sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lumihiutaleita

Koska taivaalta ei nyt vaan tule sitä lunta niin piti neuloa lumihiutaleita sukkiin kun sattui kiva malli vastaan. Näiden sukkien ohje julkaistiin marraskuun alussa alkaneena mysteeriohjeena mutta aloitin vasta sitten kun kaikki vihjeet oli julkaistu. Mysteerisukkaohjeet kun on välillä olleet vähän pettymyksiä.


Tämä ohje oli kuitenkin kiva ja tarpeeksi tavallinen. Tosin itse olisin jättänyt nuo sivun yksiväriset osuudet ehkä pois, sukan ympärysmitta olisi ollut riittävä ilmankin. Harmi kun tähän aikaan vuodesta valoa ei ole tarpeeksi edes keskipäivällä, pohjaväri näyttää kuvissa musta-siniseltä mutta on oikeasti musta-violetti, varren kuvioissa ehkä häivähtää myös tuo violetti mutta ei niissäkään ihan oikein.


Latasin ohjeen tabletille ja sepäs olikin sitten vähän hankalaa tämmöisen osissa julkaistun ohjeen kanssa kun ohjetekstit olivat toisessa osassa ja kaaviot toisessa. Kyllästyin jatkuvaan eri osioiden availuun ja tein toisen sukan kokonaan ilman ohjetta, katsoin vain mallia ensimmäisestä sukasta. Muuten ohje on kyllä ihan selkeä ja hyvin kirjoitettu ja toimii tietenkin hyvin niillä jotka tulostavat ohjeen tai ainakin kaaviot. Minä tein sukistani peilikuvat, ohjeessa molemmat sukat tehdään samanlaisiksi.


Malli: Do You Want To Build A Snowman, ilmainen ainakin toistaiseksi.
Langat: Regia Design Line "Stripe Collection" musta-violetti ja Regia 4-fädig valkoinen, Halpa-Hallin tarjouslankoja viime viikolta
Puikot: 2.5 mm pyörö ja 2.25 mm pyörö


Huomenna alkaa sitten joulukuu ja toisin kun suunnittelin niin tämän vuoden joulukalenterissa ei olekaan pelkkiä lankoja koska mun voittolangat eivät ole vieläkään tulleet. Lankaakin esitellään ja jotain muutakin, mukana saattaa olla myös muutama arvontakin. Myös jämälankavillasukkajoulukalenteri alkaa huomenna ja ajattelin tänä vuonna kokeilla saanko kaikki raidat tehtyä aamulla ennen töihin lahtöä. Olen jo harjoitellut mm näillä tänään blogatuilla sukilla, ehdin hyvin neuloa ainakin 20 kerrosta sukkaa aamutoimien ohessa.

4 kommenttia: