sunnuntai 8. marraskuuta 2026

Lokakuun sukkalaatikko

Hyvää isänpäivää !

 Sukkalaatikon lokakuun sukat valmistuivat vasta marraskuussa ja modasin niitä jonkin verran, osin tarkoituksella ja vähän vahingossakin.

Ostin sukkia varten kaksi eriväristä kerää Novitan Nalle Alpakka lankaa vaikka tiesin että niistä en saa kahta samanlaista sukkaa. Eriparisukat on siis tehty ihan tarkoituksella. 

Ohjeen mukaan sukkiin olisi tullut hapsut mutta päätin jättää ne pois, tein kuitenkin ekaan sukkaan hapsujen kiinnitykseen tarkoitetut nypyt, toisesta sukasta ne jäi vahingossa pois kun tein toisen sukan alun katsomatta ohjetta. Tajusin virheeni vasta kun sukka oli valmis. Raitoja tein enemmän kuin ohjeessa.

Luulin tekeväni nämä sukat itselleni mutta sukista tuli ihan liian isot eli mennee jollekin toiselle. Nalle Alpakka oli ihan kivaa neulottavissa, voin ostaa toistekin.

Malli: Naava

Lanka: Novita Nalle Alpakka

Puikot: 2,75 mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti