Huomasin elokuun lopussa eräässä Ravelryn testiryhmässä kivan huivimallin jonka testaajaksi halusin. En ole testannut muita kuin sukkia pitkään aikaan ja tuolla ryhmässä en niitäkään. Meni siis vähän aikaa ennen kuin sain luvan testata. Mutta pääsin mukaan kuitenkin.
Ohje vaikutti aluksi ihan helpolta mutta en tiedä johtuiko siitä että suunnittelija on englantilainen mutta muutama kohta oli selitetty vähän erikoisesti. Myös muiden kuin minun mielestä ohjeessa oli muutama epäselvä kohta. Tosin ihan kaikki muutkaan eivät olleet englanninkielisiä.
Aloitin testin innolla mutta parin päivän jälkeen molemmista käsistä tulehtui peukaloa lukuunottamatta kaikkien sormien jänteet. Luultavasti kyseessä oli joku virustulehdus koska mulla oli myös kuumetta ja kurkku kipeä. Olin sitten neulomatta toista viikkoa.
Oli muuten pitkiä päiviä kun mitään järkevää ei voinut tehdä.
Vihdoin kivut loppuivat ja neuloin taas ihan vähän kerralla. Huivi valmistui paljon ennen määräaikaa joka on itseasiassa tänään. Lisään ohjelinkin sitten kun se ohje on Ravelryssä.
Tein huiviin testiohjeessa olleen määrän toistoja ja tummempaa lankaa meni vähän toista vyyhtiä. Tosin malli on sellainen että langan loppuminen kesken ei olisi haitannut mutta minulla sitä vaaraa ei ollut kun lankaa oli reilusti. Lopullisessa ohjeessa voi olla toistojen määrä pienempi koska muut testaajat saivat tehtyä vähemmän toistoja. Valkoista lankaa meni vajaa kerä.
Malli: Secrets and Storms Shawl
Langat: Lanitium ex Machina Glitter Sock sinikirjava (kakkoslaatu, vähemmän kimalletta) ja Novita Venla valkoinen
Puikot: 3.5 mm pyöröpuikko
sunnuntai 30. syyskuuta 2018
keskiviikko 26. syyskuuta 2018
Super Sock Scarefest
Ja taas on aika kauhusukkien. Raveryssä alkoi syyskuun alussa Super Sock Scarefest johon päätin jälleen osallistua.
Ohjeita on julkaistu aika ripeään tahtiin, paljon useammin kuin alkuperäinen aikataulu oli.
En ole pysynyt ihan julkaisutahdissa mutta tällä hetkellä mulla on tekemättä vain viimeksi julkaistu ohje.
Tänäkin vuonna ainakin tähän mennessä julkaistut ohjeet liittyvät enemmän tai vähemmän löyhästi elokuviin joita en ole nähnyt ja kun en ole kauhuelokuvien ystävä niin en luultavasti tule näkemäänkään.
Nämä sukat neuloin ihan ensimmäisellä ohjeella. Tykkään mallista, tarpeeksi yksinkertainen mutta ympyrän muotoiset palmukot on jotain uutta.
Malli: Finding the Yellow Brick Road
Lanka: Lanitium ex Machina Basic Merino Sock
Puikot: 2.25 mm pyöröpuikko

sunnuntai 23. syyskuuta 2018
Tourin jälkeen
Kun viimeisen ohjeen määräpäivä oli ohitettu, julkaistiin Tourilla vielä yksi ohje. Tämä malli putosi kisaohjeiden joukosta ihan viimeisenä.
Koska ohje oli kuitenkin kiva, päätimme jakaa myös sen kilpailijoille.
Itse neuloin nämä sukat jo keväällä, ihan ekana testiohjeena. Ei siis kummempia muistikuvia näidenkään neulomisesta.
Ihan kiva malli semmoiselle joka tykkää aloittaa sukat kärjestä ja pitää myös tiimalasikantapäästä.
Itse en välitä oikein kummastaakaan ja näihin tuli vielä aika pitkä varsikin kun halusin eteen vielä yhden kokonaisen kuvion.
Tour on siis virallisesti ohi ja kilpailijat saavat vielä Tourin nettisivuilta osaan ohjeista koodin jolla ohjeet voi ladata Ravelryn kirjastoon. Tourin nettisivuilla ohjeet pysyvät vähän kauemmin (osa koodeista on jo ehtinyt vanhentua) joten kannattaa ladata talteen jos ei ole sitä jo tehnyt. Ehkä tapaamme taas ensi kesänä näissä merkeissä.
Malli: The Vixen Socks
Lanka: Step

sunnuntai 9. syyskuuta 2018
Viimeinen etappi
Tourin kuudes ja viimeinen kisakierros alkoi syyskuun alussa.
Viimeiselle kierrokselle valikoitui tänäkin vuonna vähän erilaisempi ohje. Ei ihan niin hankala kuin viime vuoden viimeisin malli mutta olihan tässäkin monelle uutta opittavaa.
Ohjeeseen jäi valitettavasti muutama pieni virhe kun sitä piti korjailla vielä viime metreillä yhden isomman virheen takia enkä sitten voinutkaan enää testata viimeisintä versiota. Ja taas kerran jouduin toteamaan että olen aivan liian kokenut neuloja testaamaan ohjeita, mun mielestä ohje oli hyvinkin selkeä ja helposti ymmärrettävä mutta niin vain kyselyketju täyttyi kaikenlaisista kysymyksistä.
Valitsin näihin sukkiin langan jonka sain palkinnoksi SockMadness kisasta pari vuotta sitten. Lanka on todellakin pätkävärjätty, eriväriset pätkät on aika lyhyitä ja tavallisista sukista olisi tullut epämääräisen raidalliset kuten toisen sukan resori on.
Ohjeessa oli vaihtoehtona kaksivärinen resori ja sitä ohjetta testasin myös, enemmän toiseen sukkaan, tosin yhdellä värillä, siksi varret on vähän erinäköiset.
Vaikka nämä sukat näyttävät aika monimutkaisilta, tuon kiertävän nauhan ohje on helppo ja aika tylsä, samaa 12 s neulotaan edestakaisin koko ajan. Kantapää on minullekin uusi ja oikein sopiva. Tosin mun sukissa on kerroksia enemmän kuin ohjeen pienimmässä koossa koska ohjetta täsmennettiin vähän sen jälkeen kun olin testannut oman sukkani.
Tourin osalta kesä on siis ohi. Voittajat on vielä julkistamatta mutta eiköhän suurin osa palkinnoista tule taas kerran Suomeen, muutamia kisaajia asia jo vähän harmittakin. Joukkuekisassa taitaa olla palkinnoilla myös yksi kansainvälinen joukkue.
Malli: Sidetracked Socks
Lanka: Käsinvärjätty monivärinen hollannista ja PetrichorYarns Sox harmaa
Puikot: 2.5 mm pyöröpuikko
Ei mikään huimaava omenasato tänäkään vuonna, kuvassa melkein kaikki kypsyneet omenat.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018
Viides etappi
Tämän kesän Tourin sukkien testaukset meinasi jäädä vähän viime tippaan, näitä taisin neuloa kun muut neuloi noita edellisiä.
Vähän harmitti kun jouduin vastailemaan kyselyketjussaa juuri niihin kysymyksiin mitä olin pyytänyt tarkentamaan ohjeeseen. Ohjeesta löytyi kaksi pientä virhettä, toinen kaavion lopusta jota en ollut huomannut ja toinen tekstistä jota en ollut lukenut.
Mallineule on helppo ja neuloinkin toisen sukan pihakeinussa melkein kokonaan ilman ohjetta. Alku voi vähän säikayttää kun silmukoita luodaan hurja määrä tuota röyhelöä varten mutta muuten nämä on ihan tavalliset sukat kivalla mallineuleella.
Neuloin ohjeen isomman koon ja terää sen verran että menee jollekin jolla on isompi jalka kuin mulla. Lankaa kului yllättävän paljon, melkein koko vyyhti. Tosin Lanitiumin Soft Merino Sockia on vain 400 m/100 g joten olisi pitänyt ehkä valita jotain vähän ohuempaa lankaa.
Ohjeen pienempi koko on niin paljon pienempi että päätettiin moderyhmässä vaatia enemmän kaavion toistoja pienemmässä koossa sekä varteen että terään. Ihan kaikki eivät sitä huomanneet ja muutama pari jäi siten ilman pisteitä. Ja jo kolmas samanlainen kantapää tänä kesänä, ihan sattumaa, valittiin mallit lähinnä kuvien ja osa pelkän mallineulekuvan perusteella.
Lanka oli aivan ihanaa neulottavaa ja onneksi mulla on vielä muutama vyyhti tätä jäljellä. Ja joku vyyhti taisi tulla myös ylläripussissa jonka tilasin elokuun alkupuolella.
Malli: Flibbertigibbet
Lanka: Lanitium ex Machina Soft Merino Sock väri Dijon
Puikot: 2.25 mm

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)