sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Sinisiä kaloja

Etsiessäni lankoja noihin edellisiin harmaan sävyisiin sukkiin, muistin palkintolangoissa tulleen Ilun värjäämän harmaan langan. Kerin sen jo ennen noiden edellisten sukkien aloittamista ja ajattelin käyttää sukkien teriin. Kerä näytti kuitenkin kovin sinertävältä muiden harmaiden viereesä joten jätin sen sitten odottamaan seuraava mallia.


Olin siis luvannut arvonnan voittajalle kirjoneulesukat ja noissa viimeksi esitellyissä oli mielestäni aika vähän kirjoneuletta joten etsin toisen mallin johon ajattelin käyttää sen Handun harmaan perussukkalangan.


Päätin mallin ja pari iltaa neulottuani jatkoin sukkia aamulla. Ja keväisessä aamuauringonvalossa lanka ei enää näyttänytkään yhtään harmaalta, sehän oli selvästi sinistä. Kaikki sävyt jotka olivat joulukuun hämärissä näyttäneet harmailta olivat nyt sinisiä. Kysyin saajalta kelpaisiko hänelle myös sinertävät sukat ja saatuani myönteisen vastauksen, jatkoin sukat loppuun.


Tämä sukkaohje on vain pelkkä kaavio, tai oikeastaan kaksi kaaviota. Toisessa kaaviossa on koko matkalla noita ympyrää uivia kaloja ja toisessa on kalojen lisäksi pystyraitoja. Otin osan kummastakin kaaviosta ja tein pohjaan raitoja joihin lisäsin vielä muutaman kalan. Kantapääksi tein perinteisen ranskalaisen, ohjeessa ei ole neuvottu minkäänlaista kantapäätä.


Malli on aika helppo, langanjuoksut suurimmaksi osaksi aika lyhyitä. Kantapää ja mahdolliset kiilakavennukset pitää miettiä itse ja sukat voi neuloa joko varresta varpaisiin tai varpaista ylöspäin. Kantapään kohta pitää itse miettiä, ohje on tosiaan pelkkä kirjoneulekaavio.


Kuviot erottuisivat ehkä selvemmin jos lanka olisi vähemmän kirjavaa. Itse tykkään kuitenkin aika paljon just tämmöisitä sukista, ei sen niin väliä vaikka ihan kaikki ei tunnistakaan mitä kuvioita sukissa on.


Malli: Fishies
Langat: Handu perussukkalanka, esitelty täällä harmaana ja Regia 4-fädig
Puikot: 2.5 mm


7 kommenttia:

  1. Voi että sulla on ihania käsitöitä tehtynä!
    Oikein silmä lepää niitä katsellessa.

    VastaaPoista
  2. Näitä sun kirjoneuleita on aina niin mukavaa ihastella
    Kauniinn sinisen olet löytänyt. Sininen ei ole mun suosikkiväri (toisin kuin harmaa) mutta tämä on kaunis sininen.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat.
    Ihanaa Pääsiäisen Jatkoa Sinulle.

    VastaaPoista
  4. Todella kauniit!
    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Sievät sukat ja nätin siniset :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat. Sulta kyllä löytyy aina mitä hienoimpia malleja:)

    VastaaPoista