tiistai 1. tammikuuta 2019

Pikainen vuosikatsaus

Elämäni raskain vuosi on vihdoin takana. Paljon en halua sitä muistella mutta neuleista teen pikaisen vuosiyhteenvedon.


Vuonna 2018 sain valmiiksi 91 työtä. Muistaakseni vain yhden virkatun ja kaikki muut neulottuja mutta ihan varma en ole. Mulla on kaikki pienessä muistikirjassa ja muutaman kohdalla piti oikein muistella mitä ihmettä olen tehnyt kun työn nimi tuntui kovin vieraalta.


Eniten valmistui taas kerran sukkia, 65 paria. Monet sukat on vielä esittelemättä. Joulukuussa valmistuneita esittelen ihan pian mutta muutamat testisukat vasta paljon myöhemmin.


Muutamiin sukkakisoihin osallistuin, SockMadness kisassa tulin toiseksi ja Tour de Sock kisassa olin taas testineulojana.


Viime vuonna neuloin myös useamman vaatteen. Yhden paidan miehelle, yhden myös pikkumiehelle ja itselleni kolme paitaa, yhden villatakin ja yhden ponchon.


Neuloin lisäksi useammat kämmekkäät ja lapaset. Pipoja ja huiveja valmistui kolme.


Lisäksi tein kaksi lelua/maskottia ja yhden tiskirätin.


Lankaa kului noin kymmenen ja puoli kiloa, melkein 35 km.


Tänä vuonna yritän neuloa vähän vähemmän sukkia. Blogia päivitän luultavimmin sunnuntaisin, joskus viikollakin.

Neulerikasta alkanutta vuotta!

3 kommenttia:

  1. Mieletön määrä ja kaikki tosi hienoja : D

    VastaaPoista
  2. Ahkera olet ollut ja hienoja neuleita saanut aikaan. Itselleni neulominen on osa jaksamista ja "itseterapiaa".

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kyllä puikot olleet kädessä ahkerasti! Jatka samaan malliin, ihana seurata täältä taustalta kaikkia neulomiasi ihanuuksia.

    VastaaPoista