tiistai 20. elokuuta 2019

Palanen kauneinta


Tiinan sukkakirjan loppu alkaa jo häämöttää, näiden jälkeen mulla on neulomatta enää kaksi mallia. Toki olen saanut aloittaa urakan jo paljon ennen useimpia muita.


Neuloin ensimmäisen sukan vauhdilla, melkein kokonaan yhdessä päivässä. Ja toista neuloinkin sitten koko seuraavan viikon.


Malli on kiva ja kirjeneuleosuus aika pieni eikä pitkiä langanjuoksuja tainnut olla kuin ihan muutama. Lisäsin myös helmiä ohjeen mukaan, niitäkin tuli lopulta aika vähän.


Sukkien pääväri on oikeastaan aika persikkainen, ei ollenkaan noin oranssi kuin kuvissa näyttää. Tämä firma tekee yhteistyötä Novitan kanssa enkä ihmettelisi jos Novitan Venlat olisi tehty ihan samalla koneella kuin tämä lanka. Villa on tässä langassa tosin paljon pehmeämpää kuin Venlassa.


Malli: Palanen kauneinta
Langat: West Yorkshire Spinners Signature 4 ply, tumma persikka, Step Classic, valkoinen ja Fortissima Disco Color, ruskea kimalle
Puikot: 2,25 mm ja 2,75 mm


Näitä pensasmustikoita tulikin sitten aika paljon, osa on vielä raakileita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti