Kauan sitten kun Novita toi markkinoille huovutettavan neulelangan, Huopasen, minäkin innostuin huovuttamaan pesukoneella yhtä ja toista. Tein ainakin lapasia, pari kassia ja pari huopahattua. Mies käytti myssyään vielä muutama vuosi sitten, poika hukkasi omansa jossain vaiheessa. Mulla oli silloin parikymmentä vuotta sitten huovutukseen hyvin soveltuva pesukone mutta nyt kun innostuin taas kokeilemaan huovutusta koneella niin nykyinen kone ei sovellu hommaan ollenkaan niin hyvin.
Vuoden ensimmäinen valmistunut työ oli pienet tossut tyttären pojalle, niistä tuli ihan kelvolliset ja sopivat. Mies innostui ja pyysi tossut myös itselleen. Ensimmäinen yritelmä onnistui aika hyvin mutta tossut eivät olleet miehen mielestä riittävän huopaiset joten laitoin ne uudestaan koneeseen huopumaan jolloin toisesta tuli ihan liian pieni. Ne tossut päätyivät sitten roskiin.
Yritin tehdä tyttären toiselle pojalle tossut toisesta langasta joka oli liian karvaista ja ohutta ja tossut huopuivat umpeen. Sekin yritelmä meni roskiin. Sitten neuloin taas isot tossut tarkoituksena miehelle sopivat jalkineet mutta ne kutistuvat liikaakin, tarjoan näitä tyttärelle kun nähdään seuraavan kerran.
En ole ihan vielä luovuttanut miehen tossujen suhteen vaikka seuraavakin yritys meni pieleen. Paksummasta langasta isommilla puikoilla tehdyt tossut eivät huopuneet yhtään useammasta yrityksestä huolimatta. Minä ja meidän uudehko pesukone ei nyt vaan osata.
Malli: lapsen tossut Community Slippers , aikuisen tossut omasta päästä
Langat: lapsen tossuissa Novita Halaus ja Kotikulta Softis, yläreunassa Novita Jouluraita, sinivalkoiset tossut House Pehmo-villa
Puikot: 6 mm ja 8 mm





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti