sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Toinen etappi

Sukka-Finlandian toinen kisaohje julkaistiin viime viikon perjantaina. Pääsin aloittamaan muutaman tunnin julkaisun jälkeen koska perjantai oli työpäivä enkä sitten jaksanut neuloa edes ekaa sukkaa loppuun perjantaina.


Neuloin sukan loppuun lauantaiaamuna kun valmistuneita sukkapareja oli jo monta. Lauantai meni sitten lapsenlapsia vahtiessa ja isompi ipana jäi yöksi joten neuloin toisen sukan sunnuntaina.


Valitsin langaksi NeuloVaasa tapahtumasta ostamani merino-kashmir sukkalangan joka oli ihan kivaa neulottavaa.


Valitsemani lanka taisi olla vähän normaalia ohutta sukkalankaa ohuempaa koska jouduin neulomaan kärjessä muutaman kerroksen sileää ennen kavennuksia saadakseni edes itselle mahtuvat sukat (koko 36). Moni aloitti kavennukset jo viimeisen kaavion aikana ja sukista tuli isommat kuin nämä mun sukat.


Suomi-neulojat on tosi nopeita. Ravelryssä on yli sata valmistunutta paria ja suurin osa sai sukkansa valmiiksi jo viikon alussa. Modasin ihan vähän, ainakin sukan kärki on pikkuisen terävämpi ja muutin viimeistä palmikkoa pikkuisen.


Malli: Aave
Lanka: Rva Silmusolmu Merino-Kashmir Sukkis väri Kelo
Puikot: 2.25 mm



2 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit sukat ja hienon eläväpintaista tuo lanka. Mukavaa uutta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat! Ihana tuo kärki, kun kuvio tulee varpaita kohti. :)

    VastaaPoista