sunnuntai 20. joulukuuta 2015

20. joulukuuta



Ostin langat tähän peittoon loppukesästä, minulla oli silloin mielessä kaksi mallivaihtoehtoa mutta ohjeita ei ollut mukana lankaostoksilla, ostin siis langat ihan summanmutikassa ja toivoin että ne riittää.


Kun sitten lopulta tiesin kumman mallin teen, aloitin peiton ensin onteloneuleena. Ensimmäiset kerät neulottuani totesin että peittoon varatut langat eivät tule riittämään joten päätin tehdä peiton ohjeen mukaan kirjoneuleena.


Onteloneuletta neuloessani olin huomannut langan olevan aika liukasta ja joustavaa joten päätin hylätä ohjeen steekkauksen ja neuloin peiton ihan vanhanaikaisesti edestakaisin.


Ensimmäisten kerrosten jälkeen totesin että mun hermot ei kestä näitä hurjan pitkiä langanjuoksuja joten nurjalla on langankiertojen sijaan noita oikeita silmukoita joita näissä mun kirjoneuleissa on näkynyt tänä vuonna enemmänkin.


Muokkasin ohjetta hieman ja tein ensin vain lumihiutalekuviot. Sitten poimin silmukoita kolmelta sivulta ja tein ohjeen pienemmän kirjoneulekaavion mukaiset kuviot peiton ympäri.


Lankaa oli vielä jäljellä ja peitto aika pieni joten matkin jotain toista neulojaa ja tein
peiton reunaan feather ja fan pitsineuletta.


Lopulta käytin kaiken ostamani sinisen langan ja valkoista jäi noin puoli kerää.


Malli: Baby Blanket Snowflakes / Vognteppet Snøfnugg 
Langat: Garnstudio Drops Baby Merino, 5 kerää sinistä ja 3.5 kerää valkoista
Puikot: 3 mm



9 kommenttia:

  1. Ihana! Vaatinut varmasti keskittymistä niin pikkutarkkaa työtä:-) Eeva

    VastaaPoista
  2. Upea peitto. Ja kaksi asiaa, mitä en vielä itse osaa onteloneule ja pitkien lankajuoksujen sitominen takaa oikeilla silmukoilla. Mutta varmasti opin kun sattuu into ja ohje kohdalle.
    M%

    VastaaPoista
  3. Valtavan upea peitto, ja suuritöinen! =)

    VastaaPoista
  4. Aamulla tuolla fb:n puolella jo ihan mykistyin ja aloin miettimään itse tekemistä. Kiitti vinkistä, jospa jonakin vuonna minäkin saan puikoille. Kirjoneuletta kun niin rakastan.

    VastaaPoista