sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Reunalla

Toiseksi viimeisenä Tiinan kirjan ohjeista neuloin mallin Reunalla.


Päävärin lanka on minulle uusi tuttavuus. Ostin Jyväskylän neulefestareilta Ruskanlehti merinosukkalankaa pari vyyhtiä ja tämä sininen oli niistä toinen. Oikein mukavaa neulottavaa ja ostan varmasti lisääkin jos sattuu jossain eteen tulemaan.


Myös kirjava kuvioväri on merinoa, tämä on Ilun värjäämää ja ostettu samoilta neulefestareilta tänä kesänä. Mietin vähän sopiiko tämmöinen roiskevärjätty kirjoneuleeseen ja ihan hyvin sopi kun kuviot on näin selkeät.


Mun neulomat sukat on harvoin näinkään eripariset kuin nämä. Otin kolmanneksi väriksi ekana käsiin osuneen jämäkerän ja se oli Opalin raitalankaa. Kumpaankiin sukkaan tuli aika yksivärinen kuvio mutta jännästi ihan erivärinen.


Neuloin punakuvioisen sukan ensin enkä huomannut että väri vaihtui toiseen ihan samantien kun kuvio loppui, luulin että toiseenkin sukkaan olisi tullut edes pikkuisen punaista.


Sukat valmistui melkein viikko sitten ja vasta tänään sain aikaiseksi käydä ottamassa kuvat. Metsässä oli taas kiva käydä kun hirvikärpäset tais kadota viime viikkoisten pakkaöiden aikana.


Metsässä oli jo syksyn tuntua, mustikat on vetisiä ja mauttomia, puolukoita pitäisi poimia talven hilloksi muutama litra.


Malli: Reunalla
Langat: Ruskanlehti Merino Sock, Handu Minimerino ja Opal
Puikot: 2,25 mm yksivärinen yläreuna ja kärki, 2,75 mm kirjoneuleet ja kantapää


1 kommentti: