sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaihtelu virkistää

Osallistuin taas kerran kivaan vaihtoon Ravelryssä. Tosin tämä vaihto oli mun äkkinäiselle luonteelle hieman liian hidas, tykkään enemmän semmoisista vaihdoista joissa kaikki tapahtuu nopeasti. Siksikin lähetin oman pakettini osissa.


Ostin ensin parille silmukkamerkit ja pyysin postittamaan ne suoraan parin osoitteeseen. Sitten lähetin ihan pienen paketin (pienimmän pahvisn kirjekotelon) jossa oli ainakin suklaata, kämmekkäät,  tiskirätti, pikkuinen pussukka ja nappeja.


Mulla on nappeja varastossa yli oman tarpeen, mun isä tykkäsi kiertää huutokauppoja ja mulle on päätynyt sitä kautta nappeja, vetoketjuja, kankaita ja ompelulankaa nyt ainakin. Myös matonkuteita oli joskus, mutta ne on nyt hajasijoitettu siskolle jolle vietiin myös kangaspuut.


Seuraavaksi huomasin Neulomossa vaihtoilmoituksen jonka avulla parini sai lisää silmukkamerkkejä ja mä lähetin sukat jollekin toiselle. Ja ihan viimeisenä vaihtopaketin lähetyspäivänä lähetin vielä isoimman mahdollisen kirjepostina menevän laatikon, sen sisällä oli teetä, lankaa, kirja, suklaata ja sukat. Kirjan pari oli valitettavasti lukenut jo aiemmin ja sukat tais olla vähän liian isot, pienijalkaisena mun on vähän vaikea arvoida muiden jalkojen kokoa.


Mun oma paketti oli tullut postiin meidän matkan aikana, tytär haki sen heti kun sain tiedon vaihtoemolta. Tämäkin paketti haettiin ilman koodia, meidän asiamiesposti on tuossa kilometrin päässä ja siellä riittää kun meidän nuoret sanoo että äidille olis joku paketti. Ja maksikirjeethän meillä jaetaan aina laatikkoon, joskus jopa kotiovelle asti.


Mun paketti on tosi ihana ja langoille on jo käyttökohteet mietittynä.




 


Valitettavasti paketissa ei tälläkään kertaa ollut mukana ylimääräistä aikaa.



Tykkään yleensä vaihdoista mutta tässäkin vaihdossa kaivattiin lopuksi enkeliä, vielä ei tiedä tarvitaanko, mutta jos niin se on kyllä tosi kurjaa. Eikä vain sille joka saa oman pakettinsa myöhässä vaan yleensä myös sille joka on lähettänyt paketin oharin tekijälle. Mulle kävi kerran kansainvälisessä vaihdossa niin että en saanut koskaan tietää menikö se mun lähettämä paketti perille. Saajasta ei kuulunut mitään, emoltakin kyselin. Muutamassa kotimaisessa vaihdossa olen enkelöinyt ja sehän on muuten ihan ok, mutta enkelin pitää koota se paketti tosi nopesti ja aina ei sitten välttämättä osu saajan toiveet kohdalleen.

Uusia neulomuksia on valmistunut, ja kuvattukin kirpeässä talvisäässä (vuodenajat vaihtui tosi nopeasti), mutta osallistun taas vähän itsellekin yllätyksenä uuteen vaihtoon joten kuvia vasta kun paketti on perillä, ehkäpä jo ensi viikolla.

 Meidän pellolla oli torstaina hirviä syömässä peltoon jääneitä kauroja, perjantaiaamuna maassa olikin sitten lunta yli 10 senttiä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Matkalla taas

Viime postauksen aikaan olin matkoilla (onneksi postauksen voi ajastaa) ja nyt ollaan sitten taas kotona. Reissussa en paljoa puikkoja heilutellut, lennot sujuivat mukavasti kirjaa lukien.

Ihan ensiksi kuvaa mun omista mysteerisukista, aloitin kaksi paria ja toinen, kokonaan 60 silmukalla neulottu on nyt valmis. Lankana näissä Nalle, vaalean vihreä on aika vanhaa, ajalta ennen 150 gramman keriä. Puikot 2.5 mm paitsi ylimmässä kirjoneuleessa 3 mm.


Ja toisessa kuvassa myös sen toisen parin ainoa valmis sukka, silmukkamäärä on se pienempi. Nämä siniset sukat sopii oikein hyvin mulle, voi siis olla että jää ihan itselle.

Lupailin tälle päivälle messuraporttia. Seinäjoen messuilta vain ostokset (näiden lisäksi muutamat puikot ja tytölle yksi tekemispaketti + hiusjuttuja):


Lontoonkin messuilta jäi kuvat ottamatta, olin juuri saanut kierrettyä messualueen ja tehnyt ostokset kun siskontyttö väsähti ja se tunti jonka olin ajatellut viettäväni kameran kanssa kierrellen meni sitten hotellille matkustaessa.

Messut oli kuitenkin hienot ja nähtävää oli paljon, kaikenlaisia netistä tuttuja lankamerkkejä näkyi, myös paljon valmiita töitä. Langoissa oli paljon tekokuituja ja ne näyttivät myös kiinnostavan ihmisiä yllättävänkin paljon. Toki luonnonkuitujakin löytyi, hinnat oli kuitenkin aika korkeita enkä löytänyt mitään pakko saada hinnasta huolimatta juttuja. Pussikaupalla isolla alella myytävät langat kiinnosti jonkin verran mutta en jaksanut kauaa pankoa, sieltä olisi ehkä voinut löytyä myös helmiä. Ostin siskolle muutaman ristipistotyön tehtäväksi, pari kerää lankaa, parit puikot, vähän kangasta ja nappeja.


Norot oli ihan hyvässä alennuksessa, tuo ruskea lanka on I Knit London-lankakaupasta joka oli ihan sattumalta meidän hotellin lähellä.

Tykkään englantilaisista neulelehdistä ja ostan niitä aika usein, uusin The Knitter löytyi myös tuolta lankakaupasta ja sen mukana tuli nuo kaksi ohjevihkosta, palmikkokirja löytyi jostain halpakirjakaupasta ja Simply Knitting rautatieasemalta. Lankakaupassa olisi ollut paljon muitakin lehtiä mutta siellä oli just joku alkeisneulekurssi menossa kun käytiin siellä (myrkynvihreää akryyliä suorilla puikoilla) ja lehdet oli nostettu lattialle, en viitsinyt kauaa pyllistellä. Tuolla lankakaupassa oli muuten kaksi pientä koiraa asiakkaiden ilona.

Ja sitten tunnelmakuvia matkalta. Käveltiin paljon, käytiin museossa, eläintarhassa ja London Eyessä. Metrolla kulkeminen on kivaa, kolmantena päivänä neuvoin tietä jollekin englantilaiselle, neljäntenä seurustelin metrovaunun nuorimman matkustajan kanssa. Hassua miten pienikin lapsi (1 v.) huomaa että hänelle puhutaan vierasta kieltä. Oli muuten peribrittiläinen poika, punainen tukka ja kaikkea.









Neuleita valmistuu hyvin harvakseltaan, tänään olen kerinyt lankoja kerälle, tykkään keriä käsin vaikka mulla on myös kerijä.



Tänään olen myös ommellut, nämä kankaat ostin Lontoosta. Ihan perusprojektipussukat sukkaprojekteille, näissä nyt 200 grammaa sukkalankaa kummassakin.

Ensi viikolla luultavasti vähän vähemmän kuvia.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Totoro

Ravelryssä kaivattiin neulojaa Totoro-lapasille ja koska mulla on ollut suunnitelmissa tehdä nuo lapaset jo pidemmän aikaa niin tarjouduin neulojaksi.

 Tein sitten taas vähän useammat kun kerran aloitin.

Nämä lähti postissa pyytäjälle, kuvat piti ottaa salamalla kun aamusella oli vielä aika hämärää ennen töihin lähtöä. Ruskea lanka Ilun värjäämää Kainuunharmasta ja turkoosi jotain norjalaista lankaa muutaman vuosikymmenen takaa.

Valkoiset on vähän pienemmät kuin toiset, ne menee yhdelle nuorelle neidille. Lankana Harmonella ja Cacade Heritace 150.

 Ruskeissa on ihan samaa tummaa ruskeaa kuin noissa ekoissa, vaalea ruskea on myös Kainuunharmasta Ilun värjäämänä.

Puikot kaikissa 3.5 mm ja ohjeena siis Norwegian Totoro Mittens.

Sukkamysteerissä vuorossa viimeinen osa. Tämän osion kirjoneuleessa on aika pitkät langanjuksut, muista sitoa ne noin viiden silmukan välein.

Aloita kirjoneule Kaavio 3:n mukaan. Huomaa että ensimmäisellä ja viimeisellä kerroksella kuviovärinä on sukan pääväri. Kaavion merkit on samat kuin ensimmäisessä, lisänä U= sukan pääväri.
Kun kaavio on valmis jatka päävärillä, neulo ensin yksi kerros oikein (voit lisätä pienempään kokoon ne 4 s jotka kavennettiin ennen kirjoneuletta tällä kerroksella jos haluat).  Aloita seuraavalla kerroksella 3 o, 1 n joustin sukan päällä samoin kuin ennen kirjoneuletta. Jos teet pienemmän koon loppuun 50 silmukalla, aloita ja lopeta joustin nurjalla silmukalla.

Neulo pohjassa oikein ja päällä joustinta kunnes sukan pituudesta puuttuu n 3 cm.  Neulo kerros sileää kaikilla silmukoilla ja aloita sitten kärkikavennukset.

Neulo 1. ja 3. puikolla oikein kunnes jäljellä on 3 s, 2 oikein yhteen, 1 oikein. 2. ja 4. puikon alussa 1 oikein, ylivetokavennus. Tee isommassa koossa ensimmäinen kavennus vain pohjan silmukoilla, voit tehdä tämän ylimääräisen kavennuksen jo viimeisellä joustinkerroksella.

Tee kavennukset joka toinen kerros 5(6) kertaa ja sen jälkeen joka kerros. Kun jäljellä on yhteensä 10 silmukka, vedä lanka kaikkien silmukoiden läpi ja päättele hyvin.

Neulo toinen sukka muuten samoin paitsi Kaavio 2 peilikuvana.
Päättele kaikki langanpäät, höyrytä tai kastele ja pingota valmiit sukat.


Ensi viikolla messukuulumisia ja valmiit mysteerisukat.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Melkein mestari

En sitten saanutkaan kirjoittaa Kettusiin ohjetta itse kun se on jo kirjoitettu. Löytyy Suuri Käsityö lehden nettisivilta, Kettu-sukat. Kiitos kaikille onnitteluista, mulle tämä palkinto sopi paljon paremmin kuin eka, mieskin on iloinen kun taloon ei tullut yhtään lankaa lisää. :)

Alkuviikosta tuli kyllä vähän lisää lankaa kun voitin KYH arvonnassa ihana lankapalkinnon. Kirjoneuleeseen sopivat langat on lahjoittanut Naurava Lammas ja näistä tulee joskus myöhemmin lapaset.


Sitten esittelen toiset kilpailuun lähettämäni sukat, ne joiden tytär toivoi sijoittuvan ja joissa oli siis ehkä sittenkin liikaa muuta kuin kirjoneuletta.

Harmaasta, tai tässä tapauksessa harmaanruskeasta, Seiskaveikasta saa muutakin kuin saapassukkia. Mä tykkään itsekin näistä kovasti ja teen ehkä joskus samanlaiset itselle.

Mutta eihän näissä tosiaan ole tuota kirjoneuletta kuin vähän nimeksi ja reuna ei näytä ihan suoralta kun näiden kanssa tuli vähän kiire ja kuivattaessa reunaan jäi jäljet pyykkipojista.


Mutta sain siis aikaiseksi muutakin kuin geometrisen kuvion vaikka en osaakaan piirtää. Aiemmin esitellyt sinivalkoiset ruususukat on ohuemmasta langasta tehty versio näistä, ne aloitin varpaista. Näihin neuloin ensin tuon palmikkoreunuksen ja poimin sitten siitä silmukat varteen, varsi neulottu tasona ja loppu sukasta onkin sitten ihan perusmallia.

Mysteerisukkien toinen vihje valmistui juuri äsken. Näihin sukkiin ei ole mikään pakko tehdä kaikkia kirjoneulekuvioita, jos teet vain osan, kannattaa silmukat järjestää niin että joustin jatkuu samanlaisena terään asti, eli järjestä silmukat ennen kantapäätä niin että päälipuolen joustin on symmetrinen, kantapään keskikohta ei ehkä ole silloin ihan keskellä takana mutta ei sitä kukaan huomaa valmiissa sukassa. Lisään ohjeen myöhemmin Ravelryyn ja laitan sen ihan pian mun ohjesivulle, tosin ohje on vain blogissa kunnes kaikki vihjeet on julkaistu. Sukkien nimeksi tulee Tekno.

Ja sitten se ohje, olkaa hyvät:
-->
Aloita kirjoneule Kaavio 2:n mukaan. Tämä kaavio on ainoa joka tehdään toiseen sukkaan peilikuvana, valitse siis joko Kaavio 2a tai 2b. Voit käyttää pohjavärinä joko jotain kuvioväriä tai sukan pääväriä.  Kaavion alussa ja lopussa on yksi yksivärinen kerros.
Kun kaavio on valmis, neulo yksi kerros pohjavärillä ja järjestä silmukat kantapäätä varten. Kantapää tehdään 4. ja 1. puikon 27(31) silmukalla, siirrä isommassa koossa yksi silmukka päälipuolelta kantapään puolelle.
Kantalappu
Neulo 1. puikon silmukat oikein 4. puikolle, viimeinen silmukka neulotaan nurin, käänny.
1.krs (nurja puoli) Nosta 1.silmukka oikein neulomatta, lanka työn takana, 25 (29) s nurin, 1 oikein.
2.krs (oikea puoli) Nosta 1.silmukka nurin neulomatta, lanka työn edessä, *1 s oikein, 1 s neulomatta lanka työn takana* , toista * * kunnes puikolla on 2 s, 1 oikein, 1 nurin.
Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 13(14) kertaa, 26(28) kerrosta. Neulo sitten vielä yksi nurjan puolen kerros.

Kantapään kavennukset
Nosta 1.s neulomatta, neulo 15(17) s oikein, tee ylivetokavennus, 1 oikein, käänny
Nosta 1.s neulomatta, neulo 6 nurin, 2 nurin yhteen, 1 n, käänny
Nosta 1.s neulomatta, neulo 7 s oikein, ylivetokavennus, 1 o, käänny
Jatka kavennuksia samaan tapaan, välissä neulottavien silmukoiden määrä lisääntyy aina yhdellä. Kun kaikki sivusilmukat on kavennettu ja olet viimeksi neulonut nurjan puolen kerroksen, jäljellä on 17(19) s.
Neulo kantapohjan silmukat oikein, 9(10) s puikolle 4 ja 8 9) s puikolle 1. Poimi 1. puikolle kantalapun reunasta 1 s/nostettu silmukka ja puikkojen välistä vielä 1 tai 2 silmukkaa. Neulo 2. ja 3. puikolla 3 oikein, 1 nurin joustinta. Aloita 1(2) oikein, 1 nurin ja toista sen jälkeen 3 oikein, 1 nurin ja neulo lopussa vielä 1(2) oikein. Poimi kantalapun toisesta reunasta sama määrä silmukoita kuin ensimmäisestä ja neulo kerros loppuun, kerros vaihtuu jalkapohjan keskellä.
Aloita kiilakavennukset. Neulo oikein kunnes 1. puikon lopussa on 3 silmukkaa, 2 oikein yhteen, 1 oikein. Jatka 2. ja 3. puikoilla joustinta kuten edellisellä kerroksella ja neulo 4. puikon alussa 1 oikein, ylivetokavennus. Toista kavennuksia joka toinen kerros kunnes pohjassa on 27(31) silmukkaa. Neulo vielä neljä kerrosta ilman kavennuksia. Neulo yksi kerros sileää oikeaa ja kavenna sen aikana pienemmässä koossa 4 silmukkaa tasavälein = 50(60) s.