keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kullan kimallusta

Loppukesästä ja syksyllä sain testata aika monta uutta sukkamallia. Yksi malleista on jo melkein julkaistu kun uuteen Ullaan tulevat ohjeet ovat nyt esikatselussa.


Sain siis ihanalta TiiQlta kyselyn haluanko testata hänen suunnittelemansa kirjoneulesukat ja tietenkin halusin. Ohje tuli sähköpostiin ja pian otinkin jo langat puikoille.


Neulominen sujui varsin nopeasti, hyvin kirjoitetusta ohjeesta on aina mukava neuloa. En tainnut löytää ohjeesta mitään korjattavaa, neuloin vain ja nautin myös ihanista langoista.


Sukat neulotaan kärjestä varteen ja varren leveyttä voi helposti säätää ottamalla loppua kohti isommat puikot. Mä neuloin näitä autossa eikä mukana ollut useampia puikkoja joten en tehnyt kovin pitkiä varsia.


Sukat menivät jo tyttärelle ja ovat olleet käytössä. Lankojen käyttökokemuksia ei kuitenkaan ole kun en ole muistanut kysyä onko jo esimerkiksi pessyt sukkansa.


Malli: Keisarin morsian, tulossa Ullaan 3/14 ihan kohta
Langat: The Uncommon Thread Tough Sock, oranssi ja Lanitium ex Machina Kimallesukka, kulta väri Catalonian Nights
Puikot: taisin käyttää 2 mm, 2.25 mm ja 2.5 mm pyöröpuikkoja


Tytär halusi kuvata sukat myös hepan selässä. Hevonen ei oikein arvostanut, villa vissiin kutitti vähäsen.


8 kommenttia:

  1. Oi, ovatpa herkulliset sukat! Hepan selässä kuvatut sukat - mainiota! :D

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat.
    Mielenkiintoinen kohta kaventaa tai siis tässä tapauksessa lisätä silmukoita ....

    VastaaPoista
  3. Ihanat, ihanat! Nyt en malta odotella ohjetta! Oot valinnut ihanat värit ja TiiQ:n ohjeet ovat tosi kauniita ja oivaltavia.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit sukat! Kirjoneulekuvio on ihana ja olet valinnut toisiinsa hienosti sointuvat värit, tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
  5. Voi lääh puuh, miten ihanat sukat!!! Nyt sitten odottelemaan Ullan ilmestymistä. Onneksi miulla olis jo langatkin...

    VastaaPoista