tiistai 5. heinäkuuta 2011

S niinkuin sukka

Viime vuonna tähän aikaan neuloin KYH-sukkia sukka/päivä tahtia ja sama näyttää toistuvan tänäkin vuonna vaikka en edes osallistu KYHiin :) Näistä ensimmäiset on aloitettu ennen juhannusta ja puikoilla on vielä ainakin neljä paria.

Kuvassa siis Viking Socks, lankana Nalle, puikot 2.5 mm

Koivu, lankana myös Nalle puikot 2.5 mm. Voitin tämän langan Ravelryn arpajaisissa ja sen on värjännyt TiinaV, kaunista eikö vaan?

Violetit sukat tein ihan omalla mallilla 2.5 mm puikoilla. Lankana ihanainen Hopeasäie Sukka.

Toinen oranssi sukka vilahtikin jo edellisessä päivityksessä, molemmat oli valmiina jo silloin. Testineuloin uuden sukkaohjeen Cerises de Jumièges, lankana Malabrigo Yarn Sock ja puikot 2.5 mm.

Seuraavat sukat kuuluu sitten sinne rumasukka-osastolle. Tää lanka on ihan kivaa perussukissa mutta tämmöinen erikoisempi malli tuo esiin langan kaikki huonot puolet. Lisäksi ekasta sukasta puuttuu yksi punainen raita ja sen tilalla on tuommoista marjapuuron väriä, ei ihan samaa väriä kuin muissa vaaleissa raidoissa. Vika oli siis langassa, jostain syystä yksi punainen raita oli tuommoinen haalea, kerässä oli kyllä solmu mutta se oli paljon ennen tuota vääränväristä raitaa ja raidoitus jatkui virheellisen värin jälkeen taas normaalisti.
Malli kuitenkin Diversion socks, lankana Lidlin ohutta sukkalankaa ja puikot 2.25 m. Ohje on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen, sukat neulotaan ruutu kerrallaan lyhennetyin kerroksin. Vieläkin harmittaa tyhmä lankavalinta, nää olis voineet olla kauniit.

Hedera, lankana Cascade Heritage, puikot 2.5 mm. Nää on jo toiset tällä samalla mallilla tekemäni sukat. Malli on kiva ja helppo neuloa. Lanka oli myös kiva uusi tuttavuus.

Käytiin pikaisesti Farmari-näyttelyssä viime viikonloppuna. Vaikuttavin näky oli kyllä tämä jättiläishevonen, ei ilmeisesti mikään ratsu :)

Ja lampaita näkyi myös jonkinverran, näillä raukoilla taisi olla aika kuuma.

Ja taas menasin unohtaa kiitokset. Kiitos kaikille sekä edellistä huivipäivitystä että aiempaa peittoa kommentoineille, mä kyllä luen aina kaikki kommentit mutta yleensä sellaisessa tilanteessa että en ehdi/voi vastata. Peitosta sain myös livekommentteja saajan äidiltä, oli kuulemma kovasti mieluinen.

6 kommenttia:

  1. Ihania sukkia olet neulonut! Viikingit meni heti jonoon :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita sukkia oletkaan neulonut! Ihania:)

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia!

    Kävin kurkkamassa sitä peittoakin ja se on kerrassaa upea!

    VastaaPoista
  4. Ei ilmeisesti mikään ratsu?

    VastaaPoista