Madness kisan neljäs kierros alkoi taas maanantaina. Vaikka malli näytti kiinnostavalta ja oli suomalaisen suunnittelijan mä en ollut yhtään innokas aloittamaan heti kun puikoilla oli jotain kiinnostavampaa. Maltoin siirtää toisen työn syrjään tiistaina ja aloitin kisasukat.
Joku mode suositteli ottamaan paksummat langat ja puikot koska mallissa on jonkin verran nostettuja silmukoita eikä tuo mallin kirjoneulekaan ole kovin joustavaa. Otin siis 2,75 mm pyöröpuikon ja vähän paksummat 4 säikeiset sukkalangat.
En jaksanut tehdä ihan ohjeen mukaan eli yksi väri kerrallaan. Päävärillä neulottiin edestakaisin eli vuorotellen oikea ja nurja kerros noiden aukkojen kohdalla kuviovärillä neulottiin koko ajan pyörönä. Neuloin molemmat värit yhtäaikaa joka toinen kerros ja erikseen vain silloin kun päävärillä neulottiin nurin. Erikseen neulottavia kerroksia oli kuusi ja neuloin niistä erikseen vain kolme.
Aukkoa varten pääteltiin ensin silmukoita sitten neulottiin aukosta näkyvällä kuviovärillä ja tehtiin päävärillä vain sukan takaosaa ja aukon sivureunat. Lopuksi piti luoda uudet silmukat aukon toiseen reunaan. Siihen oli varmaan ihan ohjeistus mutta minä loin silmukat jokaiseen aukkoon vähän eri tavalla. Aukkojen välissä tehtiin onteloneuletta.
Kantapää on perinteinen laatikkokantapää jossa kantalappu neulotaan erikoisella mallineuleella jossa on nostettuja silmukoita ja kirjoneuletta.
Kiilakavennusten ohjeen luin ekaa sukkaa tehdessä jotenkin väärin joten ekan sukan kavennukset on tehty väärin . Onneksi en kisaa koska huutosakkilaiselle riittää että sukat muistuttavat ohjeen sukkia.
Seuraavaksi odottelen sukkalaatikon toukokuun ohjetta. Ja toivon kovasti että lauantaina satanut lumi sulaa pois kohta on toukokuu ja maa on ihan valkoisena meillä tuli lunta noin viisi senttiä.
Malli: A Door in the Sky
Langat: Lang yarns Super Soxx silk color 4ply väri Monday ja Sandes garn Sisu vihreä
Puikot 2,75 mm pyöröpuikko







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti