torstai 29. joulukuuta 2016

Ja voittaja on

Arvonta on nyt suoritettu ja voittajaksi tuli anonyyminä kommentoinut Hennuska. Otatko yhteyttä tuossa sivussa näkyvän sähköpostin kautta niin sovitaan mitä neulon.


Jouluviikolla havahduin siihen että multa puuttui vielä ainakin yksi neulottu lahja.


Kummitytön poika on jo useampana vuonna ollut innolla mukana valitsemassa äidilleen ja muille sukulaisnaisille sukkia jouluna jakoon laitettavasta sukkakasasta.


Tänä vuonna hän sai kasaan omatkin sukat.


Malli Jorid Linvikin sukkakirjasta, langat OnLine Supersocke 100 ja puikot 2.5 mm.


Ja aattoaamuna aloitin sitten vihoviimeisen joululahjan neulomisen.


Suvussa on pieni 2 v tyttönen jolle tein lapaset vielä aaton aikana.


Lapaset olivat valmiit hyvissä ajoin ennen pukin tuloa mutta valitettavasti kuitenkin niin myöhään että aurinko oli jo laskenut. Lapaset sujahtivat käteen sukkelasti ja käsiä ihailtiin hetki ennen seuraavaa lahjaa.


Malli Jorid Linvikin lapaskirjasta, langat OnLine Supersocke 100 ja Novita Venla, puikot 2.25 mm.


lauantai 24. joulukuuta 2016

tiistai 20. joulukuuta 2016

20. joulukuuta

Mulla on perinteisesti ollut aina yksi tai useampia arvontoja joulukalenterissa. Niin tänäkin vuonna.


Ostin syksyllä useampia neulekirjoja ja koska uusista neulekirjoista ei aina tule neulottua mitään niin laitanpa pystyyn arvonnan jonka voittaja saa valita sukat tai lapaset jotka teen jollain näistä kirjoista löytyvällä mallilla. Arvonta suoritetaan heti joulun pyhien jälkeen. Ja arvontaan osallistutaan taas kommentoimalla tätä postausta.


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18. joulukuuta



Sukkasatoa kerättiin aiemmin tänä syksynä ja kirjoitin myös ohjeen sukkasadon lämmittelyksi elokuussa.


Julkaisin ohjeen mysteerinä ja siksi ohjeessa ei ole ollut edes kuvia. Yhdistin ohjeessa pari pitsimallia japanilaisesta mallineulekirjasta ja perinteisiä kirjoneulekuvioita.


Ohjeen kirjoittaminen ei ole ihan niin helppoa kuin luulisi ja tämä mun menetelmä on varmaan kaikkein huonoin. Neulotaan ensin sukka ja sitten toinen ja sitä toista neuloessa kirjoitetaan muistiinpanoja jos vain suinkin muistetaan. Ja sitten kun toiset neuloo sillä ohjeella niin virhehän sieltä löytyy. Laskin muka kantapään lisäykset valmiista sukasta mutta piirsin kaavion vähän väärin ja silmukkamäärät ei täsmänneetkään. Ohje on nyt korjattu mutta näistä sukista valkoisen parin kantapää ei ole ihan ohjeen mukainen.


Malli: Pitsiä ja perinteitä
Lanka: Alize superwash 100 valkoinen, punainen ja beige, Drops Fabel sinapinkeltainen
Puikot: 2.25 mm

lauantai 17. joulukuuta 2016

perjantai 16. joulukuuta 2016

16. joulukuuta

Sitten kun kaikki varsinaiset Super Sock Scarefest ohjeet oli julkaistu ja olin neulonut ne kaikki, päätin neuloa vielä kisan lämmittelyohjeen joka oli julkaistu mysteerinä syyskuussa.


Tätä ohjetta neulottiin kisassa eniten joten ohje oli virheetön.


Aika moni pyysi ohjeen kirjoittajalta käänteisen kaavion toiseen sukkaan. Minäkin tein sukista peilikuvat, mutta ei siihen kyllä erillistä kaaviota tarvittu.


Tempaus oli ohi jo marraskuun lopussa, tuloksia ei ole vieläkään julkistettu mutta enköhän minäkin jonkun pienen palkinnon saa koska olin ainoa joka neuloi kaikki sukat.


Malli: Jack or Not
Lanka: Lanitium ex Machina Merino Sock Twist
Puikot: 2.25 mm


Ja sitten vielä yhteiskuva kaikista sukista.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

11. joulukuuta


Vielä yhdet varsinaiset Super Sock Scarefest sukat.


Nämä neuloin Tampereen messuilta ostetusta langasta.


Sukan terä on sileää neuletta, kantapää on tiimalasikantapää lisättynä pienellä kiilalla ja mallineuleet on kaikki varressa.


Nämä neuloin aika äkkiä, sileä neule on nopeaa ja kun muutkin saivat sukkiaan aika nopeasti valmiiksi, meinasi ihan tulla kiire.


Nämä loppupään ohjeet olivat vähän virheettömämpiä kuin ne kisan ensimmäiset ohjeet, näissä taisi olla joku kohta mitä jouduin hetken miettimään mutta varsinaisia virheitä ei tainnut olla.


Malli: Black Hills Socks
Lanka: Bombom yarns Sock
Puikot: 2.25 mm

lauantai 10. joulukuuta 2016

10. joulukuuta

Jos teet sukkaan ranskalaisen kantapään niin kantapohjassa neulotaan muutama kerros edestakaisin lyhennetyillä kerroksilla kun kiilassa on tarpeeksi silmukoita ja sukan pituudesta puuttuu noin 5 cm. Neulo kantalapun kanssa kavennettavat silmukat ja merkitse kantapohjan (myöhemmin kantalapun) aloituskohta. Laske montako silmukkaa pitää vielä lisätä, kantalappuun tulee pariton silmukkamäärä jos aloitit kiilalisäykset yhdellä silmukalla, joko yksi enemmän tai vähemmän kuin pohjassa alunperin oli. Alhaalta ylös neulottava kantalappu on helpoin neuloa vahvistettuna koska vahvistamattomana siitä tulee helposti turhan pitkä.

Kun tiedät lisättävien silmukoiden lukumäärän, neulo kantapohjaa edestakaisin niin että käännyt aina lisättävän silmukan kohdalla. Lopuksi neulot ensin oikean puolen kaikki silmukat ja lisäät käännöskohtaan aina uuden silmukan, neulo viimeinen silmukka yhteen ensimmäisen sivusilmukan kanssa ylivetokavennuksella. Käänny, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja lisää myös nurjalla uudet silmukat niihin käännöskohtiin joissa silmukkaa ei ole vielä lisätty. Neulo kantalapun viimeinen silmukka nurin yhteen ensimmäisen sivusilmukan kanssa. Jatka kantalappua neuloen oikealla vahvistettua neuletta (nosta 1 s. neulomatta, 1 o.) ja nurjalla nurin, tee kavennukset aina kantalapun reunassa. Kun olet kaventanut kaikki sivusilmukat ja kantalappu on valmis, lisää tai kavenna 1 s jotta sukan takana on taas oikea määrä silmukoita.

perjantai 9. joulukuuta 2016

9. joulukuuta

Pienijalkaisimmat voivat jo miettiä sitä kantapäätä, kannattaa ainakin mitata sukka tämän päivän jälkeen.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7. joulukuuta



Tänään vois taas esitellä yhdet Super Sock Scarefest sukat, ei näitä enää monta paria olekaan jäljellä.


Näistä sukista ekan sain valmiiksi ennen Tampereen messuja ja toista neuloin sitten messureissulla.


Aamulla neulominen oli vielä helppoa mutta takaisin tullessa oli kovasti pimeää ja varsinkin tuo kerros missä piti neuloa noita työn eteen jätettyjä lankoja yhteen yhden silmukan kanssa, vaati vähän valoa. Onneksi meidän takana ajoi ainakin muutaman tuommoisen kerroksen kohdalla auto jossa oli aika kirkkaat valot, hyvin näki kun nosti työtä vähän valoisampaan kohtaan.


Onnistuin tekemään automatkalla vain yhden virheen (unohdin jättää silmukat neulomatta) ja senkin sain korjattua autossa.


Tässä mallissa on kantapää ja kärki tehty samalla tavalla, lyhennettyillä aina oikein kerroksilla. Kärki piti siis silmukoida kiinni lopuksi. Itse tein silmukoinnin sukan pohjaan vaikka ohje taisi neuvoa aloittamaan kärjen pohjan puolella.


Malli: Monster Moths
Langat: Oranssi Handun perussukkalanka, valkoinen Wollmeise Twin ja kirjava Unplanned Peacock Studio Peacock Sock
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


tiistai 6. joulukuuta 2016

6. joulukuuta

Tämmöiseen kirjoneulesukkaan jossa kuvio vaihtelee, on helpointa tehdä kiilalisäykset pohjaan. Ensin kannattaa laskea kuinka paljon niitä lisäyksiä tarvitaan. Kantalapun korkeus on usein puolet sukan silmukoista joten molemissa sivuissa pitäisi olla 1/4 sukan silmukoista kun kantalappu aloitetaan. Koska kantapohjassa lisätään myös silmukoita, ihan koko määrää ei lisätä kiilalisäyksillä vaan 2-5 silmukkaa jätetään lisättäväksi kantapohjassa langan paksuudesta riippuen. Koska kiilalisäykset tehdään yleensä joka toinen kerros tarvittava kerrosmäärä on helppo laskea ja samalla voi mitata aloitetusta sukasta montako senttiä kiilalisäyksistä tulee sukkaan mittaa. Kantapohja + kantalappu ovat yleensä n 5 cm.


Kiilalisäykset aloitetaan lisäämällä 1 s keskellä sukan pohjaa. Sitten lisätään 1 s kiilan alussa ja 1 s kiilan lopussa joka toinen kerros kunnes silmukoita on riittävä määrä. Kirjoneulekerrosten kohdalla kannattaa neuloa vaikka yksinkertaisia pystyraitoja.

 

maanantai 5. joulukuuta 2016

5. joulukuuta

Kohta taitaa olla aika miettiä kantapäätä. Lyhennetyin kerroksin neulottu kantapää eli tiimalasikantapää on helppo tehdä varpaista aloitettuihin sukkiin ja sen voi aloittaa sitten kun sukan pituudesta puuttuu noin 5 cm. Itse tykkään tehdä ranskalaisen kantapään myös varpaista aloitettuihin sukkiin ja siihen liittyvät kiilalisäykset on hyvä aloittaa kun sukan pituudesta puuttuu noin 10-12 cm.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4. joulukuuta

Tämän päivän kaavio on melkein samanlainen kuin eilinen, on niissä kuitenkin pikkuisen eroa.

Ja vielä toisinpäin:


Ja koska nyt on sunnuntai niin esitellääs taas yhdet sukat.


Tämäkin malli on Super Sock Scarefestistä. Ja vaihteeksi taas malli jonka ohje oli pikkuisen epäselvä.


Onneksi suunnittelija vastaili kysymyksiin ja sain sukista semmoiset kuin pitääkin, ohje oli kuvaton ja niissä on aina enemmän mietittävää.


Lanka oli taas kerran aivan ihanaa, vuosi sitten Tampereen messuilta ostettua siililankaa (Hedgehog Fibers), aika arvokasta tosin joten taidanpa jatkossa tyytyä kotimaisiin värjäreihin, heiltäkin saa ihania lankoja.


Malli: Yamane
Lanka: Hedgehog Fibers Sock väri Ghost
Puikot: 2.25 mm