keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Värinvaihdos

Tämän takin neuloin jo melkein kaksi vuotta sitten. Takki on kiltisti odottanut nappeja siitä lähtien ja vaihtuipa sen värikin ennen nappien ompelua.


Jostain syystä takin valkoinen väri ei innostanut yhtään etsimään sopivia nappeja kun epäilin että sitä ei ehkä tulisi käytettyä.


Nyt kun väri on vaihtunut ja napit löytäneet paikkansa, mietin pitäiskö tätä vähän lyhentää, takki on vähän turhan kapea näin pitkäksi neuleeksi. Ehkä haudon sitä sitten seuraavat kaksi vuotta ja lahjoitan takin pois jos siltä tuntuu.


Värjäämisen suoritin ihan muovisessa pesuvadissa, 15 l astia oli oikein sopiva. Värinä käytin Nitorin väripakkausta. Hankalin homma oli ison vesimäärän kuumentaminen ja kantaminen kahteen pesuvatiin, ensimmäisessä kastelin neuleen märäksi ennen värjäystä ja siinä vesi ei ollut ihan kiehuvan kuumaa, ehkä noin 80 asteista.


Tää lanka värjäytyi yllättävän tasaisesti myös valmiina vaatteena, johtui varmaan siitä että vaate on kevyt ja yksi väripakkaus riitti hyvin, niin hyvin että ihan kaikki väri ei edes imeytynyt takkiin. Jäähdytin takin väriliemessä lisäten hitaasti kylmää vettä ja kun vesi alkoi olla kädenlämpöistä, pesin takin vielä villapesulla koneessa.


Malli: Bly
Lanka: Bronte Glen DK josta olen tehnyt myös tämän vauvanpeiton
Puikot: ei sitten niin mitään muistikuvaa, 3.5 mm tai ehkä 4 mm


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Neljännet

Sukka-Finlandia kisan viides ohje julkaistaan ihan pian ja ehkä neulon taas koko päivän vaikka tätä neljättä paria neuloessa meinas ihan usko loppua nopeusneulomiseen.


Aloitin sukat aika pian ohjeen julkaisun jälkeen. Loin silmukat ensin väärin eli tein tuon nirkon ihan jokaiseen silmukkaan ja luin ohjeesta tarkemmin vasta kun olin luonut kaikki silmukat että niitä pitikin tehdä vain joka toiseen silmukkaan.


Aloitin sitten alusta ja toisella kertaa se sujuikin jo vähän nopeammin, hommaa nopeutti tietysti myös se että tein ohjeen mukaan.


Sukan pitsineuleet oppi aika äkkiä ulkoa ja koska mallineule meni sukan silmukkamäärään tasan kolme kertaa, neuloin varren neljällä puikolla.


Toista sukkaa neuloessa alkoi sattua käsiin ja jouduin pitämään aina vaan pidempiä taukoja. Sisulla neuloin toisenkin sukan loppuun ja vieläpä hyvissä ajoin alle 12 tunnin kuluttua ohjeen julkaisusta. Eipä taida minusta olla enää neulomaan sukkia kilpaa, onneksi käsikipu kuitenkin hellitti seuraavana päivänä.


Malli: Hellunen
Lanka: Novita Nalle, kaurapuuron väristä meni melkein koko kerä ja sinistä muutama metri
Puikot: 3 mm sukkapuikot


Kiitos edellisen postauksen kommenteista, tässä vielä vähän parempi kuva sydänsukista.


maanantai 22. tammikuuta 2018

Talvisydämet

ET-lehden sukkakisan tulokset julkaistiin viime viikolla ja niinhän siinä sitten kävi että mun sukat voitti sen kisan. Jos olisin yhtään osannut arvata että pikaisesti tehdyt sukat tulee sijoittumaan niin olisin toki keksinyt sukilleni paremman nimen, nyt kun laitoin ohjelinkin Ravelryyn niin siellähän oli jo samanniminen sukkaohje ennestään.


Tytär pyysi tekemään itselleen samanlaiset sukat kuin nuo kisasukat mutta kukkien tilalle vaikka sydämiä. Sain sukat sopivasti valmiiksi viime viikon lopulla ja otin kiiressä kivat kuvatkin. Nyt en vaan pääse siirtämään niitä kuvia koneelle ja sukat on jo tyttärellä joten sukista on vain tämmöinen pikainen kännyräpsy. Näissä sukissa erona noihin kisasukkiin se että neuloin kaikki langankierrot kiertäen joten sukat ei ole niin pitsiset ja aloitusresorin kuvioista tein vain joka toisen.


Malli: Syyskukkia
Langat: Handu kimallesukkalanka, harmaa ja Arwetta Classic, punainen
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


Ja sitten vielä kaavio tuohon sydänriviin jos joku haluaa omiin sukkinsa semmoisen, sopii vaikka ystävänpäiväsukkiin.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kolmannet

Kolmas Sukka-Finlandian ohje julkaistiin joulukuun lopulla. Sopivasti samana päivänä kun meidät oli kutsuttu lapsenlapsen synttäreille.


Aloitin sukat melkein heti ohjeen ilmestyttyä. Olin varannut sukkiin tavallista ohuemman sukkalangan ja kun olin saanut kirjoneuleen ja ensimäisen kuviomallikerran tehtyä sukkaan matkalla synttäreille, päätin sittenkin vaihtaa langan toiseen.


Ohjeessa suositeltiin langaksi jotain yksiväristä tai semmoista käsinvärjättyä jossa sävyt vaihtelee vain vähän. Päätin olla kapinallinen ja tehdä sukat raitalangasta. Ostin tämän langan Seinäjoen käsityömessuilta, muistaakseni siellä oli joko tästä tai toisesta vastaavasti raidoitetusta mallikappale johon ihastuin.


Kuinka ollakaan raidoitus alkoi sopivasti tuosta harmaasta osiosta ja sehän sopi paremmin kuin hyvin valitsemaani vaaleanpunaiseen kuvioväriin. Yllättävän hyvin sopi tämmöinen raidallinenkin lanka tähän malliin. Kuviot erottuu kivasti ja kirjoneule osui sopivasti noihin raitoihin. Halusin toisesta sukasta samanlaisen ja jouduin hetken etsimään oikeaa aloituskohtaa. Sukkien nimessä on viittaus klassiseen musiikkikappaleeseen mutta mun sukat on kyllä enemmänkin rock.


Lankaa jäi vielä ja nyt vähän kutkuttelisi tehdä tästä langasta lisääkin kirjoneuletta vaikka sitten valkoisen kanssa. Nämä sukat olikin sitten vuoden 2018 ensimmäinen valmistunut neuletyö, vielä on jotain viime vuodelta esittelemättä.


Malli: Andante festivo
Lanka: Alize Superwash 100, kuviolanka joku jämä
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Vähän isommat lapaset

Kummityttö laittoi lahjatoiveena kännykkään kuvan Spiderman-lapasista. Löysin ohjeen netistä mutta ohje olikin vain pikkulasten lapasiin ja kummityttö on jo teini.


Ensin mietin piirränkö kokonaan oman ohjeen mutta koska aika oli taas tiukalla, ajattelin kokeilla ihan sillä netistä löytyvällä ohjeella.


Lankojen ostamistakin harkitsin mutta sitten muistin kerät jotka sain maahantuojalta jo aiemmin syksyllä, musta ja valkoinen kerä Regian 6-säikeistä sukkalankaa. Musta väri löytynyt. Lisäksi miniä, joka ei neulo, oli saanut arpajaisvoittona kaksi kerää samaista Regiaa sinisenä. Enää puuttui punainen ja sekin löytyi lopulta omista varastoista, OnLinen 6-säikeinen sukkalanka sopi hyvin Regian kaveriksi.


En muuttanut lapasten silmukkamäärää yhtään mutta lisäsin kerroksia sekä tuohon siniseen että punaiseen osuuteen. Lapasista tuli ainakin mulle sopivat, saajalta ei ole tullut kommenttia.


Malli: We Call Him Spidey Mittens
Langat: Regia 6-säikeinen ja OnLine 6-säikeinen sukkalanka
Puikot: Prym Ergonomics 3 mm

Edellenkään mun kamera ei ymmärrä näin punaista väriä, kummaa suttua vaikka siniset kohdat on ihan selkeitä.

torstai 11. tammikuuta 2018

Kakkoskierros

Sukka-Finlandia kisa on kovassa vauhdissa. Itse en edelleenkään kisaa vaan neulon ihan vain omaksi iloksi.


Tämä kakkosohje julkaistiin ennen joulua. Kiireisellä työviikolla sain työpäivän jälkeen yhden sukan valmiiksi ja se odottikin sitten kaveria melkein seuraavan kierroksen alkuun asti. Varpaista aloitetut paksuhkot sukat, ei ihan mun lemppariohje tämä tämmöinen.


Neuloin kuitenkin kun olen päättänyt nämäkin mallit kaikki neuloa. Sukista tuli pienemmällä koolla mulle liian isot mutta eiköhän näillekin käyttäjä löydy viimeistään ensi jouluna.


Malli: Kuvastin
Lanka: ONline Supersocke 6-ply
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko


Tänäkin vuonna yritän saada postauksen aikaiseksi noin kerran viikossa. Luultavimmin sunnuntaisin kun se on edelleen semmoinen päivä kun olen luultavasti saanut jotain kuvattua ainakin näin pimeänä vuodenaikana. Ja näitä seiskaveikkasukkia kuvaan vielä muutamat lähinnä omaksi iloksi ja muistutukseksi kuinka isot sukat siitä yhdestä raitakerästä saakaan.



maanantai 8. tammikuuta 2018

Pieniä lapasia

Tein tänäkin vuonna jouluksi muutamat lapaset. Vähän semmoisena viime hetken lahjana.


Tosin lapsenlapsi kieltäytyi ehdottomasti edes kokeilemasta kumpiakaan näistä lapasista mutta äitinsä valitsi sitten hänelle nuo kaurislapaset.


Toisten lapasten kohtalosta en tiedä sen kummemmin, menivät pienelle sukulaislapselle, toivottavasti käyttöön edes joskus.


Molemmissa lapasissa lankana Novitan Venla, valkoinen ja harmaa. Oravalapasten vihreä lanka on jämä joka ei itseasiassa edes ihan riittänyt kaikkiin ohjeen kerroksiin. Jaoin kerän puoliksi ennen neulomista ja kun puolikas ei ihan riittänyt ekassa lapasessa, jätin jonkun kuviokerroksen sitten vaan pois ja neuloin pohjavärillä. Eihän sitä kukaan huomaa.


Molemmissa lapasissa taisi olla sama silmukkamäärä, kaurislapasissa 0.25 mm isommat puikot kuin oravalapasissa.


Tein lapasiin ohjetta pidemmät peukalot, maailmalla taitaa lasten sormet olla lyhyemmät, minusta ainakin peukalot näytti liian lyhyiltä ohjeen kerrosmäärällä.


Malli: Lasten lapasia Jorid Linvikin kirjasta Suuri lapaskirja, koko noin 2 v
Langat: Novita Venla ja mysteerijämä
Puikot: 2.5 mm ja 2.75 mm pyöröpuikot


keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Vuosikatsaus 2017

Taas aika muistella mitä tulikaan tehtyä viime vuonna. Muutama vuoden lopulla valmistunut neule on vielä raportoimatta mutta ehtiihän ne myöhemminkin.


Viime vuosi ei ollut neulomisen kannalta mikään kummoinen, olin neulomatta useamman viikon ja valmistuneet oli lähinnä vain sukkia. Yhteensä sain valmiiksi 76 työtä. Niistä oli sukkia 60 paria, lapasia 6 paria, villatakkeja 2. Loput olivat sitten yksittäisiä eli tein yhden huivin, kämmekkäät, pipon, vauvahaalarin, patalapun, villapaidan, peiton ja unipussin.


Sukista kivoimmat tais olla mustavalkoharmaat kirjoneulesukat jotka tein tyttären työkaverille ihan omasta päästä. Madnessissä oli muutama kiva ohje samoin Tourilla. Mutta siellä oli myös sitten ne kaikista kamalimmat jotka tyttären koira tais syödä ihan ekalla käyttökerralla.


Lapasista on puolet vielä esittelemättä mutta kyllä noi vuoden alussa valmistuneet on ihan kivoja nekin. Sain lahjaksi Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2 kirjan joten lapasia voi olla puikoilla myös tänä vuonna.


Vaatteista on ollut käytössä vain villapaita, alkuvuodesta valmistunut villatakki oli sittenkin vähän turhan nafti ja vuoden viimeisinä päivinä valmistunut takki odottaa vielä loppuviimeistelyä.


Vauvalle ja isoveljelleen neuloin myös muutaman jutun vuoden aikana, peitto on vilahdellut kuvissa usein joten sille on ainakin ollut käyttöä.


Sukista iso osa oli tänä vuonna ihan tavallisia perussukkia kuten nämä kuvissa olevat seiskaveikkasukatkin. Multiraitakerästä saa isot sukat miehelle kun tekee ihan lyhyen varren ja ihan reilut sukat lapsen koossa kun laittaa vähemmän silmukoita, isommissa sukissa 52 s ja pienemmissä 44 s. Nämä valmistui just ennen joulua, pienemmät aattona.


Lankaa kului vuoden aikana yhteensä 8790 g eli 28505 m. Lankavarasto kasvoi taas vuoden aikana jonkin verran, poika jo ehdotti yhtenä päivänä että mun pitäisi olla ostamatta lankaa koko tämä vuosi. Ihan ei taida onnistua kun viime vuoden lopulla ostetut langat on vielä tulematta ja lasketaan siis hankintoihin tälle kuluvalle vuodelle. Mutta harkitaan, yhden nettisivun sain jo suljettua aamupäivällä vaikka tarjous oli hyvä ja ihan vähän teki mieli tilata.