sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Miau

Hullutuksen uusin kierros alkoi myöhään eilen illalla. Itse menin nukkumaan melkein heti ohjeen ilmestymisen jälkeen ja aloitin sukat vasta tänä aamuna. Eivät siis yllättäen ole ihan vielä valmiit.


Muutenkin olen neulonut tällä viikolla aika vähän. Onneksi kuitenkin muistin että jotain aiemmin valmistunutta on vielä esittelemättä.


Latasin tämän ohjeen Ravelry-kirjastooni heti sen ilmestyttyä kun se oli hetken aikaa ilmainen. Ja muutama viikko sitten kun mietin kovasti jotain neulottavaa, valitsin laajasta valikoimasta tämän.


Värikäs lanka on samaa josta olen jo tehnyt poni-sukat ja enkeli-lapaset. Näiden sukkien jälkeenkin lankaa jäi vielä johonkin. Aika riittoisa kerä.


Ohje on aika helppo. Pitkiä langanjuoksuja on jonkin verran. Vähän mua kyllä häiritsee oma laiskuus, olisi pitänyt tehdä toinen sukka peilikuvana. Ja sekin harmittaa pikkuisen kun ostin syksyllä tuota mustaa lankaa Lidlistä vähän enemmän (myös muita värejä kuin mustaa) ja tällä kertaa lanka olikin paljon kaheampaa kuin aiemmin. Edelliset erät on olleet oikein kivoja neulottavia ja nyt mulla sitten on lankaa joka ei olekaan ihan niin kivaa.


Malli: Meow Sokker
Lanka: Crelando Anika (musta) ja Rico Design Superba Poems
Puikot: 2.25 mm



3 kommenttia: