sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Neljäs kierros

Madness kisan neljäs kierros alkoi taas maanantaina. Vaikka malli näytti kiinnostavalta ja oli suomalaisen suunnittelijan mä en ollut yhtään innokas aloittamaan heti kun puikoilla oli jotain kiinnostavampaa. Maltoin siirtää toisen työn syrjään tiistaina ja aloitin kisasukat.

Joku mode suositteli ottamaan paksummat langat ja puikot koska mallissa on jonkin verran nostettuja silmukoita eikä tuo mallin kirjoneulekaan ole kovin joustavaa. Otin siis 2,75 mm pyöröpuikon ja vähän paksummat 4 säikeiset sukkalangat.

En jaksanut tehdä ihan ohjeen mukaan eli yksi väri kerrallaan. Päävärillä neulottiin edestakaisin eli vuorotellen oikea ja nurja kerros noiden aukkojen kohdalla kuviovärillä neulottiin koko ajan pyörönä. Neuloin molemmat värit yhtäaikaa joka toinen kerros ja erikseen vain silloin kun päävärillä neulottiin nurin. Erikseen neulottavia kerroksia oli kuusi ja neuloin niistä erikseen vain kolme.

Aukkoa varten pääteltiin ensin silmukoita sitten neulottiin aukosta näkyvällä kuviovärillä ja tehtiin päävärillä vain sukan takaosaa ja aukon sivureunat. Lopuksi piti luoda uudet silmukat aukon toiseen reunaan. Siihen oli varmaan ihan ohjeistus mutta minä loin silmukat jokaiseen aukkoon vähän eri tavalla. Aukkojen välissä tehtiin onteloneuletta.

Kantapää on perinteinen laatikkokantapää jossa kantalappu neulotaan erikoisella mallineuleella jossa on nostettuja silmukoita ja kirjoneuletta.

Kiilakavennusten ohjeen luin ekaa sukkaa tehdessä jotenkin väärin joten ekan sukan kavennukset on tehty väärin . Onneksi en kisaa koska huutosakkilaiselle riittää että sukat muistuttavat ohjeen sukkia.

Seuraavaksi odottelen sukkalaatikon toukokuun ohjetta. Ja toivon kovasti että lauantaina satanut lumi sulaa pois kohta on toukokuu ja maa on ihan valkoisena meillä tuli lunta noin viisi senttiä.

Malli: A Door in the Sky

Langat: Lang yarns Super Soxx silk color 4ply väri Monday ja Sandes garn Sisu vihreä

Puikot 2,75 mm pyöröpuikko 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Retki sukat

 Sukkalaatikko yhteisneulonnan huhtikuun malli oli hyvin yksinkertainen mutta neulominen kesti yllättävän kauan, siksi postaus vasta nyt näin illalla kun sukat on valmiit ja viimeistelty.

Etsiessäni lankoja löysin madness kisan karsintasukkien jämät. Ensimmäinen ajatus oli tehdä eriparisukat eli toiseen pääväriksi harmaa ja toiseen vihreä. Tämä siksi että epäilin heti ettei harmaa riitä pääväriksi molempiin. Eihän se sitten riittänytkään mutta ihan eriparisia en kuitenkaan tehnyt.

Tällä kertaa neuloin ohjeen mukaan, ainoa muutos nuo ylimääräiset raidat toisen sukan resorissa ja saman sukan eri värinen kärki.

Neuloin sukat ohjeen pienimmällä koolla ajatuksena jos ei mene mulle niin pojan pikkukoululainen saa uudet sukat. Mutta taitaa kuitenkin jäädä nyt mulle.

Malli: Retki

Langat: Novita Vieno harmaa ja Drops Fabel vihreä ja vähän raitalangan jämää toiseen kärkeen

Puikot: 2,5 mm


sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Kolmas kierros

 Madness kisan kolmas kierros oli mallia tulipahan tehtyä.

Kierros alkoi pääsiäismaanantaina ja sain sukkani valmiiksi perjantaina. Silloin taisi olla jo kolme tiimiä täynnä ja hitaimmissa ei ollut vielä yhtään valmista paria.

Sukat aloitetaan kantapäästä ja kun kaksi sektoria on yhdistetty jalan päällä neulotaan vielä vähän vartta ja varpaat. Neuloin sukat tällä tavalla ihan ensimmäistä kertaa. Tästä ei todellakaan tullut mikään uusi lempitekniikka sukkien tekoon. Tosin etsin jo Ravelrykirjastosta seuraavan vastaavanlaisen sukkaohjeen ne neulon sitten pienemmillä puikoilla ja ohuemmalla langalla.

Eli lankavalintani voin ehkä syyttää kun sukista ei tainnut tulla kenellekään sopivia. Mun langat tais olla tälle mallille liian paksuja.

Nyt jatkan salaisen testineuleen neulomista ja neulon ehkä sukkalaatikon huhtikuun sukat.

Malli: Whisky Ahoi

Langat: Sandes Garn Sisu violetti, Regia Premium Silk valkoinen ja Regia Premium Merino Yak keltainen

Puikot: 2,5 mm pyöröpuikko

sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Toinen kierros

 Madness kisan toinen kierros on loppumetreillä, minä neuloin huutosakkilaisena sukat nopeasti ja sain bonusohjeen jota en ole vielä aloittanut.

Suomalaisten ryhmässä odotettiin jo etukäteen että kierroksen suunnittelija on taas se sama naapurimaan suunnittelija jolla on yksivärisiä pitsisukkamalleja ja sehän se olikin. Muutamalta jatkoon päässeeltä tippui puikot heti kierroksen alettua kädestä ja tämä kierros jäi nyt välistä. Mua ei suunnittelijan kotimaa haittaa olisihan niitä muitakin maita joita boikotoida jos niin ajattelee ainakin se yksi suurvalta joka juuri aloitti sodan. Moni neuloi nämä kakkoskierroksen sukat keltaisina minä valitsin yksivärisen langan sijaan raitalangan jossa on sinistä ja keltaista.

Useammalla oli ongelmia tiheyden kanssa ja sukista tuli turhan isot, mä onnistuin neulomaan aika sopivat sukat vaikka en yhtään tiukistellut. Nämäkin neulottiin varpaista varteen joka ei oo mulle se mieluisin suunta neuloa sukkia.


Ohje on sinänsä ihan selkeä mutta varren yläreunassa resorin aloituksen olisi voinut selittää helpomminkin vaikka kaavion avulla.

Kevät on todella etuajassa, yleensä kävelen pitkiä lenkkejä hankia pitkin näin maalis- huhtikuun vaihteessa mutta nyt lunta ei ole enää missään. Kylmää ja märkää on ja meidänkin pellolla paloi eilen pääsiäiskokko ei tosin oma vaan naapurin kasaama.

Malli: Pretty Privilege

Lanka: Austermann Step

Puikot: 2,5 mm