tiistai 8. helmikuuta 2011

Sukat ja lapaset

Pienillä töillä jatketaan.

Minulla on yleensä ihan hyvä muisti mutta jostain syystä meidän nuoremman kummitytön synttärit tulee aina jotenkin yllättäen. Muistin lauantaina että ne synttärit on helmikuun alkupuolella ja ajattelin heti että neulon tytölle jotain. Vähän myöhemmin tajusin että ne synttärithän meni jo. Eli olin taas vähän myöhässä.

Edellisen postauksen lapasten suunnittelijalta tulee liukuhihnalta uusia lapasmalleja joten valitsin sitten hänen malleistaan seuraavatkin lapaset. Samalla silmukkamäärällä mutta ohuemmalla langalla tuli toivottavasti pienelle tytölle sopiva lapaspari.




Tällä kertaa tein lapaset ihan ohjeen mukaan vähän pienemmillä puikoilla vain ja ohuemmasta langasta. Ja erivärisenä mitä ohje suositteli.

Värivalinta meni mun mielestä nappiin, lanka tuli jossain Tapion kaupan valmiissa sukkalankapaketissa ja nyt kun katsoin Ravelrystä langasta tehtyjä sukkia niin ne ei oikein kovasti innostaneet. Onneksi tuo musta tuo näihin sitä jotain ja kuviotkin erottuu yllättävän hyvin vaikka lanka onkin raidallista ja osittain kirjavaa. Lanka ja puikkotiedot löytyy täältä.

Ja sitten vähän omaa suunnittelua. Ravelryn SKA-ryhmän tammikuun haasteena oli nostetut silmukat joten niitä löytyy näistä sukista. Sukat on kylläkin aloitettu aikaisin helmikuun ekana päivänä, siis heti puolen yön jälkeen joten nämä sopivat sekä hamsterikuuhun että tuohon SKA-haasteeseen kun aikaerosta johtuen kuukausi vaihtuu eri aikaan.


Lankana näissä Novitan Kotiväki ja puikot 2.5 mm. Sukat menivät yhdelle arvontavoittajalle joka toivoi puuvillaisia sukkia. Ja vielä lähikuva mallineuleesta.

Peittotilkkuja on myös syntynyt jo aika iso pino. Koska tein ekan tilkun jo tammikuussa joudun varmaan ilmoittamaan tilkut erikseen hamsterisaldoon enkä valmiina peittona vaikka peitto valmistuisikin helmikuun aikana.

5 kommenttia:

  1. Mahtavat sukat! Neulomossakin kyseltiin ohjetta, saiskos jonnekin?

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset ja todella kivat sukat!

    VastaaPoista
  3. Kauniit lapaset ja sukat!

    Kirjavat langat toimii tosi kivasti kirjoneuleessa jonkun yksivärisen kaverina. Semmosiin juttuihin olen ainakin itse upottanut joitakin turhan kirjavia lankoja, kun en oikein pidä sellaisista muutoin.

    VastaaPoista
  4. Upeat lapaset ja kauniit sukat!

    VastaaPoista