sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Mymmeli

Vielä on muutama viime vuonna valmistunut juttu esittelemättä. Uuttakin olen neulonut mutta kovin hitaasti. Ei taida tulla tästäkään oikein hyvä neulevuosi.


Mymmeli-sukat aloitin innoissani melkein heti kun ensimmäinen Muumi neulelehti ilmestyi viime talvena. Löysin marketista melkein kaikki langat, ainakin musta on Nallea koska muumilankaa ei ollut mustana.


Neuloin sukat aika nopeasti valmiiksi ja toisin kun monella muulla tätä mallia neuloneella, mun sukista tuli aika sopivat, ei ainakaan yhtään isot. Tosin ohjeessa taisi olla isompi puikkosuositus kuin mulla.


Sukkiin piti vielä kirjoa Mymmelin naama ja tuo teksti. Ja sepäs olikin yllättävän vaikeaa. Aloitin mutta jäin jumiin kun en saanut nenästä semmoista kuin halusin.


Sukat lojui pussissa monta kuukautta. Lopulta päätin ihan joulukuun lopussa että nämä on saatava valmiiksi. Loppuun kirjontaan ja viimeistelyyn meni lopulta yksi kokonainen sunnuntai. Enkä ole noihin Mymmelin kirjontoihin yhtään tyytyväinen mutta sainpahan valmiiksi. Moomin teksti onnistui ihan hyvin vaikka teinkin sen vapaalla kädellä.


Malli: Mymmelin suukko, Novita muumilehti
Langat: Muumitalo ja Nalle
Puikot: 3 mm?

2 kommenttia:

  1. No jopas on komiat. Tuommoiset Mymmelit tämäkin mummeli haluaisi vetää jalkoihinsa.

    VastaaPoista
  2. Nuo olisi kivat ilman muumejakin, niin kivat värit ja kuviot:)

    VastaaPoista