen ja Novita Nalle, muut värit
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Sydänlapaset

Nämäkin valmistui viime vuoden lopulla. Nyt taitaa olla kaikki joulukuussa valmistuneet vihdoin esitelty.


Tein lapaset samoilla kirjoneulekuvioilla kuin ne toiset matalavartiset sukat ennen joulua. Nämä menee tyttärelle joka sai myös ne sukat.


Lankana Alize Superwash 100 ja Rva Silmusolmu Säihkysukkis ja Merinosukkis. Jompikumpi punaisista meni ihan kokonaan mutta en nyt muista kumpi. Aloitin toisella ja neuloin osan lapasesta raidoittaen vuorotellen.


Lapaset on kyllä ihan samankokoiset, kuvakulma hämää enkä jaksanut lähteä ottamaan uusia kuvia. Nämä on semmoiset kevätlapaset, ohuet mutta lämmittää esim pyöräillessä.