perjantai 2. tammikuuta 2015

Perinteinen vuosikatsaus

Neulevuosi 2014 ei ollut ollenkaan niin runsas kuin muutamat aiemmat vuodet. Se oli tosin ihan odotetavissa oleva asia, mun pitää vaan tottua elämään tämän sairauden kanssa ja neulominen ei suju enää kuten aiemmin.

Jotain kuitenkin valmistui myös viime vuonna, lähinnä näköjään sukkia. Kaikkiaan valmistuneita kokonaisia töitä oli 102 kpl, lisäksi tein yhden korjauksen aiemmin valmistuneeseen ja olin mukana yhdessä yhteisneulonnassa.


Sukkien jälkeen toiseksi eniten valmistui kämmekkäitä, kaikkiaan 7 paria.


Muissa valmistuneissa on paitoja, villatakkeja, hippoja, kynsikkäitä, huiveja ja torkkupeittoja joita kaikkia valmistui 2 kpl. Lisäksi tein yhden pipon ja vauvahaalarin. Lankaa kului kaikkiaan 13,8 kg ja viime vuonna laskin myös metrit joita kertyi 40 169 m. Molemmat valmistuneet villatakit on olleet tosi paljon käytössä.


Ja niitä sukkia valmistui yhteensä 81 paria. Osa on vielä esittelemättä ja tämän postauksen sukkakuvissa on se pari jonka tein joulukuun arvonnan voittajalle. Mallina Dropsin ohje 126-4 ja langat on ne mitä esittelin joulukuun 1. päivä, Regiaa siis. Puikot 2 mm ja 2.5 mm.


Se mistä vuoden alussa haavelin, ei sitten toteutunut viime vuonna. Näin uuden vuoden alkaessa siirrän haaveen tälle alkavalle vuodelle enkä siis kerro sitä vielä, ehkä vuoden kuluttua. Lankaa en aio tänä vuonna hankkia ennenkuin ainakin puolet palkintolangoista on käytetty, saapa nähdä onnistunko.


10 kommenttia:

  1. Upea määrä mahdottoman kuniita neulomuksia :-)

    VastaaPoista
  2. Sinun kirjoneulesukat on niin kauniita, ihaillen niitä katselen. Niissä palkintolangoissa riittää hetkeksi neulottavaa, ei tosiaan tarvitse lankakauppaan heti mennä.

    VastaaPoista
  3. Aika paljon valmista kuitenkin...
    Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Hurja määrä valmista kaikesta huolimatta.
    Toivottavasti tämä vuosi sitten toteuttaa haaveesi!

    VastaaPoista
  5. Paljon olet saanut aikaan. Kukaan muu ei tee noin kauniita sukkia. Hyvää alkanutta vuotta! Haaveet toteutukoon.

    VastaaPoista
  6. Outi-M tuossa ylhäällä kiteytti kaiken mitä halusin sanoa. Juuri näin.

    VastaaPoista
  7. Olet saanut valtavasti aikaan, voit olla ylpeä!

    VastaaPoista
  8. Hurja määrä kaunita töitä. Tulen aina blogiisi ihailemaan kauniits sukkiasi.

    VastaaPoista
  9. Mahtava määrä ihania töitä joka tapauksessa :)

    VastaaPoista