Sock Madness kisan kolmas kierros alkoi heti toisen jälkeen ja päättyi ennen pääsiäistä. Mallin venäläinen suunnittelija aiheutti vähän keskustelua ainakin suomalaisryhmissä ja osa päätti jättää kisan sen takia kesken. Sukat on kuitenkin kivat, semmoiset perussukat johon on otettu mallineule japanilaisesta kirjasta ja tehty terään vähän muotoiluja.
Aloitin sukat ohjeen ilmestyttyä sähköpostiin ja päätin neuloa ne samantien. Neulominen sujui ihan kivasti kunnes kantapään jälkeen aloin ihmetellä miksi kuvio on epäsymmetrinen. No eihän se ollut vaan olin lukenut ohjetta väärin ja jättänyt pari lyhennettä lauseen alusta huomioimatta. Silmukkamäärät oli kuitenkin oikein olin vain aloittanut mallineuleen liian aikaisin joten toiseen reunaan jäi liikaa silmukoita. Neuloin sukan loppuun ja korjasin epäsymmetrian ennen kärkikavennuksia. Sukasta tuli oikein sopiva.
Toista tehdessä luin ohjetta tarkemmin ja kuvio meni kerralla oikeaan kohtaan. Mutta jostain syystä lopetin laskemisen kantapään jälkeen ja tein sukkaan vähemmän mallikertoja kuin ekaan. Huomasin virheen vasta kun olin jo ottanut kuvat valmiista sukista. Sukat oli ihan samankokoiset vaikkakin vähän eri näköiset terästä. Mietin pitkään annanko olla mutta lopulta yhtenä iltana purin toisen sukan viimeiseen mallikertaan asti ja neuloin sillä kiharaisella purkulangalla terän uusiksi. Huutosakkilaisena olin saanut bonusohjeen virheellisellä parilla joten korjasin sukan ihan vain itseäni varten.
Malli: Itamaraty socks
Lanka: Novita Viola
Puikot: 2,25 mm pyöröpuikko
Malli ja väri sopivat minusta oikein hyvin yhteen. Kauniit ovat
VastaaPoistaKiva malli ja just sopiva kevätväri. Ihan en ymmärrä kisan keskenjättämistä tuon syyn takia.
VastaaPoista