sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Ensimmäinen ohje

 Sukka-Finlandian ensimmäinen varsinainen kisaohje julkaistiin loppiaisena. Olin jo aamusta valmis neulomaan. Tosin langat oli valitsematta joten etsin ensin muutaman kerän ja vyyhdin.

Valitsin kivan keltaisen langan ja olin ehtinyt keriä vyyhdin kokonaan kun ohje ilmestyi. Palmikoita ja hurjan suuri silmukkamäärä kisakoossa. Nämä sukat tehdään miehelle eikä tosiaankaan ihanasta keltaisesta vaan jostain neutraalista.

Otin puikoille villa-silkki sekoitteen jota käytin paidassani viime vuoden lopulla. Neuloin muutaman kerroksen ja tajusin että sukista tulee joustamattomalla silkkisekoitteella valtavat ja palmikot ei erotu yhtään.


Siispä vielä kerran lankalaatikolle ja sieltä löytyi Sock-Madness kisassa palkinnoksi saadut merinovillaiset sukkalankakerät. Ei mitään neutraalia sittenkään vaan räväkkää tummaa turkoosia. Aikaa oli kulunut jo tunti mutta mitäpä se haittasi kun en aikonutkaan kisata.

Ensimmäinen sukka valmistui joskus illalla. Ja oli ihan valtavan suuri. Merinovilla venyy ja valitsin tarkoituksella vähän isommat puikot. Lankaakin kului melkein koko kerä yhteen sukkaan. Toisesta kerästä oli ilmeisesti otettu vähän koska siitä jäi lankaa vain metrin pätkä. Ja sukat kutistui onneksi vähän kun pesin ne koneessa ja kuivatin hetken kuivaajassa. Mies tulee saamaan nämä joskus tai jouluna.

Malli: Roihu

Lanka: Knit Picks Stroll Bright Razzleberry (joku spesiaali väri jota ei ilmeisesti enää saa)

Puikot: 2.75 mm pyöröpuikko

2 kommenttia:

  1. Komeat sukat! en vielä ole tehnyt yksiäkään sukkia . Mutta mallit on tallessa, jos joskus innostun - yleensä jälkijunassa.

    VastaaPoista
  2. Mulla tuli kanssa reilun kokoiset miesten sukat, vaikka tein 2mm puikoilla. :D Mutta niille löytyi ottaja, joten ei hätää. Neuloin sitten toisesta langasta ja pienimmän koon 1,5mm puikoilla sen jälkeen, kun malli muuten oli niin kiva, että halusin neuloa vähän onnistuneemman kokoiset.

    VastaaPoista